Tien varressa oli räjähtäny rekan rengas ja mun ois niin tehny mieli ottaa se kasviympyräks pihalle. 
Mut en sit kehdannu, satanen vauhtia ja ois tarvinnu uukkari heittää… 
Mut jos se on siellä vielä loppuviikosta kun ajallan toiseen suuntaan niin voisin hidastella siinä kohdilla… mä tarttisin sen. 
Onks tässä mitään järkee.
Ja sit niistä flashbackeista ja muista… tässä joku aika sitten kävi niin että tulin huoneeseen jossa yksi mies jutteli sairaanhoitajan kanssa, näin heti että tuo mies tarvitsee juttuseuraa ja vähän ikäänkuin tuppauduin keskusteluun mukaan. Jotenkin mies vaan näytti erilaiselta mitä siinä olisi kenenkään pitänyt näyttää.
Kävi ilmi että heidän perhettä oli kohdannut ihan hirveä suru. Tarjouduin juttelemaan hänen ja vaimonsa kanssa, vaikka en ole ihan täysin samaa kokenut mutta jotain sinne päin kuitenkin. Menimme syömään yhdessä ja juttelimme asiaa ja asian vierestä. Paras hetki itselleni oli kun nauroimme hetken täysillä ja tuo mies sanoi " en ole ******* ( se suru) jälkeen nauranut ollenkaan, mutta tämä tuntui mahtavalta ja tuntuu että ehkä se elämä sittenkin on vielä olemassa jossakin" Siitä on jäänyt itsellekin hyvä mieli ja meistä tuli tuon surun myötä ystävät.
Jotain tällasia vastaavia juttuja on ollut useampia, olen osunut tilanteisiin jossa tarvitaan lohdutusta ja sitä olen jotenkin osannut välitää, ihan tuntemattomille ihmisillekin. Joskus kokemuksen kautta , joskus ihan muuten.
Ja toisaalta, itselleni on sattunut ihan hirvittävä määrä asioita joita ei yleensä satu kenelleään kuin muutama. Olen miettinyt miksi, mutta kun on tullut tilanteita eteen joissa pitää ymmärtää toisen puoli asiasta, olen tiennyt miksi on itse pitänyt kokea ensin jotain vastaavaa.
Juttelin kerran yhden mielenterveyshoitajan kanssa ( siis ihan kaverina, en asiakkaana) ja kerroin mitä kaikkea olen kokenut. Tää mies kysy että miks mä en oo pöpilässä, kuulemma tällasta määrää kaikkea ei voi kestää mitenkään. 
eli kait mä sit oo ihan pikkusen epänormaali.
Eikös flash back tarkoita sitä, kun aivan yllättäen tulee kelju muisto mieleen, sellainen, jossa on jotenkin töpännyt, ja sen muistaessa vahingossa sanoo jo ääneensä jotain rumaa tai ainakin äh, tai oivoivoivoi.
Minusta suurin osa näistä aavistuksista ja tuntemuksista on ihan normaaleja. Näet ympäristön, ja aivot sitä koko ajan tulkitsevat, ja vaikket niin erityisen tietoisesti pohtisi, että esim. kestääköhän noidenkin suhde ja miksi se noin mulkoilee, kuitenkin osaat asiat yhdistää aiempiin kokemuksiisi ja siitä tulee se tietynlainen olo. Sekin, että joku aika sitten ajattelin eräistä ihmisistä. että he tulevat vielä kärsimään, vaikkei päällisin puolin mitään syytä sellaiselle epäilyille ollutkaan, oli oikeastaa ihan pääteltävissä oleva juttu. Onnettomuus oli odotetavissa, koska ilmassa oli tietynlaista välinpitämättömyyttä, ja omissa maailmoissa oloa.
Mä näin joskus unen missä mun kaveri joka oli oikeesti raskaana, niin unessa se oli viimesillään ja se seiso huutaen huoneessa mikä oli täynnä verta ja mä huusin sille että sen pitää tulla ja synnyttää se lapsi ulos ja ite huusi ettei se voi ja ettei se halua sitä ulos.
Sit aamulla soitin kaverilleni, en saanut kiinni, soitin seuraavanakin päivänä enkä saanut kiinni, soitin kolmantena päivänä ja sillon se vastas. Mä kysyin heti että "miten sun vauva voi" ja se sano että " sitä ei oo enää".
Kaveri oli mennyt aamulla ultraan ja joutunut samantien synnärille synnyttämään kuolleen lapsen ulos. Tää kaikki oli sattunut sinä aamuna, kun mä edellisenä yönä näin sen unen.
En vaan tiiä miten nää tällaset on mahdollisia, mutta niitä vaan sattuu. Koskaan en ole nähnyt sellasta unta mikä ei sitten olisi lähipäivinä toteutunut, jos olen jonkun mieltä vaivaavan unen nähnyt.
Breivikin silmistä näkee kaiken…
Flashback teketeesin mukaan: Takauma entisyydestä nykyisyyteen kuvina ja/tai tunteena ilman selitystä etukäteen (eikä aina jälkikäteenkään…).
Minun kohdallani sattui kerran niin, että useita vuosia sitten, kun työskentelin vielä edellisessä työpaikassa, niin työkaverini kysyi kahvipöydän ääressä ihan yht’äkkiä minulta, että olenko lähdössä pois?
Hän eikä kukaan muukaan vielä tiennyt siitä, että olin saanut päähäni hakea toiseen paikkaan. Minä kun jotenkin vain kuuluin kalustoon, eikä kukaan uskoisi minun lähteväni ikinä pois. En kyllä itsekään sitä uskonut aiemmin. 
Siinä sitten kiemurtelin vastausta, enkä oikein osannut vastata juuta eikä jaata, kunnes oli pakko kysyä, että mistä moinen ajatus putkahti hänen mieleen? Niinpä hän sanoi silloin, että hän sai näyn etukäteen.
Hän myös jatkoi, että hänellä on taipumus nähdä asioita etukäteen, mutta ei missään nimessä halua vuotaa sitä julkisuuteen. Hän kun ei haluaisi nähdä mitään. Ja on siksi aika hiljainen sen suhteen. Mutta koska tämä asia ei ollut ns. negatiivinen asia minulle tai hänelle, niin hän päätti kertoa siitä.
Tämän avautumisen jälkeen kerroin hänelle, että sain aikaisemmin älyttömän ajatuksen hakea toista työpaikkaa ja että olin myös lähdössä pois. Ja näin myös sitten kävi, että sain toisen työpaikan. 
Kyllä minä kutsun sitä lahjaksi (tai taakaksi), kenelle se näkemisen lahja on annettu. Kaikilla sitä ei ole tai se ei vain kehity kaikille. Näin uskon itse.
Mulla on näitä paljon , taitaapa olla jollain tavalla sukuperintää äidin puolelta.
Äiti oli piikomassa toisella puolella suomea kun oli tullut tunne , että pakko mennä käymään kotona.
Siinä illalla olivat puhelleet äitinsä kanssa asiansa ja seuraavana aamuna , …vanhaan tapaan , äitinsä oli mennyt hakemaan kylän karjaa .
Mistä siinä oli jonkun sonni suuttunut ja puskenut mun äidinäidin kuoliaaksi , ei kukaan voi tietää .
Mulla on paljon itsellänikin näitä vaistonvaraisia juttuja , ihan tästä kevyemmästä päästä ja monikin teistä on kokenut , joku vanha ystävä pyörii mielessä ja hän joko soittaa tai kuulet huonoja uutisia.
Tuli mieleen tuosta Irsan sanomasta “oli tullut tunne, että pakko mennä käymään”. Jo vuosia vuosia sitten minulle tuli tunne, että pakko mennä käymään myöhään illalla isän ja äidin luona, vaikka olin jo sängyssä. Menin käymään. Olivat jo yöpuulle menossa. Sitten vain ilman syytä lähdin käymään kellarissa. Kellarissa ihmettelin perunakellarin puolelta kajastavaa valoa (siellä ei ole lamppua). Menin ja huomasin kynttilän nojaavan puuhyllyn reunaan. Ihan kohta vinossa oleva kynttilän liekki olisi saavuttanut kangaspussin ja puuhyllyn reunan. Sammutin kynttilän. Ilmoitin äitille, joka kauhistuneena totesi unohtaneesa kynttilän perunakellariin.
Lähdin kotiin. Tehtävä oli ilmeisesti suoritettu. Sattuma tai ei, en tiedä.
Äiti on lapsena kokenut niin karmeita juttuja, että en viitsi edes tässä kertoa, ettei teiltä mene yöunet. Ehkä kerroin silloin joskus kun se aikaisempi ketju oli tästä samasta asiasta olemassa, juu, taitaa olla niin.
Ja sitten uniin !
Muutama vuosi sitten näin unen, että paloauto ajoi siskon mökin pihaan .
Tulivat sinne sitten seuraavana päivänä ja kerroin uneni. Sisar sanoi, että oot nähnyt etiäisen koska edellisenä viikonloppuna olivat polttaneet risuja tynnyrissä ja kun hän avasi kannen siellä liekki leimahti !
Minua hyvät ystäväni sanovat “noidaksi”,niin monia juttuja tietävät minun tienneen tai nähneen etukäteen. Hyvässä ja pahassa näen unia.
Usein koen myös deja vu- tilanteita. Se on välillä kiusallista kun tietää sanatarkasti mitä toinen aikoo sanoa mutta puren kieleeni etten hihku.
Äidissä on hiukan samaa vikaa.
Äidin isä oli ihan mahdoton. Hänkin näki unia pois nukkuvista jne.
Samoin oltuaan pitkän aikaa ilman yhteyttä äitiini soitti hänelle yllättäin ja kysyi onko se hänen uusi työpaikka hyvä? Äiti ei ollut kenellekään vielä kertonut että oli hakenut ja saanut uuden työn ja oli vaihtamassa siihen juuri. Ukki kuvaili rakennuksenkin ihan tismalleen :-0 toiselta puolen Suomea.
Semmoiset hyvät enteet on ihan jänniä mutta ikävät asiat on joskus raskaita. Yleensä ne on epämääräisempiä.
Alkuperäinen kirjoittaja: Rosmariini&Timjami
Mä taidan olla visionääri 
Kaikki mitä oon suunnitellut noille tyhjille tonteille, on toeutunut
Siellä on kauppa, putarhamyymälä ja kirpparikin ihan siinä mun haluamasa talossa
Kirjoitin joskus aikoja sitten tämän tänne toiseen ketjuun, mutta kirjoitan uudelleen, kun on oikea paikka.
Vuonna 2010 näin unen, jossa “ruumissäkki” lipui meidän jokirannassa kohti patoa.
Aamulla kerroin unestani miehelleni. Puolenpäivän jälkeen tuli sitten tieto, että tuttumme, mieheni työkaveri oli kuollut.
Näin samanlaisen unen pari kuukautta myöhemmin. Aamulla sanoin unestani taas miehelleni ja sen jälkeen vielä, että kuka nyt sitten kuolee?
Seuraavana aamuna sitten tulikin tieto että mieheni eno oli kuollut tuhopoltossa.
Tätä en mielestäni ole kertonut aiemmin. Mutta vuosia sitten näin unen kun minun yksi perheenjäsenistä yritti tappaa itsensä. Unessa löysin ensin jäähyväisviestin ja sen jälkeen uni hyppäsi toiseen paikkaan, jossa tämä läheiseni oli korkealla mastossa hypätäkseen sieltä alas.
Silloin heräsin kyyneleet silmillä.
No meni pari päivää, kun tämän läheiseni poikaystävä soitti minulle itselleni, että (sanotaan nyt vaikka Tiina) oli yrittänyt itsemurhaa ottamalla pilleriä. Kysyin häneltä jo, että oliko soittanut hätäkeskukseen? Ambulanssi tuli onneksi ajoissa paikalle ja “Tiina” saatiin pelastettua. Mutta kyllä sen jälkeen oli monen vuoden toipuminen asiasta.
Pari kesää sitten näin “näyn” tms. että joku nuori poika ajoi kovaa vauhtia meidän tontilla kohti jokea. Myöhemmin samana kesänä kuulin, että tässä samaisella paikalla entinen isäntä n -30 -40-luvulla pitänyt uimakoulua, mutta lopetti sen, koska tilanteet meni hieman hankalaksi.
Totuus ei kerro, olisiko tuohon joku lapsista voinut hukkua, vai olisiko ollut läheltä piti tilanne.
Mutta “näyssäni” poika oli kovalla kiiruulla menossa kuitenkin uimaan.
Kuten R&T sanoi että hänen ystävät kutsuvat häntä noidaksi, niin myös meillä kutsutaan mua ja mun äitiä noidaksi. Eikä tulisi mieleeni kertoa ventovieraalle kasvotusten näitä juttuja. Onneksi perhe ja mieheni uskoo. Ja ne “enneunet” mitä näen, eivät jää vaivaamaan mieltäni vaan enemmänkin ne kertoo, että mitä tuleman pitää.
Enneunet mitä näkee, ovat erilaisia, mitä normaalit unet ja niissä on aina pieni tulkinnallinen vara.
Ei se hulluutta ole, kuten joku jo aikaisemmin kirjoittikin… Ja olen 100 % varma, että jos kävisin lääkärissä tutkituttamassa pääni, saisin terveen paperit
Mummollani oli myös omia tiettyjä “kykyjä”, mutta nyt on tullut jo niin pitkä teksti, että kirjoitan myöhemmin lisää siitä ja omista kokemuksista.
Meidän koira oli vielä nuori ja käytiin lenkillä tuossa lähesen lahden ranalla , mä ihmettelin , miksi se hinku aina määrättyyn paikkaan nuuskimaan ja mua niin kammoksutti mennä katsomaan …jotain pahaa vaistosin.
Vähän ajan päästä lehdestä luin, että sieltä löytyi kalastajan ruumis !
ElluK, oletko koskaan nähnyt jotain tulevaa positiivista?
Vai onkohan nuo aina tarkoitettukin varoittamaan…
hmmm… vaikka lapsena muistan nähneeni yhtä sun toista & ‘yhtätoista’ niin kyllä nämä asiat vaan tuntuvat menevän sinne ‘huuhaan’ puolelle!..
Vaikka puolisoni on etelä-afrikassa 10v asuessaan saanut oppia ‘valkoiselta’ noidalta, joka oli itse eräänä päivänä saapunut heidän asuntonsa ulko-ovelle ja siinä todistanut olevansa ‘kunnon’asioilla sanomalla: ‘‘että käyhän hakemassa kylpyhuoneesi hyllyltä kolme korukiveä!’’…,jotka aivan oikein olivat siellä!
Silti on vaikea uskoa näihin asioihin , sillä koskaan näistä ei saa kysyä suoraan häneltä, eikä mistään tulevasta koskaan voi kertoa rakkaalleen sillä kaikki tuollainen voi tuoda/tietää pahaa minulle!! Ainoastaa vieraatja ystävämme saavat silloin tällöin ‘neuvoja’ ja terveisiä edesmenneiltä tutuiltaan…
Joten valitettavasti todisteiden puuttuessa’HUUHAATA’ on…
mä en pidä lainkaan tälläsiä asioita huuhaana enään asuttuani opiskeluaikoina koulun asuntolassa 3 vuotta. ja vuoden eteläsuomessa. ihan tarpeeksi oli kokemuksia että ei enään kiitos!
Edesmennyt mummini, tätini, äitini ja minä, olemme kaikki “noitia”. Tai siis ihan vain tuttavat niillä nimillä meitä kutsuvat. Suurinosa on siis enteileviä unia, viimeisin oli äitini ja minun samana yönä nähdyt unet kuolleesta ja sitten tulikin ilmoitus mummin poismenosta. Vauvoista tulee nähtyä varsin tarkkoja unia, kaikenlaisia, joskus kamalia, joskus vaikka harvemmin hyviä.
Enemmän meillä äidillä ja omassa kodissa nämä kummitukset hihhuloivat
Äidillä oleva on aika huomionhakuinen ja sanotaanko vaikkapa, että omaa sairaan huumorintajun. Meillä oleva on rauhallinen, mutta jos on tullut oltua huomioimatta niitä pieniä juttuja, niin luvassa on sitten jotain vähän suurempaa, protestiako, tiedä tuota.
Lapsena minulla oli mielikuvitus ystävä, joka lopulta katosi, olen tonkinut kaikenmoista tietoa ja saattanut jopa löytää tämän ystäväni, varma en voi tietenkään olla, mutta vaikuttaisi samalta nuorukaiselta. Aavekko? mahdollisesti
Itseäni ei pelota nämä jutut ollenkaan, enkä pidä niitä huuhaana, en ala niitä todentamaan kellekkään, jokaisella on vapaus uskoa mihin haluaa ja olla uskomatta, mikäpä siinä
Kerran olen joutunut elämässäni tilanteeseen, jossa kaikki ei todellakaan ollut hyvää. Siitä on todella kauan aikaa, enkä yksityiskohtia edes muista kovin hyvin, mutta se tunne on edelleen hyvässä muistissa, silkkaa pahaa, ei siitä sen enempää.
Mielestäni jotkut ovat herkempiä tällaiselle, jotkut jopa huomaavat, mutta eivät tahdo siltikään uskoa, eikä sekään haittaa.
On tästä jotain iloakin olla tällainen herkkä, harvoin on mennyt pieleen kun on tutustunut ihmisiin, tai tehnyt päätöksen, että lähelle en mene.
mää taas en tykkää et oon herkkä tollasille…
Mulla on myös joskus tuollaisa deja-vu -tilanteita, mutta tuntuu, että nykyään harvemmin.
Tyttö sen sijaan näkee unessa, jos joku läheinen kuolee. Ei suoraa kuolemaa, vaan jotain tärkeää siihen henkilöön liittyvää ja niin, että tyttö tietää, mitä uni tarkoittaa. ei kuitenkaan paljoa puhu niistä. Jännää on kuitenkin, että koska hevoset ovat tytölle niin tärkeitä, niin hän näkee myös itselleen tärkeiden hevosten kuoleman. T.s. hän näkee unessa aina saman laitumen, jolla hän sitten tämän vasta kuolleen hevosen näkee. Samalla laitumella laiduntavat onnellisen näköisinä myös aiemmin kuolleet hevoset. Sen jälkeen tyttö saa jostain kuulla tämän hevosen kuolleen, eli etukäteen hän ei ole sitä tiennyt. Unessa tyttö muistaakseni on itse vähän aikaa tällä laitumella hevosten kanssa, mutta en muista yksityiskohtia tarkemmin.
…ei kenekään tarvitse todentaa uskojaan, sillä uskominen on juuri sitä… uskotaan!
Kerroin vaan omaa näkökantaani…joka muuttuu varmasti silloin kun tapaa henkilön , joka voi konkreettisesti näyttää toteen näitä henkimaailman asioita! ilmestyksiin/henkiin/näkyihin/uniin jne… on tullut itsekin törmättyä… vaan kun sellaista vakuuttavaa todennusta ei vaan osunut kohdalle!
Asiaa tietenkään ei selvennä sekään, että kaikki ‘noidat’/kanavoijat jne. aina karttavat asian esittämistä kiinnostuneelle pyynnöstä… milloin milläkin verukkeella!