Konnanyrtti, Chelone obliqua

(Perennat -lajeittain A-K)

Kymmensenttisiä alkuja on nyt.


Nuppuja näkyvissä.


Minä vasta eilen kylvin. En muistanut tuollaisen siemeniä ostaneenikaan, mutta sattumoisin tulivat vastaan :)

Melkein ovat jo osa nupuista auenneet.


Konnanyrtti kukkii nyt täysillä.



Kylläpäs on vähän kirjoituksia tästä kasvista.

Isältä saamani kasvi viime vuonna, aloitti kukkimisen kasvimaan reunassa.


Tässä sateen piiskaamat kasvit.



Valkea on aivan erilainen kasvi.



Minun punainen konnanyrttini avaa myös kukintoaan. Siitä kiva kukka, että kukkii talven tuloon asti.

Leviääkö tuo konnanyrtti kovaa vauhtia? Sain taimenvaihdossa jouluruusulta alun ja mietin, mihin sen istuttaisin. Minulla on punainen .

Muutama varsi tulee vuosittain lisää ainakin meillä. Voi olla että paremmassa maassa leviää enemmän?

Siis maltillisesti.

Kyllä.

En ole tämän kolmen vuoden asumisen aikana huomannut, että konnanyrtti olisi juurikaan levinnyt. Muuttaessamme tähän puska oli aika iso ja samanlainen edelleen.

Minusta se on levinnyt ihan hirmuisesti. Viime vuonna ostin loppukesästä pari purkkia, valkoisen ja punaisen. Mun mielestäni niitä oli siinä silloin joku kolme-neljä vartta. Nyt on reilusti enemmän.

Jonkin verran mulla kasvanut,mutta ei mitään hirveetä vauhtia.

Tässä on tämänvuotinen valkoinen konnanyrtti. Viime vuonna ostin siis yhden taimipurkin loppukesästä tuota.

Ei ole mullakaan riistäytynyt hallinnasta. Yllätti kukkimalla, vaikka on ollut viileä kesä. Aikaisemmin on ollut ongelmia sen kukinnan ehtimisen kanssa. Ja nyt keväällä nyppäisin pari yksilöä pois “mikäs rikkaruoho se tässä”. Ennenkuin muisti palautui. Onneksi en kaikkea kitkenyt.



Tuo valkoinen on jännä, lehdetkin vaikuttavat soukemmilta pinkkiin verrattuna.

Ei ole kukaan tätä kasvi kuvannut tänä vuonna, joten...
Hyvä syyskukkia, napakka ja ei leviä liikaa.



Valkeana pienempi ja vaatimattomampi.