Kuinka monessa maassa olet käynyt?

22 maata laskin, kun Amerikka ja Kanada lasketaan kumpikin yhdeksi. Eri osavaltioita en laskenut erikseen.

Suurin osa maista kertyi 1960 luvulla työmatkoista. Monissa maissa tuli käytyä useaankin kertaan. Nyt eläkkeellä tulee vietettyä entistä pidempiä aikoja kohteessaan.

Nuorena ei ollut rahaa, ja nyt isännällä on sairaus, jonka takia lentäminen on tuskallista ja aiheuttaa pahoinvointi- ja huimauskohtauksen. Yksin ei kiinnosta lähteä. Ja kaikki aika menee kotipihassa ja mökillä ja isännän kotipaikalla. Ja se kissanhoito - hankala lähteä.

Piti ihan tehdä listaa ja heti löytyi muutama maa lisää: Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Venäjä, Saksa, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Englanti (myös Gibraltar), Portugali, Espanja, Italia, Kreikka, Turkki, Marokko, USA - olikohan tuossa jo kaikki? Siis 18 maata...

Äshhh, ja Unkari unohtui....

Asunut olen - siis en vain lomaillut viikoja - kolmessa maassa.

Tehän olette ihan maailmankiertäjiä! Minä olen käynyt 8 maassa; Ruotsi, Norja, Viro, Venäjä, USA, Tunisia, Espanja ja Islanti.

Kyllä on tullut koluttua tätä maapalloa. Laskut on menneet jo sekaisin, jossakin vaiheessa oli 41.

Voi jestas, mä oon käyny vaan Ruåtsissa naurua

En kovinkaan monessa - Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Neuvostoliitossa, Tsekissä, Englannissa, Espanjassa ja Kanadassa.

15 maata sain, eipä ole tullut ennen laskettuakaan. Interraililla oli vielä niitä läpiajomaita, mutta niistä ei pidetä. Ja jos Monaco lasketaan omaksi maakseen niin sitten niitä on 16. Ja jos poistuneita maita ei lasketa mukaan vähenee taas yksi - Venäjällä en ole käynyt, mutta Neuvostoliitossa kyllä;)

Työn puolesta päässyt ja osa on lomamatkoja-ruotsi,norja,tanska,saksa,unkari,liettua,puola,viro,venäjä,belgia,

englanti,ranska,espanja,italia,marocco,norsunluurannikko,indonesia,

thaimaa,meksiko,jenkit,kanada,san marino,22kpl:) ja lisää toivottavasti tulee kunhan muksut saadan eka isoiksi.

Kahdeksan. Ruotsi, Viro, Ranska, Itävalta, Thaimaa, Portugali, Espanja ja Kreikka. Kreikassa neljä kertaa, on se vaan niin mukava maa

Just, joo… Neuvostoliittohan sen itänaapurin nimi silloin oli, kun minäkin sinne nokkani pistin…:wink:

Tupuna, Kreikka ON mukava maa… jossakin vaiheessa vallan meinasin muuttaa sinne kokonaan. Vaan sitten ilmestyi kuvioihin tuo herra O ja suunnitelmat muuttuivat kokonaan. Visiittejä sinne on - 1960-luvulta alkaen - yli 30 kipaletta.

Pakko laskea kirjoittaen, sekosin jo niin monta kertaa. Ruotsi, Norja (8 kertaa n. viikon kahden matkoja)Tanska, Saksa, Itävalta, Unkari, Malta, Turkki, Portugal , Englanti, Viro, Latvia, Venäjä , Kreikka, oiskohan ne tuossa, 14. Työn puolesta en ole päässyt kuin jokusen kerran Helsinkiin.

Onkohan niitä 20....U.s.a, Kanada, Norja, Ruotsi, Saksa, Viro, Espanja 2kertaa, Turkki, Gambia, Kiina 2 kertaa, Intia, Thaimaa, Sri Lanka, Kenia, Meksiko, Brasilia, Dominikaaninen tasavalta, Vietnam, Armenia, ja viimeksi Kuuba. Tulikohan kaikki, no ainakin sinnepäin .Toivottavasti vielä pystyy lähtemään jonnekin, ennenkuin tulee liian vanhaksi ;)

Ruotsi, Viro, Egypti, Irlanti ja jos lasketaan mukaan ne muutamat Amsterdamin lentokentällä vietetyt tunnit niin sitten Hollantikin… Kovasti tekis mieli käydä vaikka missä, mutta kun ei oikein ole sellaista kaveria jonka kanssa lähteä eikä oikein saa yksin aikaiseksi lähdettyä. Vaikka varmaan sitä tutustuisi paremmin uusiin ihmisiin jos yksikseen lähtis…

Täällähän on maailmanmatkaajia! Minä olen käynyt vain kahdeksassa maassa: Ruotsi (myös Gotlanti), Norja, Viro, Neuvostoliitto, Ranska, Monaco, Espanja (Gran Canaria), Australia. Pikavisiitillä Thaimaassa ja Tanskassa. (Koneiden välilaskut, ja eipä lentokenttähotellia kauemmas päästy, vaikka Thaimaassa oltiin ihan yötäkin. Mutta oli rahat loppu. Hehheh.)

 

Ilman koneidenvaihtoja jotain 35 maata plus Hong Kong ja Gibraltar, jotka eivät kyllä ole maita.

Ja kanarialla en ole pääsyt käymään koskaan. surullinen

En ole pariakymmentä maata enempää saanut minäkään kokoon. Vähän samalla tavalla kuin Euffiksella, kun innostutaan jostain, mennään aina sinne tuttuun hyvään paikkaa. Googletin tuossa, mutta en löytänyt oikeaa Globetrotter-kerhoa. Olen lukenut, että on ollut jokin kuuluisa kerho, johon voi pyrkiä, kun on 150 maassa käynyt. ( Globetrotterclubin nimen alla nytkin jotain toimintaa.) Yksi ystäväni oli viime laskujen pohjalta puolessa välissä : ).

Minä olen käynyt 12 maassa: Viro (olen asunut siellä 2,5 v), Ruotsi(myös Gotlanti), Tanska, Latvia, Venäjä, Saksa, Ranska, Italia(3 kertaa), Kreikka, Turkki, Portugali(2 kertaa) ja Bulgaria. Minä myös tykkäsin Kreikasta, ollaan isännän kanssa haaveiltu, että sitten eläkeiässä voisi muuttaa Kreikkaan (minullla on eläkkeellä etelään säästöjuttukin, kerran kuussa palkasta menee hieman säästöön)

Minä olen tykännyt kaikista muista paikoista, mutta Brasiliaan en halua toista kertaa mennä.