Kuinka monessa maassa olet käynyt?

Miksi et?

Varsinkin Rio de Janeiro oli minusta ahdistava paikka. En osaa sitä kovin hyvin sanoiksi pukea. Se oli sellainen ahdistava tunnelma, jota en missään muualla ole kokenut. Onneksi.

Ei minua köyhyys siellä ahdistanut, vaan sellainen joka paikassa huokunut välinpitämättömyys yhteisistä asioista. Minusta oli äärimmäisen surullista kävellä siellä kaupungilla ja nähdä kuinka kaupunki rapistuu silmissä, uudet ja vanhat. Sekin oli ahdistavaa tajuta, että ihmiset pelkäävät niin paljon katuväkivaltaa, etteivät uskalla nauttia komeista puistoista, puutarhoista, joita on ihan Rion keskustassakin. Rannoillakin kävin, minusta Ipanema oli parempi kuin Copacabana. Mutta siitä ahdistavasta hällä-väliä-ketä-kiinnostaa-fiiliksestä en päässyt sielläkään eroon.

Sao Paolossa oli vähän samanlaiset tunnelmat, mutta olin siellä niin vähän aikaa, etten siitä sen enempää sano.

Ok, aina oppii kun kuuntelee muiden matkakertomuksia, kaikkea ei tarvitse itse käydä kokeilemassa.

Veljen tyttö asuu Brasiliassa, pääkaupungissa. Pitääkin alkaa miettiä, josko sinne joskus...

No tässä maat jossa olen käynyt Ruotsi, Norja, Israel (10 kertaa), Puola, Tshekkoslovakia, Itävalta, Jugoslavia, Italia, Sveitsi, Saksa, Tanska, Espanja, Portugali ( myös Madeira), Kreikka, Rhodos (3), Kypros (2), Egypti, Espanja, Ranska, Yhdysvallat, Hawaiji, Samoa, Länsi-Samoa, Venäjä (monta kertaa, hyväntekeväisyysmatkoja), Viro, Jordania, Thaimaa ja monet Kanariansaaret (Teneriffa 5, Gran Canaria 3, fuerteventura 1, Ja Lanzarote 2, eli 11 kertaa), sekä Kreikan saaret ( Rhohos 2, Kypros 2).

No tuossapa niitä olikin.

Ja tulossa Kreetan matka kesällä siskojen kanssa ja tietenkin pitää päästä Israeliin.

Reilu vuosi sitten kaks perhettä lähti käymään kimpassa Koh Changilla. Visiitin jälkeen toinen sanoi että "ihana paikka" ja toinen sanoi että "kaamea paikka". :slight_smile:

Minun matkailuni työn puolesta ei ole tuonut tuohon listaani yhtään maata lisää… eli kaikissa on tullut liikuttua myöskin privasti.

Vain Norjassa, Ruotsissa ja Virossa olen käynyt. Uskokaa tai älkää niin ei vain kiinnosta ulkomaat, olen kieltäytynyt aina kunniasta. Poikkeuksena kerron että Australiassa tekisi mieleni käväistä joskus, velipoika asustelee siellä palmujen alla Kultarannikolla :slight_smile:

Oletepas te kovasti matkustelleet,minä en ole kuin kahdessa maassa käynyt joskus nuorenpana,eli vain norjassa ja ruotsissa.

Noita koneenvaihto- ja välilaskupaikkoja en edes laskenut… Ja se Kreikka, ei me samaan paikkaan, samaan suuntaankaan ole siellä aina ja jatkuvasti menty. “Asemapaikka” on ollut mm. Ateenassa, Korfulla parissakin paikassa, Lefkaksella, Kreetalla molemmissa “päissä” ja vähän välilläkin, Rhodoksella, Thessalonikissa, Kefaloniassa, Kosilla, Mykonoksella… niistä sitten on suunnistettu joskus useammaksikin päiväksi reissuun jonnekin toisaalle… vaikka mihin päin, minne tie vie ja laivat (autolautat) kuljettaa.

Lähdeppäs joskus, se avartaa ihmeesti maailamankuvaa. Osaa antaa paljon arvoa sitten taas omalle kotimaalleen.

Samoin minulla on noita välilaskupaikkoja vaikka kuinka paljon.

Tottakai poistuneet maat lasketaan, minäkin siis laskin Neuvostoliiton ja Venäjän erikseen, samoin Tsekkoslovakian ja Slovakian. Ja jos jalat on olleet jonkin maan kamaralla niin se sitten aina yksi piste. Esimerkiksi Kanadassa olen käynyt vain pimeään aikaan välilaskulla Kuubasta. Kun konetta tankattiin, niin meidät vietiin syömään johonkin lentokentän ravintolaan mutta jouduimme näyttämään passin mennen tullen portilla. Kyllä minä sen maaksi lasken. Euroopassa olisi vielä käymättä ainakin Kreikka, Romania, Albania, Valko-Venäjä, Puola, Liettua, Bulgaria, Serbia, Ukraina, Monaco, Andorra, Portugali, Irlanti, Islanti ja sitten niitä Jugoslaviasta hajonneita osia. Täytyypä alkaa bongailla niitä, vaimo on vaan laiska lähtemään muualle kuin Kanarialle tai Alpeille.

Humulus, taisi olla se Halifaxin maailmankuulu “superlentokenttä”…:wink:

Sellaista välilaskua ei lasketa jolla ei lentokentältä poistuta.

Nanikka, niin ajattelinkin…

Unkarissa olin koko päivän välilaskulla… Ja se oli kyllä kiva ilmainen tutustumispäivä budabestiin

Mulla on lomamaita luokkaa pari tusinaa sekä Hong Kong ja Gibraltar osina UuKoota. Pelkkiä työmaita vain reilu kymmenkunta ja päällekkäisyyksiä sitten tuplasti.

Ai, olinhan minäkin siellä Unkarissa välilaskun aikana ja kierreltiin pääkaupunkia 3 tuntia, eli yksi maa taas lisää.

Mää oon käynnyt vain Ruotsissa. allapäin

Toronton lentokenttä se oli, siellä lentokoneet jäivät ainakin silloin pitkin platan reunoja ja matkustajat haettiin jättikokoisilla busseilla, jotka nostivat matkustajat korkealle ihan kuin lukkinostorit kontteja satamassa.



Menomatkalla en itsekään Kanadaa olsii kelpuuttanut kun olimme vain transit-alueella, mutta paluumatkalla poistuimme portista passeja näyttämällä ja kävelimme syömään johonkin ravintolaan. Takaisin terminaaliin pääsimme vain uuden passitarkastuksen jälkeen. Käymättömien Euroopan maiden joukkoon lisää vielä kolme saarivaltakuntaa, Kyproksen, Maltan ja Kallankarit. Ahvenanmaata en laske, se on kyllä Suomea.