Kullero, Trollius

Kullero on nyt täällä meilläkin kukkinut, milloinhan olisi sopiva aika ottaa siemenet talteen?

Sitten kun ne on ruskeita.

Valkokullero, Trollius cheddar. Vähän ehti mennä yli kukinta viime kesänä, ennenkuin hoksasin kuvan ottaa.




Cheddar…juustonko mukaan nimetty? :smiley:

Luonnon kulleroita, jotka ovat jostain Kuusamon pellosta muuttaneet etelään parikymmentä vuotta sitten ja tuntuvat täälläkin viihtyvän.

Komeastippa ne kasvaa ja viihtyy. Minulla on nyt kukassa tämä melkoisen oranssiin vivahtava. Jostain syystä on vähän kutistunut tuo pensa, ennen oli paljon isompi pehko.Samoin eka kertaa aloitti ihan keltainenkin, pieni taimi vielä. Sain sen täältä vaihdossa, mutta nyt harmikseni unohtanut, keneltä oli kotoisin.

Hahaa, meilläpäs kasvaa tolokun kulleroita

Voi, anna mun kaikki kestää…

Miepä tiiän, että nuitten isojen kulleroitten lähelä, siinä lentokentäntien varresa kasvaa myös tosi isoa hillaa :slight_smile:

MoonRiver, joko teilläpäin kullero kohta kukkii? Onko Cheddar hengissä? Mie vain täälä muistuttelen, että siun pittää muistaa ne siemenöiset tänä vuonna kerätä :smiley:

No ohhoh! Ovat tainneet saada santaparkin jaskat alkukeväästä =DDD!

Eltsu niin kasvaa oikeita jättihilloja :slight_smile:

Meillä kukkii jo oikeetkin kullerot

eltsu, kerroks vielä mihin istutin sen pihalla?…lähtee etsimään juustoa illalla pihalta…

Enpä olis muistanut ilman muistutustasi! En edes sitä, että mulla on se cheddar=)

Heh, nyt just en muista mihkä sen laitoit… Toivottavasti löytyy!

Eikös kullero ole luonnonkukka, vie johonkin hoitamattomalle alueelle pihan reunalle kasvamaan :slight_smile:

Oi ja itse tykkään tuosta oranssinakin ihan valtavasti, armahda vaan

Hoyabella, et ole tosissasi. Itse siirsin tuon justiinsa penkin etuosaan, kun oli takana piilossa. Minusta tuo on upean värinen ja hauskan mallinen kukka.

Tuo sinun kullerosi näyttää minun mielestäni kesäkullerolta, Trollius chinensis.

Tuki?

Mä tykkään tuosta kullerosta. Joskus mulla sitä olikin, mutta se mokoma ei tykännyt minun sille valkkaamasta paikasta, taisi olla liian varjoisa.