En malta olla vielä vertaamatta näitä.22.4 laitettu itämään,vas puoleinen kookosmultaan oik puoleinen kasvuturpeeseen.
Se tiukaks paketiks puristettu kookoskuitu on kyllä ihan pop. Kevättalvella hain kolmea erilaista kookospohjaista valmisseosta, joista yksi oli irtonaista lanoitettua kookosta. Sanotaanko näin, että samalla rahalla olis saanut sitä puristettua enemmän ja olis toiminu paremmin. Tiedänpä taas seuraavalla kerralla.
Tänään parvekkeelle istutin sitruunakurkut paljuun.
Minulla on tarkoitus tänään istuttaa Sitruunakurkut ja ja Futura. Kasvaneeko tuo Sitr. kurkun kasvusto samalailla kuin nuiden tavallisten kasvihuone versuksien, että ei oo yhtään matalampi tms.? Jos jättäis kaksi tainta samaan pönttöön tilan säästämiseksi?
Tämmöseen kuntoon sain kurkkuhuoneen eilen.
Passandra.
Nasty,annan kaikkien versojen kasvaa ensin.Jossain vaiheessa otan pois ku tulee liian täyttä.
Eikö oo kukaan palstailijoista kasvattanut Sitruunakurkkua? että millainen oikeastaan on? Olen kyllä huomannut että on täällä ainakin joskus kirjoitettu aiheesta…en vaan viitsi näin hyvällä kelillä istua lukemassa koneella kuin ne puoli-pakolliset. No minä istutin kuitenkin kaksi tainta samaan ja sillä siisti. Kai se selviää millainen tuo on.
Minulla on kurkuillani vasta ekat oikeat kasvulehdet… kyllä Karvarin taimet ovat jo suuria!
Kasvarissa salaattikurkkua ja amppelikurkkua. Kasvavat hyvin ja on niissä jo pikkukurkkuja.
Kohta pääsee maistamaan. Niistä ei tule sellaisia valtavia pöheikköjä. Kurkut korjataan kun ovat 10-15 cm.
Tänään istutan neljä avomaakurkku tainta yhteen isoon ruukkuun.
Itsekasvatetut kurkut on vaan niin hyviä kun napsii valmiit ja syö heti.
Täällä sitä oppii aina uusia metkuja. Mikä ero tuolla salaattikurkulla on jos on? Onko tuo mun Sitruunakurrku salaattikurkku vai mikäs se sitten lienee?
Ilmeisesti täällä on väellä huonot vibat olleet Sitruunakurkusta, kun ei kukaan suostu sanomaan juuta eikä jaata. No jaa… on sitä ennenkin kasvateltu pelkkiä lehtiä… :smooooth:
Ostin siemenet niillä nimillä, amppelikurkku ja salaattikurkku.
Kurkut on pienempiä, korjataan 10-15cm pitkinä.
Rouskutettavan hyviä.
Eikä niistä tule kasvultaan isoja jos vertaa esim.avomaakurkkuun.
Haaroutuu kyllä ja antavat pitkään satoa.
Ai niin, sitruunakurkusta. On siitä jo useampi vuosi kun kokeilin. Jokunen kurkku tuli, oli väriltään kellertävä. Maku oli aika pliisu. En ole sen jälkeen kasvattanut.
Jahas, no mielenkiintoista nähdä millaisia Sitruunakurkkuja meillä nousee.
Nimestä päättelin että maku olisi aavistuksen sitrusmainen mutta hyvä jos edes jotain saadaan. Ainakin siemenet itivät hienosti ja ilman itkua. Aika pahaa pitää olla että ei syötyä saada ja eiköhän se miedompikin menettele pääasia että ei ole karvas. Selvästi heikommin nuo kasvaa kuin terhakka Futura. Annan huomenna tymäkkää nokkoskäytettä jospa ne siitä kasvuun piristyvät.
Minä laiton tänä vuonna kasvamaan kurkkumelonia,epäilen etteioo mistään kotosin.Pitää vaan kokeilla jotaki uutta.
Sitruunakurkun taimit on alkaneet kasvamaan hyvin, kun olen kasvattanut 3 vuoden vanhoista siemenistä.
Istutin ne paljuun tuon lautasen alle.
Kivano kasvaa hassusti haaromalla, latvat olen siitä katkaissut muutaman kerran mutta se halluaa sivuille levitä eikä kukista tietoakaan. Taidan turhaan kasvattaa mutta se on niin kurkun oloinen että luulin helpoksi sitä.
Söin ensimmäiset salaattikurkut. Ihanan makeita, rapsakoita .
Onneksi kasvukausi on vasta alullaan ja lisää tulossa .
Kurkku/paprika huone.
Amppelikurkku “Hopeline” antaa jo satoa, ensimmäiset syötiin 8. tätä kuuta. Erittäin hyvältä maistuvat.
Ei miullakaan muut kurkut vielä koollaan häikäse.
Jumittaa kasvu täälläkin.