Saatko laitettua kuvan, joku saattaisi siitä tunnistaa lajikkeen?
Saan otettua kuvan jahka mennään ulos tästä. LAittelen myöhemmin kuvan.
Tyttökukkia kasvaa aurinkoisella säällä, poikakukkia pilvisellä. Minun kesäkurpitsani on samankokoinen kuin istuttaessani, ei ainakaan pienempi ole ja taitaa olla samat nuputkin edelleen.
Ekan kerran kasvatan kesäkurppaa. Mulla on 3 kasvia ja kauheesti varottelivat, ettö hukun niihin kurpitsoihin.. No en. Tasan kaksi kappaletta on kypsynyt (ne oli kyllä hyviä..), muuten ei mitään :( alkuja on, mutta suurin osa on mädäntynyt pois ennen kuin kasvavat isoiksi. Oon kyllä aika pettynyt. Onko se tää kalsa kesä?
Kurpitsan alut mädäntyvät jos eivät pölyty, näin olen ymmärtänyt. Minä olen vähän auttanut omia kesäkurpitsoja sateisilla keleillä ja tuputellut poikakukalla avonaista tyttökukkaa aina jos olen paikalle osunut. Kolme taimea laitoin minäkin ja kyllä on taas saanut syödä kesäkurpitsaa ihan tarpeeksi. Jos ensi vuonna muistaisi, että kahdellakin pärjää.
Mäkin oon niitä hysteerisenä töpötelly, kun on sattunu silmään, että on kukkia auki. No ei ole auttanut. Ihan tosi tyhmää Meillä on ollut niin kylmä ja sateinen kesä kyllä täällä länsirannikolla, että epäilen sitä.
Kylmän kesän vika on, jos ei satoa ole juuuri saanut. Mullakin on kolme kesäkurpitsaa, jotka viimein ovat saaneet jotain aikaan. Vastahan ne alkoivat kunnolla kasvaakin, kun on alkanut lämpenemään. Joku vuosi mulla oli kuusi taimea, ja joka viikonloppu jotkut varomattomat kylään tulijat tai kylään kutsujat tai muuten reitille osuneet saivat muovikassillisen tai pari kesäkurpitsoita. Sen jälkeen olen ymmärtänyt pitäytyä kolmessa taimessa, joissa on varaa menettää joku, ja silti saada hyvin satoa, jos on hyvä kesä, ja jos on huono, niin saa kuitenkin ehkä jotain.
Tässäpä Välke kuvat minun satoa tuottamattomasta kesäkurpitsasta tai olipa hän kuka hyvänsä niin tyttökukkia ei oo eikö ole tullut.
Joku viisaampi kurpitsa-asiantuntija saa sanoa varmasti, mutta pikkuisen tuo minun silmään näyttää joltain muulta kuin kesäkurpitsalta? Minun kesäkirpitsan lehdet on muodoltaan erilaiset ja kasvattavat ennemminkin ison puskan kuin venyvät kuvan kurpitsan tavoin pituutta.
Eri lajikkeilla on kyllä hyvin erilainen kasvutapa ja erilaiset lehdet. Ja toiset lajikkeet tuottavat satoa aikaisin ja runsaasti, toiset huonommin.
Jostakin syystä meidän kesäkurpitsat ovat menestyneet tänä kesänä oikein hyvin. Satoa tulee vaikka en ole auttanut pölyttämisessä.
Tämäkin kyllä kasvaa tuosta tyvestä puskamaisesti ,mutta sitten siitä lähte pari tuollaista pitkää roikkaa. Mikä lie mutaatio,mutta satoa ei tule.
Voi hyvät ihmiset, jos onkin ollut sato lähes kuukauden myöhässä, niin määrät aikoo nuo onnettomat kasvit ottaa kiinni tällä viikolla.
Mulla kesäkurpitsat ovat tuottaneet satoa loistavasti. Lähes kolmekymmentä kesäkurpitsaa olen korjannut. Olen pakastanut raasteena ja suikaleina ja tehnyt niistä ruokia. Ja lisää tulee koko ajan. Täytyy alkaa jakamaan naapureille. Kaikille lykkään mukaan, ketkä täällä käyvät. Mutta hyväähän se on!!
Onko sulla Maariankello jotain vinkkejä, mitä sä teet toisin ku me muut… Eli lannoitus, kastelu, missä ne sun kasvit kasvaa, millainen multa? Mä kuvittelin, että nää olis helppoja kasveja ja satoisia suurinpiirtein missä vaan mutta ei.
No mulla kasvaa kaikki kauhean isoiksi. Ajattelin, että syynä on hyvä ja voimakas maa, kun kaksi kesää sitten vasta koko piha on perustettu. Silloin tuotu tänne uudet kuorma-autokaupalle uutta multaa. Mutta luulen, että suurin syy on se, että mulla on aika paksu tuo multakerros. Kasvimaalla on reilusti yli puoli metriä hyvää multaa. Kasvien juurilla on tilaa kasvaa. En muuta syytä tähän keksi.
Samaten kukkapenkeissä perennat rehoittavat, mutta niissäkin on tosi paksulti multaa.
Mä oon toistaseksi saanut vain kaksi. Kaksi olis ihan just tulossa sadonkorjuukokoiseksi, ja muutama alku on kasvamassa. Ja kasveja siis kolme.
m. perennat voi kyllä ihan hyvin :D
Mulla on suurin osa kesäkurpisoista Ambassodor lajiketta. Viime kesänä jo siihen ihastuin. On satoisa kesäkurpitsa.
Mulla on 5 kesäkurpitsaa kasvamassa kasvimaalla ja satoa tulee niin paljon ettei oikein perässä kerkiä keräämään. Onneksi on 2 naapuria joille vuoronperään kuskaan 3-4 kappaletta kerrallaan. Itse valmistan ruuaksi joka päivä yhden kesäkurpitsan ja lisäksi erilaisia ruokia pakastimeen ja pojan perheelle. Kohta se niiden satokausi loppuu, mutta ilo on irti otettu tästäkin herkusta (jääkaapissa odottaa tälläkin hetkellä monta isoksi päässyttä, jotain hyvää niistäkin aion kokkailla)
Lajikkeissa on kylä eroa. Mitä lie vihreitä ovat mulla nuo, jotka tehtailevat kilpaa satoa, mutta Gold Rush ei saa valmiiksi, vaikka alkuja onkin. Koko kasvi näyttää huonommalta, vaikka ovat kaikki vierekkäin, eikä lannoituksen suhteen pitäisi olla eroa
Sama mullakin. Joku tädiltäni saatu keltainen lajike ei ole saanut vielä edes kukkia aikaiseksi, mutta se perinteinen pitkulainen lajike tuotti ensimmäisen syötäväksi jo elokuun puolivälissä. Nyt kasvamassa on liki 20. Hallahan ne lopulta vie.