Ihania palleroja ![]()
Melkein 40 kg spagettikurpitsoita + 5 kesäkurpitsaa.
Keltaisten laikkujen kohdalta kurpitsat olivat maata vasten. Vaikka kaikki kolme spagettikurpitsaa olivat kotoisin samasta siemenpussista, yksi oli erilainen. Lehdet pienempiä, rönsyt hennompia ja kurpitsat erilaisia. Siinä oli myös monta pientä alkua, vielä pienempiä kuin nuo kaksi kuvassa olevaa.
Olen jo kauan suunnitellut kasvattaa spagethikurpitsaa,mutta suunnittelun asteelle on aina jäänyt.Eilen ostin Prisman heviosastolta keltaisen kurpitsan ja tänään sen jo valmistinkin.Ohje oli vähän hakusessa,eli onko kenelläkään vastaisuuden varalle hyvää ruokaohjetta tälle kurpitsalle.
Ja käykö nuo kurpitsasta otetut siemenet kasvatukseen?
Meikä on joskus kasvattanut spagettikurpitsaa, ihan “omasta päästä” tein täytteen. Jauhelihaa ja vähän muuta. Kurpitsa halki ja puolikkaisiin täyte ja uuniin. Namia oli. ![]()
Minoon tehenny broilerin suikaleista ja kasviksista soosin ja päällee voimakkaan makusta juustoraastetta reilusti.
Hyvää on ollu.
Minä tein ja samantyyppisen täytteen kuin kesäkurpitsaankin,mutta ehkä tätä spagethikurpitsaa pitää kypsentää kauemmin,laitoin täytteen vasta vähän myöhemmin. Ja tuolta reseptipuolelta luin että voisi jopa tehdä soosin ihan erikseen ja kypsentää kurpitsat ilman täytettä. Yhdistää sitten syödessä.
Kurpitsa-ketjussa kerroin katkaisemastani spagettikurpitsan taimesta. Nyt se on kasvattanut muutaman lehden ihan lyhyeen varteen. Katkennut varsi on edelleen samannäköinen eli vihreä. Satoa tuskin tulee, mutta jännä seurata pikkuisen kasvua.
Nyt taimi on isommassa ruukussa, juuria oli ihan mukavasti. Entinen varsi on muuttunut kellertäväksi, aika kauanhan se jaksoi vihertää. En ole uskaltanut nyhtää sitä pois, etten häiritse vieressä kasvavaa. Juurista en tiedä, kummalle ne kuuluvat, mutta veikkaan kasvavaa osaa, kun näyttivät niin hyviltä.
Tämä kasvatettu kaupan hedelmän siemenestä. Eivät kasvaneet isoiksi, kukkivat hyvin mutta alut tippuivat vain pois, muutama kasvoi pieneksi kurpitsaksi. Ensi keväänä pitä satsata kunnon siemeniin.
Mitä voi tehdä keskenkasvuisista spagettikurpitsoista. Minun suuhun maistuu ihan vihannekselta. Suurimat jo kopisee. Onneks noi on iskän nameja, muuten olisin ihmeessä.
Minulla kasvaa kaksi spagettikurpitsaa ja kummassakin on yksi kurpitsa. Toisessa on lyhyet rönsyt, isot lehdet ja tumma kurpitsa, jossa kellertävät raidat.
“Pistokkaassa” on useampia ja pitempiä rönsyjä, pienet lehdet ja vihreänkirjava kurpitsa.
Molempien siemenet samasta pussista.
Miten teillä spagettikurpitsat kasvaneet.Mahottomia jytkyjä tulossa.
En oo vähään aikaan kurkkinut, mut kasvamassa on se “Wannabe spagetti” joka on spagetin ja jättipeltokurpitsan risteymä joltakin vuodelta. Isolta siellä viimeks näytti ja toivoinkin ettei niitä kovin montaa kasvais :crazy:
3 taimea näköjään oon laittanut kasvamaan :w00t:
Nostin spagettikurpitsat,kaks jo syöty kesällä.Toivottavasti nuot vihiriätki ovat spagettia.
Mahoton tullu spagettikurpitsaa tänä kesänä.Vein vahingossa vuokraplantulle yhen taimen,sielä tykkäs kasvaa ja on tuottannu jokymmenkunta isoa kurpitsaa.Ens kesänä vien kaikki spagetit sinne
Tämä päässy varkain kasvamaan tämmöseksi völlykäksi ![]()
Viiminen spagettikurpitsa ootta täyttöä ja pääsyä uuniin ![]()
Saapi talavi tulle,ollaan omavarasia ainaski kurpitsan suhteen
15 spagettikurpitsaa(kuuestoista menee tänään uuniin) 5 vihiriää kurpitsaa ja kaks keltasta völlykkää.
Spagettikurpitsa, Cucurbita pepo
on ryhmä kurpitsan, Cucurbita pepo, lajikkeita. Ne on kehitetty 1930-luvulla, mutta ne yleistyivät vasta 1980-luvulla. Spagettikurpitsa muistuttaa ulkonäöltään isoa hunajamelonia mutta saattaa vaihdella väriltänsä vaaleankeltaisesta oranssiin tai vihreään valkoisilla viiruilla. Nimensä se on saanut siitä, että sen malto on keitettynä spagettimaista. Raakana malto on kiinteä. Maultaan spagettikurpitsa on mieto.
Kuva: Keitettyä spagettikurpitsaa
Wikipedia


