Voi Ievukka, voisimmeko harkita kirjavaihtoa nyt kun kaikki siemenet on kierrätetty
?
Akateemisen halpalaarista ostin maantiekartaston "RAC Road Atlas Europe 2005". Lähtöhinta ollut joskus aikoinaan jossaon yli kolmenkympin, nyt sain 3 eurolla (siis kolmella). Myyjäkin totesi, ettei niitä teitä ja kaupunkeja kahden vuoden aikana ole mihinkään siirretty eikä uusia teitä kovin montaa ole ehditty rakentaa.
Halvalla sait Humulus hyvän kartaston, kartat(kin) on meillä kalliita.
Lehtien osalta minulle on tullut seitsemisen vuotta RHS:n Garden,joka ilmestyy kotiin kannettuna kerran kuussa ja on kiva lukea Puutarha-lehden lisäksi. Rahanahneuksissani möin vanhoja vuosikertoja pois Annalan kirpparilla, mutta vähän jäi haiku. Ei vaan lehtiä mahdu määräänsä enempää viherhuoneen hyllyille ja eipä niitä tule niin kovin usein selattua kuitenkaan. Lahjaksi saan nykyään myös yleensä kasvikirjoja kun tämä tauti yltyi pahaksi asti ja porukat tietää mun innostuksen. Eli Merlin, kirjasto ei vielä ole kovin mittava ja kuten kaikki muukin meillä - pystytysvaiheessa!!
Niinhän täälläkin kaikki kehitysvaiheessa, aina johonkin suuntaan, se on aivan taattu.
Kun eilen sinne ranskalaissivuille houkuttelin, niin etsin tämän lehden mainosta:
http://www.interdeco.fr/pages/titres/titres.asp?mode=deta&xcdt=201
sattuneista ale-hurahduksista (tosin kokonais suunnitelmassa erinomaisesti pysyen) seurasi, että lokakuun kuukauden kirja on Väinölä-Jussila "Alppiruusut". Aika paljon taksonomiaa tms mutta oikein hyvä suomalainen eepos.
Onnen päivä! Posti toi Rea Peltolan ja Vesa Koivun Jokanaisen puutarhakirjan. 10 min makustelun jälkeen: mahtavat kuvat, aivan valtavan hienot ja teksti tarkkaa, mutta hauskaa. Kappaleesta näin
työ käy hauskasti: "välipalat ovat tarpeen, sillä nälkäisenä - - tulee helposti tehtyä erehdyksiä".
Aika hyvä ohjenuora muuhunkin ähkyilyyn ja puhkuiluun. Täytyypä silmätä kirjaa kun sattuu käsiin. Jotenkin kirja on mun mielestä helpompi ostaa kun sitä saa käpälöidä ja hipelöidä ja plärätä sivuja. Mä en oikeen osaa ostaa kirjaa kannen tai edes takakannen perusteella, siksi tämä nettitilaus tuntuu vähän vastentahtoiselta.
Postista hain jo toisen lokakuun kirjan:) Hurmaavat huivit eli käsityökirja oli taas vuorossa. Puutarhakirjoja tulee ostettua keväällä ja kesällä, mutta kohta puutarha nukkuu, mutta puutarhuri kyllä valvoo ja puuhastelee kovastikin lankojen parissa.
Pipu, olen tosiaan ihastellut toinen toistaan hemaisevampia käsitöitä täällä pentin kässärisivuilla ja hinku olisi huivia salomoninsolmulla yrittään. Mutta mulla on ostokielto (myös
) lankojen kohdalla kun niitä lahjoitin äidille tuotantoa varten isot kasat juuri autotallia selvitellessä. Jää aina käsityöt kesken kun on niin monta hommaa menossa ja muut on akuutimpia. Mutta sitten kun pääsen (
2020 luvulla...) eläkkeelle, niin sitten hanat auki!!!
Hei. Joskus tänne muutamia runojani kirjoitin syyskuussa julkaisin runokokoelmani "Elämä"
Lisätietoja saa minulta suoraan tai kustantajalta joka on Pilot kustannus. Kuvan laiton mukaan jos vaikka sattuisi kiinnostus heräämään.
Hyvää mieltä ja aurinkoista syksyä.
terveisin Anneli
Sepä hienoa Lillukka, onnittelut runokirjan julkaisemisesta! Ei kyllä kuvaa näy?
Hienoa! Itsekkin joskus tuosta haaveilin, mutta olen sen ainakin toistaiseksi "unohtanut". Lillukka, toivottavasti kirja menee kaupaksi!

Onnistuisikohan nyt tämän kuvan liittäminen.
Tänään tein taas massaostoksen Kirjatorilta, joululahjaksi keittokirjoja - eri ihmisille vähän eri teemaa. Ja tietysti yksi kuukauden kirja (olenkohan jo ensi kesässä itseasiassa jos piti olla kuukausi per kirja...) itselle eli Eeva Ruoff: Puutarhataiteen helmiä. Kertoo 50 eri puutarhasta ympäri Eurooppaa kuvin ja sanoin, historiaa ja nykypäivää, noin 6-10 sivua per kohde. Eli tiedossa ihastuttavaa, halpaa ja ympäristöystävällistä puutarhamatkailua sohvan pohjalta moneksi talvi-illaksi!!
Sain jokin aika sitten lahjaksi Pentti Alangon Perennat ja olen sitä ihastuksissani selannut. Minusta tietokirjankin pitää olla kaunis ja tämä on! Tekstikin on mukavan värikästä, ei mitään ominaisuuksien listaamisia.
Tämän kuukauden ehdoton hankinta on ollut Jussi T. Kosken ja Tommy Tabermanin Kuinka Olla. Kirja ei ole runokirja vaan mietiskelyyn ja pohdintaan haastava - heittelee ajatuskannikoita nakerrettavaksi.
Kirjalöytö jonka hetimiten korotan oman maaliskuuni kuukauden puutarhakirjaksi. Tätä ei tarvi välttämäti hankkia itselleen koska kirjastostakin löytyy. Kirjan nimi on yksinkertaisesti Komposti. Se on painettu tänä vuonna, tekijä Ken Thompson ja suomentaja Sirkka Salonen. Julkaisija Gummerus.
Teoksessa on totisesti selitetty kompostoinnista asioita yhdeltä jos toiseltakin kannalta. Hauskinta antia ovat erilaiset uusiokäyttö-kompostiviritykset: on autonrenkaista, metalliverkosta,heinäpaaleista ja jopa jätesäkeistä tehtyjä malleja.
Minä yritin miehelle ehdottaa, että ruvettais kompostoimaan ruokajätteitä pihan kulmalla. Mutta kieltäytyi ehdottomasti ja välittömäsi (arvas, että joutuis senkin projektin johtajaksi). Olis kyllä mukava tehdä sellaisia pikkuisia ekotekoja kun meiltäkin ryönää kertyy muutenkin.
Mulla on ollut luova tauko kuukauden kirjojen hankinnoissa tai yksi matkakirja oikeastaan ajoi sen maaliskuun kirjan paikan. Nyt alkais tämä suuropus perennoista olla ajankohtainen - tai joku oikein hyvä tomaattikirja.
D.formosan ehdottama kirja vaikuttaisi hyvältä. Minulla kun on sama tilanne kuin sinulla Eetenineeva: miehen ehdoton kieltäytyminen. Mutta tämä oli n. puoli vuotta sitten, pehmittelyt etenevät ja “järkisyyt” auttavat: 1)kompostimulta toimii lannoitteena, joka ei maksa mitään 2)olen löytänyt sille hyvän paikan, ei näy, mutta on aivan nurkan takana, joten matka kompostille on lyhyt 3)multaakan ei tarvitse ostaa niin paljon 4)vihanneksista tulee isompia 5)vihanneksia tulee enemmän
Kyllä se toimiva komposti meillekin varmaan joskus tulee. Täytyy vaan valjastaa koko perhe ajatukseen ja jakaa työ, periaatteessa ollaan kyllä ihan ekomyönteinen porukka. Ainoa vaan, että tiedän että kunnolla palavan ja toimivan kompostin hoitamiseen tarvii myös jonkin verran vaivannäköä, ihan itsekseen se ei kyllä tuota varsinkaan ruokajätteistä hyvää multa-ainesta. Tarvii lainata kirjastosta ko kirja ja katsoa josko into leviäisi...![]()