Tänään nähtiin ensimmäinen kyy mökin pihalla.Metrin päässä ulko-ovesta ja lähellä sokkelin reunaa.Siinä se lämmitteli.Minä huomasin sen…vähän kiljahdin,kun sen näin.Onneksi lapset ei ollu niin lähell kuin minä (kävin metrin päässä,ennenkuin huomasin sen).Yök,yök,yök!Isännälle huusin,et tuo lapio,täl on kyy.Tappotuomio sille tuli.Oli noin puolimetrinen ja ehkä muutaman sentin paksuinen.Jaiks…inhoon käärmeitä!
Tämän viikon saldo: neljä. Tänään jopa ihan tuossa kasvimaan laidalla...
Tuli sitten lapsille opetettua minkänäköiseen ötökkään ei pidä koskea.
Viikonloppuna yksi pååsi kyytaivaaseen mökillå!
Kyy = hyötyeläin. Pitää myyrät kurissa ja pelkää ihmistä. Voi vaikka hyppiä. ;-)
Kyy ei ole hyötyeläin sellaisessa pihassa missä on koiria ja lapsia… valitettavasti. Meillä kärppä pitää tehokkaasti myyräkannan aisoissa 
Mie olisin kyystä ikionnellinen.
Naapurin mökkipihassa oli viikko sitten kyy ja naapuri sai sen tapettua. Itse kanssa toivon aina, että kaikki kyyt saisi tapettua ainakin pihasta. Metsässä niistä ei liiemmin ole haittaa, kun liikkuu saappaat jalassa. Mutta jos näinkin allergista, kuin allekirjoittanut purisi käärme olisi se hengenvaarallista. Siksi niitä pelkään ja inhoan yli kaiken.
Pari vuotta sitten tapoin kyyn aivan talomme takaa. Sen jälkeen mietin kyyn hyödyllisyyttä hiirien ja myyrien syöjänä. enkä ole halunnut niitä enää tappaa. Pari kertaa kesässä hätistän kyyn pitkän kepin kanssa kauemmas pihapiiristä, sanon vain että pysyhän omilla tonteillasi pellon kiviraunioissa. Lapsia meillä on pihapiirissä vain vierailulla ja lomilla
Ei pääse kyy hengestään täälläkään. Vaikka ampiaisenpistokin tietää lääkärireissua niin en kuitenkaan pelkää, inhoa tai tapa kyitä. Kuuluvat tähän luontoomme siinä missä muutkin elukat.
Mulla on hyvin muistissa eräs lapsuuden sienestysreissu vanhempieni ja enoni kanssa. Ihan autiolla metsäautotiellä, muutaman metrin päässä meistä luikerteli kyy tien poikki. Miehet säntäsivät tappamaan sitä kauhealla tohinalla, piti oikein hakea ojasta semmoinen iso karahka. Sitten sitä hakattiin oikein isäntien kädestä, ja lopulta koko kyy oli ihan tohjona.
Minä olin silloin ihan pieni vielä, varmaan kuuden tai seitsemän. Vaikka olinkin mukula, en osannut eläytyä suureen kyyntappojuhlaan. Mun tuli paha mieli kun kyy pääsi hengestään, ja semmoinen säälinsekainen halveksunta ja inhotus niitä urheita tappajia kohtaan. Eihän se kyy ollut lähelläkään, eikä se kellekään mitään tehnyt siellä metsässä, ja ukot sitten nuijivat sen hengiltä kuin mitkäkin suuret sotasankarit 
Tilanne jäi kyllä pienen tytön mieleen, ja sen ansiosta en tule tappamaan yhtäkään kyytä johon törmään.
Meillä täällä ei ole kyitä näkynyt, mutta lapsuusmaisemissani niitä oli paljon. Hyvin mahduttiin samoille kallioille.
Meilläkään ei kyllä kyytä tapeta. Metsätielläkin mökillä käskin miehen jarruttaa, kun tiellä näin käärmeen. Harmi vaan, joku oli jo ajanut sen kuoliaaksi. Vaskitsoitakin on mökillä. Ennen käärmeitä luikerteli pihassakin, mutta kyllä ne pakoon menee, kun ihmiset häiritsee.
Mun kyykammon taustalla on varmaan tällainen lapsuuden trauma:-Olin vielä hyvin pieni tyttö, lähdettiin koko perhe moottoriveneellä saareen puolukkaan. En jaksanut vielä paljon keräillä. istuin kannon päälle ja nukahdin.Heräsin siihen ,kun joka puolella , olkapäillä ,jaloissa ym. vilisti kymmeniä luikeroita. Voitte kai kuvitella sitä hysterian ja itkun, huudon määrää, mikä siitä seurasi! No, sisiliskojahan ne oli, oöi kaiketi pesä siinä kannossa, mutta en nykyisin siedä edes matoja, muista luikeroista puhumattakaan!(Ei mustakaan ole käärmeen tappajaksi, juoksen pakoon ja kovaa!)
Kurpitsa. Nyt alkaa satamaan paketteja Orimattilasta 
. Vaihdokiksi voin ottaa sitä valkoalpia 
.
Täytyy tunnustaa, että vuosia sitten joutui muutaman teloittamaan kun kaikki kostit oli jo kokeiltu. Viety säkissä kilometrien päähän jne. Ovat vaan ressukat niin uskollisia sille omalle reviirilleen, että tulevat takaisin matkojenkin päästä. Muutama ottivat tavakseen ottaa aurinkoa meidän terassilla ja niille oli ihan pakko tehdä jotain. KIssankin puolesta sai jännittää. Niitä tuli vastaan niin usein, että olen vieläkin ihan neurottinen jokainen juuren ja maahan tippuneen oksan kanssa, kiljahduksia kuuluu usein ja hörönaurua perään kun huomaa taas säikähtäneensä varjoa.
Paras konsti pitää kärmekset pois pihalta on nurmikon lyhyenä pitäminen ja se, että liikkuu paljon pitkin poikin. Kukkapenkeistä en ole niitä koskaan löytänyt (minulla ei kyllä ole erityisen hyvä näkö).
Suurin osa on varmasti muuttanut viereisille tonteille, joista toinen on rakentamaton ja toinen metsämökkitontti. Viimeksi viime viikonloppuna päästiin ihailemaan kaunista luikeroa, joka oli ilmeisesti juuri vaihtanut nahkansa. Sen verran kirkas ja hyvän värinen se oli.
Kyiden ja kettujen ruokaa ovat myyrät, jotka taas tekevät kovasti kuulemma puutarhassa tuhoja…
Kerran minulle eräs isäntä kertoi istuttaneensa ison määrän puuntaimia. Sitten hän kertoi, että oli löytänyt puuntaimien läheltä "käärmeennousemapaikan" ts. paikka missä kyyt viettävät talven. Isäntä kertoi ylpeyttä puhkuen tappaneensa kymmeniä kyitä.
Noh, seuraavana vuonna hän valitti kovaan ääneen kun "myyränpirulaiset" olivat järsineet puuntaimet pilalle.
Hmh.
Surullinen edesmenneiden kyiden puolesta 
Olen vienyt pienen kyyn paperikorissa metsään (tuli ilmeisesti syksyllä joulukoristetalkoiden juurakkoporukan tuomisina sisälle aulaan.
Toisen olen soutanut soutuveneellä saareen, kun pikkuveljeni pyysi: Vie turvaan ettei kukaan tapa. Se on kiltti käärme kun ei pistänyt, vaikka hyppäsin veneestä läpsyt jalassa päälle rannalla ihan vahingossa. Ja käärme oli muovisaavissa 12 v kalakavereiden sinne säilöön nostamana. Pojat ei sitten tulleetkaan veneeseen mukaan apusoutajiksi vaan soudin yksin ja välillä ravistelin saavia, ettei kiipeä koivilleni. YÄK
Sen verran eläinrakas minäkin, etten itse pysty kyytä tappamaan. Mutta jos joku muu, koska tosiaan hengenvaara olisi lähellä jos kyy purisi. Metsässä saavat elellä rauhassa, mutta pihassa on vähän ilkeetä jos luikertavat.
Valtsu, kuvasit juuri pahimman painajaiseni, kyyn kanssa venneessä…oletpa rohkea! Metsässä saavat olla mun puolestani, mutta lähempää tuttavuutta en halaja, onneksi niitä ei täälläpäin olekaan.
Näin äsken niin suuren kyyn etten uskonut sellaisia olevankaan. Menin pihan vieressä ryteikössä olevaan vadelmapusikkoon keräämiskipon kanssa, kumpparit (hai-saappaat) jalassa tottakai. Olin jo ihan metrin päässä vatuista kun kuulin ritinää ja kahinaa. Pysähdyin kuuntelemaan tarkemmin koska päättelin että jokin aika iso eläin siinä lähistöllä liikkuu äänestä päätellen. Ja mitä näen siinä seisoessani - edestäni luikertelee iso ja paksu musta kyy rauhallisesti vattupusikkoon. En edes tiedä kuinka pitkä se oli, mutta ison tovin sitä tuijotin sen edetessä puskien alle eikä se ihan heti loppunut. Palasin takaisin omia jälkiäni.
Senverran jäi harmittamaan ne sinne jääneet vatut että hain jalkaani mieheni kumisaappaat, niissä on pitempi varsi kuin omissani, sekä käteeni kanttausraudan. Sitten mennä tömistelin kanttausraudalla maata takoen takaisin vattupuskille ja keräsin kypsät talteen.
Tuo oli kolmas kyy jonka aivan pihan ulkopuolelta olen yllättänyt tänä kesänä. Kaksi on ollut siellä kasvimaapeltoni reunoilla ja siellä osaan jo niitä silmillä etsiä ja varoakin. Tämä pääsi kyllä yllättämään, vaikka kai se on ihan luontevaa että kyyt aurinkoisissa ryteiköissä liikkuvat. Vaan olipas niin iso että hetkeen en tajunnutkaan sen olevan kyy, jotenkin tuli mieleen nämä isot käärmeet joita elokuvissa näkee 
Huhhuh, olipas se. Ja minä äsken konttasin pitkin metsää, lenkkarit jalassa. Ei tullut käärmeet mieleenkään. Tosin sain sen verran aikaan ähinää ja kahinaa, että kaikki paarmaa isommat elukat varmasti kaikkosivat 
Oletko varma, että se oli kyy? Siis näit sahalaidan? Kyy ei yleensä kasva isoksi. Jos pituutta alkaa olla liki metrin, niin voisiko olla rantakäärme?