Tämä alue kuhisee kyitä, mustia ja ruskeita tasaisesti. Ja rantaa tai vettä täällä ei ole lähimaillakaan, vain peltoja, metsikköjä ja noita siellä täällä teiden reunoilla olevia ryteikköjä. Tästä tämänpäiväisestä en nähnyt sitä sahalaitaa, en suoraan sanoen tajunnut katsoa niin tarkasti kun olin jähmettynyt paikalleni ja ällistelin sitä sen käärmeen “riittävyyttä”. Normaalisti ne pienet kyyt vilahtaa karkuun tosi nopeasti, mutta tämä lipui rauhallisesti. Siksi se vaikuttikin joltain sellaiselta isolta käärmeeltä. Aivan varmasti mittaa oli ainakin puoli metriä, ihan satavarma olen siitä.
Kyyn koosta löysin tietoa : Aikuinen kyykoiras on yleensä noin 60 cm pitkä, naaras noin 80 cm, mutta ne voivat kasvaa myös pidemmiksi. Mustissa kyissä on sekä uroksia että naaraita, eli se saattoi siis olla aikuinen naaraskyy. Kasvaapa ne tosiaan suuriksi!
Tapoin pihaltani äsken kyyn. Olin toista pihalla luikerrellutta jahtaamassa, piti hakea kanttausrauta aseeksi ja kumisaappaat jalkaan ja varusteita hakiessa se ehti kadota johonkin. Vaan olipas jo toinen, isompi, ehtinyt tulla pihaan sillä aikaa. Koskaan ennen ei ole pihamalla niitä nähty, joten aika ihmke että nyt kaksi samanaikaisesti. Tutisen vieläkin, en ole koskaan ennen sellaista tappanut mutta kyllä asia on niin että ihan pihalle niillä ei ole asiaa. Oli vielä siinä paikassa puun alla varjossa jossa koirani yleensä aina pihalla ollessaan ovat.
Ohho, hurja taistelu villiä luontoa vastaan… Tätini sanoi, että jos kyyn tappaa ja kuolleen eläimen jättää esille, ei toisia kyitä enää tule pihaan… En tiedä onko taikauskoa vai tieteellisempää pohjaa asialla, meillä ei onneksi ole kärmeksiä.
Pariskunta?
Ei varmaankaan pariskunta. Toinen oli ehkä 15-20 cm mittainen, ja tämä henkensä heittänyt oli kai yli 30 senttinen. Aika pieniä siis. Poikani käväisi äsken muissa asioissa ja korjasi sen kyyn pois pihalta. Ei voi jättää kokeeksikaan karkotusmielessä kun on noita koiria. Ja niistähän olenkin tässä kaikkein eniten huolissani, varsinkin tuo nuorempi huomaa ihan kaiken ja on niin salamannopea syöksyessään tutkimaan asioita etten millään ennätä väliin jos se kyyn näkee 
Minä kuvaan kyykäärmeitä aina keväisin, ja jos joskus törmään niihin, jätän ne aina rauhaan. Suhatudun niihin muutenkin kunnioituksella - nehän ovat metsän eiläimiä siinä missä muutkin.
Laitan muutaman kuvan viime keväisistä kyistä: 
Kammottavia on kyyt pihassa!
Meillä on semmonen maasto ettei niitä täällä ole, mutta jos tästä mennään hieman ylemmäs on kalliota ja kyitä kuhisten.
Marjassa ollessa jätän kyyt rauhaan ja kunnioitan niiden elämää, mutta lapsuuden kodissa saivat kyyt saman kohtelun mitä nuun työnä.
Nooran tapaan (tai kertomuksen tapaan), meillä oli tapettu kyy ämpärissä päivän näkyvissä, en ole asiaa ennemmin ajatellut, mutta nyt voi olla että se oli uskomusten takia, eikä vaan sen takia, että mihin käärmeen hautaa.
Meilla on mokilla kyita ja aikamoinen riesa ne ovat. Ei meinaa uskaltaa menna uimaankaan, kun rantapenkalla tai kivilla voi paistatella kyy. Lisaksi viime kesana bongasin varvukon seassa sellaisia tasaisia pyoreita kolo-aukkoja, sitten hoksasin etta ne on tietysti kyyn tunneleita pesaansa. Hyi olkoon. Kysynkin, onko mitaan konstia voisiko noita tunneleita havittaa ja saada kyy vahenemaan tontilla. Pakko sielta on jomman kumman nimittain vaistya, ja mieluummin kyy kuin me! Tappaa en ilkea, puistattaa se ajatuskin enka uskalla niin lahelle edes menna. Viime kesana kun rannassa kohtasin kyyn aamu-uinnille mennessa, peraannyin vaivihkaa ja sitten juoksin sisalle niin kovaa kuin paasin ja vasta iltapaivalla uskaltauduin varovasti rantaan seuraavan kerran.
Eipä tule muuta mieleen kuin meteli. Jos melua saa aikaan jollain konstin, siten että se kuuluu kokoajan, voivat käärmeet kadota. Nehän ei pidä melusta vaan hakevat rauhallisemman asuinympäristön.
ElluK, onko se tosiaan se meteli jota ne ei sieda, vai tomistely (maan vavahteluhan saa ne luikertelemaan muualle). Olen luullut ettei noilla matelijoilla juuri ole edes kuuloaistia… voin kylla olla taysin hakoteilla.
Juurikin tomistella koitetaan niin paljon kuin pystytaan, ja kumpparit on aina jalassa, mutta on niihin silti tormannyt vaikka on luullut pitaneensa tarpeeksi ‘metelia’.
Eikös kyy ole kuuro. Se tunnustelee maaperää koko vartalollaan. Pakenee maaperän tärinää, siksi jalkojen tömistely maahan pelottaa niitä. Luulevat, että norsu astuuu päälle.
Pojan tarhatäti kertoi, että mökillä lenkillä opetteli hyppäämään kyiden yli ja antoi niiden olla. Niitä ole kuulemma satoja. 
Ei taida täysin kuuro olla, mutta taitaa aistia äänet enemmän vartalollaan, kuin kuuloaistillaan.
Mitenköhän tepsisi sellainen, että puiden oksiin laittaisi riippumaan jotain puupalikoita tms. ja tuulella palikat hakkaisi puihin. Jo pienet äänet voisivat tuntua maassa. Tai ainakin käärmeet voisivat tuntea.
Oho, en tiennytkään, että kyyt luikertelee lumella?!
Ajatella että olen puolen vuosisataa elänyt, varsinkin pentuna kaikki kesät maalla, enkä ole elävää kyytä koskaan nähnyt.
Alkuperäinen kirjoittaja: b…c…b
Kyllä luikertelee, mutteivät mitenkään erityisesti lämmittele lumella, matkaavat vain sen päällä.
Viherpiiperö kiusaa mua nuolla kyillä. 
Ei mutta hienoja kuvia olet saanut. (ajattelen että noi hangessa olevat matelijat on puun karahkoja)
Mut mietin vielä tuota käärmeiden karkotus-juttua, että pitäis tehdä aurinkokennolla toimiva maan tömistely laite. Patenttia vaan hakemaan. 
Viherpiiperön kauniista ja loistavista kuvista innostuneena pääsiäisen ohjelmaani kuulukoon myös kärmesretki. Kevään tuntua parhaimmillaan. Lumessa olen myös niitä onnistunut aurinkoisina lämpiminä päivinä harjoin onnistunut näkemään, mutta harvoin.Varmoja paikkoja on kyllä tiedossa, samana päivänä kielonpoimintareissulla saaressa näin 8 käärmettä… Tässä soratielle lämmittelemään nousseita ressukoita joista monen moni oli yliajon uhriksi joutunut. 
Näitä nostelin aurauskepillä vesiojan taakse turvaan autoilta, ymmärsivät kietoutua tukevasti kepin ympärille kyytiä ottamaan. Omituisia olivat ohi ajavien autoilijoiden ilmeet.
Kevään ensimmäinen löydetty. kiitos Viherpiiperölle liikuntaa edistävästä vinkistä.
Kaveri oli oiken autuaana auringossa enkä häntä häirinnyt. Missä lie lajitoverit? Lähilammen rantaan on ilmestynyt paljon mökkejä ja kaiketi kantaa on tehoharvennettu.
Tässä niitä ulostuloreikiä, mjoista aiemmin mainittiin. Heinikko on painautunut, ehkä ensin on pötkötetty kotikolon suulla ja sitten siirrytty kauemmaksi. Pälvipaikan ympärillä oli kontiosaappaan varren mitta lunta!
Yritän tässä itseäni siedätyshoidattaa, mutta helkkarin kammottavia otuksia, yäk!