Latva-artisokka, Cynara scolymus

minttumeirami, istutin kutakuinkin entiselle syvyydelleen, osa taisi mennä hieman syvemmälle. Ainakin vielä voivat kaikki hyvin. Ovat menossa keväällä minun tulevalle potager-tarhalleni…

Tyhmä kysymys: siemenistäkö on ainut mahdollisuus latva-artisokkaa kasvattaa? Myydäänkö yleisesti puutarhoilla taimia? Montako tainta tuottaa "tarpeeksi" satoa? Huomaatte varmaan että ei ole tuttu aihe, mutta haluaisin kokeilla kasvattaa itse. Niin ja olenko jo myöhässä, jos kasvatus alkaa siemenistä?

Ei ole latva-artisokan valmiita taimia silmiin sattunut koskaan millään taimitarhalla. Se johtuu varmaan pitkästä esikasvatusajasta, eli tammikuussa olisi pitänyt jo kylvää. Minäkin kylvin vasta helmikuussa, mutta toivon, nimenomaan potagerista :), satoa saavani.

Viime keväänä oli K-Raudan/Kirkkonummen myymälässä valmiita ihan napakan oloisia latva-artisokan taimia, viljelijästä ei kyllä ollut tietoa.

Latva-artisokka on helppo kasvattaa siemenestä (verrattuna esimerkiksi ananaskirsikkaan). Varmaan vieläkin ehtii aloittaa, joskin hiukan kiire voi olla. Jos löytää taimia, ovat ne kylläkin todennäköisesti kasvihuoneoloissa omia yritelmiä paremmin ja pitemmälle kasvatettuja.

onnistuin viime kesänä huomattavasti paljon paremmin ananaskirsikan kanssa kuin latviksen. Latvikset itivät todella hyvin, ja toistaiseksi ainakin taimetkin näyttävät hyvinvoivilta ja terhakkailta.

Minulla on muutama latva-artisokka onnellisesti maassa ja tänään alkoi näyttää siltä, että puolentoista viikon oleskelun jälkeen ne viimeinkin alkavat kasvattaa uutta lehteä. Kaksi on vielä purkissa, laitan ne uuteen kasvimaahan, joka on ehkä hivenen aurinkoisempi kuin tämä ensimmäinen paikka. Saapi nähdä, tuleeko yhtään mykeröä …

Meidän latva-artisokan taimet ovat kasvaneet kasvimaalla mainiosti. Mitään kukkaa tai mykeröä eivät ole innostuneet tekemään. Pitäisiköhän niitä lannoittaa vielä maassa? Hevonkakkaa kynnettiin peltoon ennen istuttamista. Mihin aikaa kesästä mykeröiden pitäisi ilmestyä?

Imperial star -lajikkeesta on täällä 1b:llä saatu ensimmäinen mykerö, joka tosin oli pienehkö, ilmeisesti köyhästä maanlaadusta ja puutteellisesta hoidosta johtuen. Kastelulannosta voi antaa. Ei ole estettä antaa myöskään apulantaa (Y2 tai vastaava, mitä ne nyt sitten nimeltään ovatkin) tai luonnonlantaa, koska on joka tapauksessa (käytännössä) yksivuotinen ja talvehtimisesta ei tarvitse huolehtia kun kumminkin kuolee. Kunnon kastelu on luonnollisesti tarpeen. Kun nyt lopulta on saatu lämmintä, kannattaa hoitoon satsata, jotta saisi satoa ennen syksyn kylmiä. Etanoiden ja kirvojen (tulee katsoa lehtien alapintoja ja kukkavarren ja lehtien pehmeitä kohtia) vastaisesta taistelusta on huolehdittava. Minulla on nyt vain yksi kasvi kasvamassa ja sen leveys lehden kärjestä lehden kärkeen on 165 cm. Aiemmin oli useampia yksilöitä, mutta usein tuli sen verran ahdasta, että homehtumis ym ongelmat vaivasivat syksyn sateissa.

Meillä ei ole ollut vedestä pulaa. Tänä kesänä on ollut yksi ainoa päivä, jolloin ei satanut, ts. ei ole tarvinnut vielä kastella. Pitääpä vielä koklata lannoitetta. :slight_smile: Kiitos!

Nyt on pistetty hevonkakkaa peltoon ja möyhennetty ympäriltä. Sadetta odotellaan taas saapuvaksi, josko nyt innostuisivat tekemään jotain tuotostakin. Lehtien kasvu on kyllä komiaa.

Ja kuva vielä parin päivän takaa latviksista, tosin tässä ei olla vielä kitketty no-jaa, joo, on nyt siistimmässä kunnossa. Lehdet ovat jatkaneet innokasta kasvamistaan.

Verroksiksi olisi kiva saada jo sykeröitä mykeröitä tekevän yksilön kuva kieli ulkoa

Jee, se pönkää pikkuista SITTENKIN! Hallaa kyllä jo luvattu tänne, joten ei ehtine kypsyä, mutta väliä, pääasia oli tieto, että parempana kesänä olisi onnistunut. Ensi kesänä laitetaan kasvihuoneeseen. Listalla tuntuu olevan montaa mielipidettä siitä, kannattaako latvista yrittää talvettaa. Onko joku onnistuneesti yrittänyt? Meillä on ensi talvena kuisti, jossa on lämpö just ja just plussa puolella, voisikohan menestyä siinä?

Varmaankin voi saada latva-artisokan talvehtimaan noissa oloissa, koska minunkin taidoillani se on onnistunut pienoiskasvihuoneessa ja autotallin nurkassa. Vaikeutena on kuitenkin moni asia: liiallinen kosteus (jos kastelee), liiallinen kuivuus (jos ei kastele) ja erilaiset maasta mukaan tulleet nakertajaötökät ym. Jos jaluaisi todellista hyötyä talvetuksesta se pitäisi ilmeisesti kyetä tekemään sen varsinaisella kasvupaikalla, koska luuloni on, että kasvi ei erityisesti pidä siirtelystä vaikkei se siihen kuolekaan. Koska taimikasvatus on isossa 1,5 litran maitopurkissa ja tavallisessa kasvuturpeessa helppoa, suosittelisin omien kokeilujeni jälkeen sitä, että varaa talvetustilan muille kasveille, jotka siitä enempi hyötyvät.

Istutin jo latva-artisokan ja mietin täällä että olinko liian aikaisessa vaiko kerrankin ajoissa?

Löytyykö muita jotka istuttavat artisokkaa?

Olen yrittänyt kasvattaa tätä “mykeröä” ennenkin en vaan ole vielä ikinä onnistunut!Ehkä tänä vuonna:)

Kylvin eilen. Ekaa kertaa mennään. Pussissa luvattiin vain 35 % itävyyttä, joten pistin kaksi per purkki ja kylvin vielä pieniin turvepotteihin. Nostan sitten ne itäneet isompiin syvempiin ruukkuihin ja avaan tarvittaessa turvepotin pohjaa. (Ei ollut edes multaa nyt isompiin astioihin riittävästi.)

Minuakin kiinnostaa. Eikös se tarvii aika ison tilan sit ulkona? Ootteko saanut koskaan talvehtimaan vai laittanu aina uutta?

Latva-artisokan istutusväli on n. 75cm x 75cm. Joten aika tilaa vievä mutta ah niin herkullinen kasvi se on!

Olin lukevinani jostakii et sen vois hyvällä suojauksella saada talvehtimaan. Miks apua helmikuulle? Ai siks et minkä kokonen se on maaliskuun 19 ikkunalaudalla? :wink:

Noo…lohduttaudutaan sillä, että latva-artisokka pitää istuttaa jo näihin aikoihin ja kasvihullut eivät opi… joka vuosi sama juttu: liian paljon liian pian mut hyvin on pärjätty tähänkin asti. Ja kaikki (tai ainakin melkein) on jotenkuten saatu istutettua ulos sit kuitenkin.