En vaihda lehtikaktuksiin multia koskaan, lisään vaan, joko juuripaakun alle tai päälle vähän, ja ruukkua suurentaessa tietysti ympärillekin. Mutta monta vuotta ovat ilman mitään mullan lisäyksiä, olen huomannut että joskus mullan lisäys saattaa viedä kukinnan jopa muutamaksi vuodeksi.
Jos multia ei koskaan vaihda, täytyy ainakin lannoittaa silloin tällöin. Mullan omat ravinteet on käytetty loppuun muutamassa kuukaudessa, ja koska kasvu ja kukkien tekeminen luonnollisesti vaativat rakennusaineita (mitään ei synny tyhjästä tai pelkästä vedestä), ravinteita täytyy kasvualustassa jonkin verran olla. Itse vaihdan kaktuksille mullat n. 3 vuoden välein. Mullan koostumus heikkenee huomattavasti ajan myötä, joten mielestäni se pitäisi vaihtaa ainakin muutaman vuoden välein, vaikka kasvia välillä lannoittaisikin. Vaikka kukinta silloin loppuisikin pariksi vuodeksi, niin en ainakaan itse pidä siitä ajatuksesta, että rakkaat kasvini ovat jatkuvan nälkäkuoleman partaalla. Niiden kokonaisvaltainen hyvinvointi on mielestäni tärkeämpää kuin jatkuva kukkiminen.
Lannoitan kyllä kaktuksia jollain nestelannoitteilla säännöllisen epäsäännöllisesti, ja onhan se mullan lisäyskin(saatan laittaa vahvempaakin multaa lusikallisen)tavallaan lannoittamista.
Mutta sitten kun kaktukset menee huonon näköisiksi, laitan mieluummin isoista pistokkaista uusia tai jaan sen jos voi jakaa, kuin rupean multia vaihtelemaan, koska se varsinainen mullan vaihtaminen on jostain syystä minusta kauhean työlästä.
Toimin samoin kuin Bumble. Tahtovat isoina hajotakin mullanvaihdon yhteydessä ja ovat sitten toispuoleisia. Minäkin otan isoja pistokkaita, ovat hetkessä uudelleen komeita.
Vaihdoin keväällä mullan töistä "röntsimälleni" ikivanhalle marraskuunkaktukselle, joka on halkaisijaltaan yli metrin (kuvia kevään kukinnosta Schlumbergera-palstalla esim. s. 164). Se oli ollut samassa ahtaassa ruukussa vuosikausia, ehkä 10 vuotta, joten ruukku piti hajottaa ja suurin osa juurista katkesi, koska ne olivat kasvaneet kiinni ruukun seiniin (kuva juurista s. 166). Tästä huolimatta marraskuuni on tehnyt valtavasti uutta kasvua koko kesän ajan eikä minkäänlaisia vaurioita syntynyt operaation seurauksena (yksikään oksa ei kuollut, väri huonontunut tms.). Eli ainakaan tässä tapauksessa ei ruukun ja multien vaihdosta tullut mitään haittaa, vaikka suuri osa juurista tuhoutuikin.
Kiitokset vastauksistanne Taidan jättää myös vaihtamatta. Svantelta tilattu on kohta kolmatta vuotta samassa mullassa ja kukkimista odotellessa…
Yksi ainoa kukka tässä vaan ilahduttaa ja kuvatuttaa kovasti. Kukki kerran ostotalvena ja olin jo toivoni menettänyt. Nupun huomasin elokuun lopussa, luulin ensin vaaleaksi, toistaiseksi kukkimattomasta, avautui viikossa sisälle tuotuna.
Saako lehtikaktuksilla olla kalkkia mullassa? istutin juuri pistokkaita ja tuli mieleen. pärjäävätkö?
Rhodo91 Jos istutit tavanomaiseen kaupan perus kukkamultaan, niin ei sinun niitä sieltä sentään pois repiä tarvitse. Annoithan pistokkaiden leikkuupintojen kuivahtaa ainakin parisen päivää ennen pistämistä. Riippuen tietenkin leikkuupintojen koosta. Nimittäin se on hyvin tärkeää. Toivottavasti sinulla on kasvivalo. Näin syksyllä lehtikaktuksien juurruttaminen on mielestäni aika haasteellista.
Anteeksi huono sepustus, taimet oli jo juurrutettu vedessä. Toivottavasti lähtevät kasvuun! Kasvivaloja löytyy pari, voisin laittaa sen avuksi. Kiitoksia neuvoista!
Usein näkee kerrottavan, että kasvin seuraava kukinta kärsii mullan vaihdosta, jääden pois. Uskoisin, että tuolloin ruukun kokoa on todennäköisesti suurennettu hieman liikaa.
Oikein ajoitettu ruukun koon suurennus/multa aineksen lisäys ja ruukun oikea mitoitus eivät suinkaan estä kukintaa vaan päinvastoin, kukinta on- etenkin jo vanhalla kasvilla mitä todennäköisimmin runsasta.
"Vanhukseni" ilahduttaa kukilla…
zygo On todella kaunis. Upeat lehdet, nähdäkseni ihan virheettömän terveet ja kaunismuotoiset. Miten saat nuo episi kasvamaan noin kauniisti? Leikkaatko niitä? Millä ilmansuunnalla hän asustaa? Vietkö talveksi viileään? Kukat näyttävät todella suurilta!
Pari vuotta sitten leikkasin sitä oikein rankalla kädellä ja silloin laitoin altakasteluruukkuun. Se oli sitä ennen saviruukussa ja kun en kastellut (en siis muistanut…) kukka kärsi aivan selvästi. Se oli menossa jo kompostiin…
Nyt se on melko hyvännäköinen, mutta tosi iso.
Se oli viime talven tuossa samalla paikalla; yläkertaan menevien portaiden alatasanteella pohjois-ikkunan edessä.
Valoa ei ole kovin paljoa. Ylhäällä on lamppu, mutta se on melko korkealla.
Keväällä se teki pari-kolme kukkaa ja ne kaikki tulivat siihen lehteen, joka oli ikkunaa vasten.
Itseasiassa eilen kuvatessani sitä, ajattelin, että kukat ovat suurempia kuin aikaisemmin.
Aiemmin ne ovat mielestäni olleet hieman pienempiä.
Ihan alku-aikaa en muista, sillä en todellakaan muista, milloin ja mistä olen alunperin saanut tuon kasvin.
Se on "kuulunut kalustoon" niin monta vuotta ( 15 - 20 vuotta ainakin…).
Kiintoisaa. Ehkäpä yksittäisen kukan koko saattaa hiukan kasvaa kasvin vanhetessa.
Pian koittaa se hetki, kun kaktuksiakin saisi alkaa haalaamaan talvetustiloihin. Kirjallisuudessa näkee monenlaista ohjetta talvetus lpt:aan. Toisissa suositellaan todella viileää, jopa alle +8’‘C ja toisissa varoitellaan, että alle +15C’’ olisi jo Epiphyllumeille liian kylmää. Millaisissa lpt:ssa talvetatte näitä?
Tämä iso kaktus oli viime talven tässä samassa paikassa. Lämpötila ehkä 13-15 astetta.
Pienemmät versiot olivat kellaritiloissa lampun valossa. Lämpötila 10-13 .
Nyt olen vienyt ne yläkerran asumattoman huoneen ikkunalle. Lämpö on säädetty huoneeseen 13 asteeseen.
Upea kaktus zygo. Minä säilytän lehtikaktukset ym. kaktukset noin 15 asteessa talvella ja kesät ulkona, kukin ta on ollut tosi runsasta syksyllä kun tuon ulkoa ja keväällä myös.
Alkuperäinen kirjoittaja: öljylamppu
Upea kaktus zygo. Minä säilytän lehtikaktukset ym. kaktukset noin 15 asteessa talvella ja kesät ulkona, kukin ta on ollut tosi runsasta syksyllä kun tuon ulkoa ja keväällä myös.
Alkuperäinen kirjoittaja: öljylamppu
Meillä taitaa olla aivan liian pimeää talvella, keinovalo kun ei ole sama asia kuin luonnonvalo. Naamakirjassa olen epi-ryhmässä ja siellä kukat ovat mahtavan kokoisia.