Ei ole mahdollista, täällä ei ole alaotsikoita. Ohjaan keskustelun asiasta tuonne jo mainitsemaani “Perennat - yleistä asiaa”-osioon. Esimerkkinä täsmäotsikosta (jos sellainen välttämättä halutaan) on siellä “Ruusuille kaveriksi” (tai vastaava, en sanatarkasti nyt muista). Jätetään tämä nyt liljoille
Ok kiitos neuvosta.
AlmaBrug, olisi kiva jos saisit tarkistettua. Googlasin tuota Landinia ja jos kukaan muu ei muuta nimeä ehdota, niin pidän omiani ainakin kukintaan asti värililja Landinina, vaikka mielikuvani olikin, että etiketissä olisi ollut tiilenpunasävyisempi lilja. Voi kyllä mennä ihan kuvien sävyerojenkin piikkiin, mutta kesä toivottavasti näyttää mitä kyseiset sipulit ovat kukkiaan.
Outzi, katselin tuota viherpeukaloiden tarjontaa, ja siellä Landini näytti mustanvioletilta, mutta Black Out on enemmän tiilenpunainen.
Illis, joo niin mäkin katselin, että Black Out vois vastata enemmän mun mielikuvaa etiketistä, mutta oliko Black Outeja Huutavilla Hollantilaisilla?
Ostin taannoin Lahden messuilta kotimaisilta myyjiltä kolmekymmentä tumman punaista liljan sipulia. Ne huutavat hollantilaiset eivät olleet täällä Lahdessa ollenkaan huutelemassa tänä vuonna.Taisivat mennä Turkuun huutelemaan. Ostin testiksi yhden Landinin. Kiva sitten nähdä ne sävyerot. Lisäksi minulta löytyy takapihalta Colaa, joka on myöskin aika tumma. Se kasvaa aika korkeaksi, noin metriseksi. On muuten viihtynyt hyvin. Yhtenä vuonna oli yksi varsi silputtu. Epäilen tekijäksi myyrää. Nyttemmin olen saanut myyrät hävitetyksi pihalta ja liljani ovat saaneet olla rauhassa. Liljakukot myrkytän pyretriinillä (Raid) heti, kun olen yhdenkin havainnut. Laitan sitten vielä uuden myrkytyksen parin viikon päästä.
Outzi minulla ei ollut tummia ollenkaan. Kaikki ostamani ovat joko kirjavia tai vaaleita.
Sain viikonloppuna istutettua suurimman osan liljoista ulos. Toivottavasti kaikki kukkivat. Meillä kun on etanaongelma, niin pelkään kukkien puoleta.
Tepsiikö Raid liljakukkoihin? Olen vaan käsin kerännyt ja murskannut niitä. Yöks.
Muoks. Jahas, luin ketjua taaksepäin ja asia selvisikin.
Liljapenkkiin kaveriksi -ketjulle oli tilausta joten sellainen löytyy nyt ihan erillisenä. Ketjuun pääsee suoraan oheisesta linkistä
Kohta mun liljat kukkii.Tulispa lämpimät ilmat nii saisin ne parvekkeelle laitettua:)
Minä laitoin liljat pihalle heti istutuksen jälkeen ja harson päälle. Se hillitsi hyvin tuota kasvua.
jos nyt viikonloppuna ostan jostain liljan sipuleita (mistä niitä muuten saa ostettua?) sanokaapa kauppoja.? niin jos ne heti istutan kukkapenkkiin niin koska voisi odottaa kukkia? kiitos tiedoistanne!
Heinä-, elokuulla niiden vois odottaa kukkivan. Riippuu ehkäpä jonnin verran lajikkeesta, korkeudesta jne… Ens vuonna sitten ovat jo “normaalissa” rytmissä
Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on virtuaalimaailmasssa huutamista, joten en suosittele sitä tapaa
Tulinpas minäkin tänne katsomaan että kuka täällä huutaa… Ja Tumpeloinen, joskus joutuu odottamaan vastausta pitempäänkin, aika riippuu ihan siitä milloin asiasta jotain tietävä sattuu olemaan linjoilla. Täällä kuitenkin ihan tavalliset puutarha-harrastajat omalla ajallaan keskustelevat ilman minkäänlaisia velvoitteita vastailla yhtään mitään. Tunnin odotusaika vastaukselle on kyllä niin lyhyt että ei oikein ole kiva että se jo aiheuttaa kiirehtimis-viestiä perään.
Hei, Tumpeloinen! Liljan sipuleita saat vielä jopa marketeista tai ns. "halpakaupoistakin" tyyliin Tarjoustalo tai Hong Kong (sinulla kun ei ole profiilissasi mainintaa paikkakunnasta, en tiedä, asutko noiden vaikutusalueella), mutta myös puutarhamyymälöistä. Ei niitä enää hirveästi ole myynnissä. Me hätäisimmät olemme jo tyhjentäneet kauppojen hyllyjä
Laita heti hyvin muokattuun maahan riittävän, mutta ei liian syvälle, ja erityisesti jos sulla on kovin savinen maa, laita hiekkakerros istutuskuopan pohjalle.
Liljat kukkivat heinä-elokuussa, eli saattavat hyvinkin ehtiä kukkia sinullakin jo tänä vuonna. Jos ei tänä vuonna, ensi vuonna sitten varmasti. Huomaa, että jos ostat pitkälle jalostettuja liljalajikkeita, ne saattavat olla yhden vuoden ihanuuksia, eli eivät kestä Suomen talvea maassa. Mitkä ovat pitkälle jalostettuja lajikkeita? Enpä osaa siihen antaa sulle vastausta.
Onnea hankintoihin ja istutuksiin!
Kiitos paljon. Kyllä täällä oppii hyvin asioista kun ootte niin reiluja tyhmälle. Olen ihan käsi näissä hommissa. ja yritän oppia. Mulla on tuollainen kukkapenkki valmiina tehtynä (jossa on soraa pohjalla koska savimaa, sitten kävin vähän pöllimässä hiekkaa, sitten ostin turvetta ja kekkilän puutarhamultaa ja niitä sinne sekasin, sekä lannoiteraetta ja kalkkia. No olisiko toi hyvä maa liljansipuleille?
siihen tulee myös lumikelloa, yksi orvokki siinä jo töröttää, sekä ostan siihen jotain aurinkoisen paikan perennoija (ehkä hopeahärkkiä, rönsytiarellaa, akileijaa. lehtorikkoa tai jotain.mitä mieltä olette?kiitos
Eipä kannata itseään tyhmäksi kutsua, jokaisen pitää nämä jutut opetella kun tähän hommaan alkaa
Lueskele rauhassa tältä palstalta kaikkea mahdollista, minua se on ainakin kovasti opettanut. On tullut monen monta ahaa-elämystä. Hopeahärkki, rönsytiarella ja (lehto)akileija ovat niin reippaita kasvamaan, että niitä varmasti saat kyselemällä ja maksamalla postituskulut. Taimikaupasta tuskin noita kannattaa lähteä hakemaan
Täältäkin löytyy mm. noita ed. mainittuja kasveja ihan yli omien tarpeiden. Laita yksityisviestiä, jos haluat keskustella asiasta lisää Niin kuin muutkin, jotka ovat alkutaipaleella tässä hommassa
ajattelin silti taimikaupasta ostaa kun siellä voi sitten vielä katsella eri vaihtoehtoja…niin tosta liljansipulien kasvualustasta vielä, viitaten tohon edelliseen viestiini…??
Tumpeloisen liljapenkkiin vaan sipulit, hyvältä vaikuttaa mun mielestä:D, kalkkia tai tuhkaa sitten jatkossakin,…ja istuta kevääseen sipulikukkia syksymmällä!