Unohdin mainita ikiaikaiset lempikirjailijani, Jean Giono : Maailman laulu, Husaari katolla ja Jorge Amado: Gabriela. Ja Edgar Wallacen upeat Sandi ja Bosambo- kirjat, niitä voisi äkkiseltään erehtyä luulemaan rasistisiksi, mutta kuinka ollakkaan, mihin suuntaan...
Minä kai olen Temskukan mielestä "ahdistavan kirjallisuuden" ystävä :-)
Maailmankirjallisuuden klassikoista, siitä "vaikeasta korkeakyltyyyristä" löytyy kyllä paljon kaikkea muutakin kuin ahdistavaa.
Aloita vaikka Jorge Amadon kirjalla Quickas Vesikauhun kolme kuolemaa. Jatka Italo Calvinon teoksella Paroni Puussa, nauti välipalaksi Giovanni Guareschin Isä Camilloja, kääriydy Nikolai Gogolin Päällystakkiin ja jatka täyttä höyryä kokeilemaan Mark Twainin kanssa Elämää Missisippijoella, piipahda Teuvo Pakkalan Vaaralla ja tapaat siellä Pikku Ihmisiä...
"Kyltyyrin" tunnistaa siitä että sanojen käyttö, niiden sointi on tärkeä osa lukunautintoa. Sanat luovat tunnelman. Juoni on, se voi olla hyvinkin selkeä, mutta se ei koskaan paljasta kaikkea. Se lupaa paljon, se kutkuttaa lukijan omaa mielikuvitusta, paljastaa vähän ja antaa lukijan täydentää loput. Klassikkokirjan voit lukea aina ja aina uudelleen, ja joka kerta koet sen eri tavalla. Joka kerta löydät siitä uusia tasoja, joka kerta nautit tutkimusmatkasta juuri siihen teokseen.
Ritterinan viimeinen kappale kuvaa täydellisesti Jaana Kaparin suomentamia Harry Pottereita. Ihan sanasta sanaan. Tai Tarua Sormusten Herrasta.
OIkeasti, olen minäkin lukenut "ahdistavaa kirjallisuutta" ihan yleissivistyksen vuoksi ja koska luen kaiken mikä ei karkaa. Luen jopa maitopurkkien tekstit ja karkkiaskin tuoteselosteet.
Syy miksi koitin keventää tätä lukupiirin avausta on se, että monesti luullaan ettei sovi puhuakkaan näistä populaarikirjoista tai fantasiasta, että se ei ole tavallaan yhtään mitään. Vaikka se on yhtä lailla jonkun ihmisen hengentuotos, vaikka sävy olisikin hauska ja viihdyttävä.
Sitä on välillä eri tuulella, ei millään jaksa lukea komediaa vaan haluaa kastella serlanpalaa kunnolla lukiessaan. Mutta pääsääntöisesti oma elämäni sisältää draamaa, tragediaa sun muuta niin paljon etten sitä enää kirjoista hae....
Kielellistä ilotulitusta ja herkkua löytyy muuten myös Kunnaksen satukirjoista ja P.G. Woodhousen Jeeves-kirjoista. Viimeksimainittuja olen lukenut moneen kertaan vain sen kielen takia.
Kirjastosta haalin aina jenkki-kassin täyteen ja yleensä lainaan kolme-neljä asiallista ja neljä-kuusi muuta kirjaa. Nyt kotona on Kotiapulaiset-kirja, missä eri ympäristöissä työskennelleiden kotiapulaisten elämä löytyy joko rivien väleistä tai heidän itsensä kertomana. Anu Myllärin Adoptoitu taas on elämänkertateos ja Sodassa koettua; Haavoitettu lapsuus on runsaasti kuvitettu sekä lukukokemuksena todella tuskallinen.
Muistin syyskesällä ryhtyä päivittämään Markku Ropposen yksityisetsiväkirjoja, sillä tykkään Ropposen tavasta kirjoittaa. Kuhalan Jeri-koiraa sekä eri ihmistyyppejä hän kuvaa lähtemättömän osuvasti ja hauskasti. Karin Fossumista olen aina tykännyt, mutta eilen pistin jäähylle hänen Murtuma-kirjansa - en tainnut olla sopivalla tuulella sitä lukemaan ja palaan siihen toisella kelillä.
Muuten luen lähes mitä tahansa, mutta mitään lukupakkoa minulla ei ole. Jos jokin kirja ei kolahda, panen sen pois ja otan uuden. Suurin kriteeri lainaushetkellä on, etten ollenkaan kanna kotiin kirjoja, joita takakannessa esitellään rakkaustarinoiksi tai vastaaviksi. Kartan myös alamaailmalla hekumoivia rikoskirjoja sekä kaikkia synkistelijöitä ja liian osoittelevia kirjailijoita, jotka eivät jätä lukijalle mitään tilaisuutta ajatella itse. Kartan myös liian tehokkaasti markkinoituja kirjoja eikä minulle tuota tuskaa lukea uutuuksia vasta parin vuoden päästä.
Päätalot, Untinen-Auelit ja vastaavat sarjat olen elämäni varrella kahlannut läpi suurella innolla kunkin kohdalla, kunnes olen kyllästynyt ja siirtynyt seuraavaan kirjailijaan. Jostain syystä Pulitzer-palkinto on vihje kirjasta, missä tyyli ja sisältö ovat minulle sopivia.
On oikeasti kevyen ja raskaan sarjan kirjojen päiviä ja toisaalta mieltymykset muuttuvat muun elämän myötä.
Edna, minäkin jaksoin vielä 90-luvulla boikotoida kaikkia myyntimenestyksiä mutta olen antanut periksi: ne ovat yleensä aika hyviä. Se oli kieltämättä aika yllättävää. Harry Potteriakin kiersin tosi kauan ennenkuin sen ensimmäisen luin - ääneen pojille - ja nykyään olen aivan myyty.
Viimeisin osa varmasti täyttää vakavankin kirjallisuuden tunnusmerkit, se oli jännä huomata miten kirjojen tyyli muuttui sitä mukaa kuin Harry kasvaa. Ensimmäinen oli selvästi seikkailukirja 11 vuotiaille, viimeistä lukee aikuinenkin tukka pystyssä ja serlanpala kädessä.
On se outoa huomata miten pikkulikkana lukemani kirjat ovat nousseet jopa muotiin, niinkuin tuo Taru Sormusten Herrasta. Muistan että alunperin valitsin sen siksi kirjastosta kun se oli niin paksu ja teettelin kauan ennenkuin pääsin siinä lukemisessa vauhtiin. Sittemmin olen lukenut sen vuosien varrella moneen kertaan ja lopulta ostin omaksi. Sinuhe oli samanlainen tapaus.
Kingiä keräsin vuosia aivan onnessani ja sitten kerran luin hänen kirjoittamaansa kirjaa joka oli aivan liian kamala ja se jäi kesken, ja siellä ne Kingit ovat tänäkin päivänä aivan ylähyllyllä pölyyntymässä. Kai joskus tulee sellainen päivä että King on sulatettavissa.
Jos minua joku kirjassa ärsyttää on se semmoista hyyheröintiä, ei minnekkään menoa, pähkimistä ja kaivelua jonninjoutavien asioiden kanssa. Semmoisen kirjan keskeytän heti niin että paukahtaa.
Juuri nyt luen Nora Robertsin Morriganin ristiä. Melko sekavissa tunnelmissa, ei ole oikein hanskassa hänellä tuo tyylilaji. Mutta kieltämättä minua nauratti vampyyri, joka laittoi lasillisen verta mikroon lämpenemään...
Olen ikäni ollut himolukija, laidasta laitaan. Tällä hetkellä on menossa (ollut siis jo aika pitkään) dekkarikausi. Ensimmäinen lukemani dekkari oli joskus ammoin Eeva Tenhusen Mustat kalat, ja siitä alkoi salapoliisiromskujen ahminta. Agathat olen lukenut kai kolmeenkin kertaan. Lemppareitani vuosien aikana ovat olleet mm. Maria Lang, Dorothy L. Sayers, Carter Dickson (tai John Dickson Carr) vanhemmasta päästä, tuoreemmasta mm. Mankell, Anne Holt, Liza Marklund, Åke Edwardson, P.D. James, Helen Tursten, Anna Jansson (pohjoismaapainotteista). Yksi kaikkien aikojen lempidekkareistani on Nils Hövenmarkin Dynamiittia ja ompelutarvikkeita.
Kotimaisista Ednan mainitsema Markku Ropposen Kuhala-kirjat (joissa liikutaan tutuissa maisemissa), Seppo Jokisen Tampereelle sijoittuvat rikosjutut, Jarkko Sipilä, Pirkko Arhippa, Outi Pakkanen, Leena Lehtolaisen ensimmäiset ym. Parhaillaan luen Maija Porion Murhamuistiota. Ei oikein iske, jotenkin löydän liikaa yhtymäkohtia Sue Graftonin aakkos-dekkareihin (jotka on kyllä hyviä).
Fantasiakirjoista en välitä, paitsi Potterit, jotka olen ääneen pojalle lukenut, sekä joskus nuorena lukemani Ursula Le Guinin Maameren tarinat.
Välillä on luettava murhien lomassa muutakin. Viimeisin oli brittihuumoria parhaimmillaan: Virginia Ironside Oon voimissain. Jos tykkää Pokka pitää -tyyppisestä, niin tätä voi lämpimästi suositella syysiltojen iloksi.
Vakavammasta kirjallisuudesta kaikkein vakavin mitä olen ikinä lukenut on Kaari Utrion Katarina. Sitä lukiessa oli pidettävä tietoisia taukoja ja todistettava itselleen, että nyt on onneksi 2000-luku. Siitä on jo monta vuotta kun sen luin, enkä vieläkään uskalla uudelleen lukea 
Siinä sietäisi olla varoitus että loistavasta historiallisuudestaan huolimatta se kuvailee sen ajan elämää ja Katarinan elämänseikkailua niin elävästi ja mukaansatempaavasti että ihan kirjaimellisesti välillä itkettää. Kaiken sen elämänkauhun ja ilon jälkeen kuitenkin siitä jää ihan mieletön tunne. Moneen päivään en juuri muuta ajatellut kuin Katarinan elämää ja sitä onnea kuinka lopulta kaikki kääntyikin hyvin ja kuinka vahvoja ihmiset olivatkaan, kun elivät kaiken sen läpi ja vielä vanhoina hymyilivät.
Joka kerta kun 2000-luvun huolet ja ongelmat tuntuu isoille niin ei tarvitse kuin huomata Katarina hyllyssä niin johan taas hymyilyttää ja elämä tuntuu helpolle.
Tämän lukupiiriotsikon vuoksi olen tänään menossa kirjastoon mukanani pitkä lista. Jo etukäteen olen tarkistanut mitä on hyllyllä joten käynnistä tulee tehokas. Brittihuumori muuten olisikin kiva lisä tähän syksyn ankeuteen.
Elisabeth Enrightin Vanha Talo Herää on vieläkin minulla hankintalistalla. Onko kellään? Ostaisin. Uponnut järvi on hyllyssä jo.
Kirja, joka saa minut kerta kerran jälkeen hyvälle tuulelle on Gerald Durrellin Eläimet ja muu kotiväkeni. Kertoo kirjailijan lapsuusvuosista Korfulla. Luin sen teininä ja sen jälkeen aina yhä uudelleen, Korfu on kirjan vuoksi ollut suosikkimatkakohteemmekin.
Kävin kirjastossa ja pyysin tilaamaan naapurikunnan kirjastosta sen "vanha talo herää".
Minäkin tykkään Durrelista ja olen vain haaveillut että pääsisin Korfuun katsomaan miltä näyttää. Nykyään sinne kai pääsee jo ns. lomamatkalle näistä matkatoimistoista?
Pääsee toki, en varmaan voi tässä mainostaa mutta kaksi matkanjärjestäjää tekee matkoja sinne. Suosittelen saaren pohjoisosaa. Pitäisikö tämä siirtää toiseen ketjuun? Voin laittaa hölöä! Myös Durrellin Eläimellistä menoa Korfulla ja Kaikki kuninkaan eläimet kannattaa lukea.
Se Durrelin "Eläimet ja muu kotiväkeni" on aivan hulvattomalla huumorilla kirjoitettu. OLen lukenut sen varmaan nelisen kertaa, aina vuosia välissä, ja joka kerta se saa minut nauramaan ääneen aivan vedet silmissä. Siinä on kanssa kirjailija joka kirjoittaa niin että lukija tuntee olevansa siellä paikan päällä...minä ainakin olin kuin elokuvia olisin katsellut kun luin sitä tarinaa... Taas hihittelen kun muistelen millainen tapaus perheen äiti oli
Olisiko jotain yhteistä, esim. puutarha ja ruoka?
Olin aivan varma, että kyseinen kirja löytyy miun hyllystä mutten sitä löytänytkään. En ole lukenut.
Ei ole mullakaan hyllyssä tällä hetkellä, työkaveri lainasi sen kesällä ennen Korfunmatkaa...
Miten minä nyt vasta löysin tämän ketjun? Varmaan siksi, että en ole ehtinyt viime aikoina kirjoihin (puutarhakirjoja lukuunottamatta) keskittyä
Minun ihana talvikirjani (se, jota luetaan vällyn alla ikkunan ääressä ja kuunnellaan, kun ulkona ropisee sade) on Rosamunde Pilcherin Syyskuu. Voi että on hieno... Pilcherillä on muutenkin kivaa ajanvietetuotantoa, mutta jostakin syystä juuri tuo Syyskuu on minusta ihan ylivoimaisen ihana. Skotlanti sen varmaan tekee. Olen aina haaveillut pääseväni käymään siellä, näkemään linnat ja nummet ja sateisen harmaat maisemat. Ja olen hulluna skottiruutukankaisiin...
Frances Mayesin Toscana-kirjat (Toscanan auringon alla ja Bella Toscana) ovat myös lumoavia. Cortonassa en ole vielä päässyt käymään, mutta 10-vuotishäämatka tehtiin Toscanaan viime keväänä, ja ah, pakko oli ottaa Mayesit matkalukemiseksi.
Anne Tylerin Hengitysharjoituksia on hyvä, samoin Annie Proulxin Laivauutisia.
Yksittäisiä kirjoja vain tulee mieleen... onpa siitä kauan, kun olen viimeksi romaanin lukenut. Tosiaan, huhtikuussa!
Syyskuu on yksi minunkin lemppareita... Jokatoinen vuosi se pitää lukea!
Durrelista vielä: Perheen äidillähän oli se polttavan kuuma rakkausjuttu, romanttinen kosija, joka siteerasi runoutta tilanteen mukaan. Yksi pätkä on jäänyt jopa ulkomuistiin:
Se on vissi, jos pojalla tissi,
on ainoona ruuan lähteenä.
Ei juokse, ei leiki ei palloa potki, vaan aina on joukon tähteenä.
Tämmöisillä siteerauksilla kuolemattomasta kirjallisuudesta voi tehdä vaikutuksen missä tahansa kokkareilla.
Kävimpä juuri kirjastossa. Durrelin kirja lainattu, mutta koko pirkanmaalla ei ollut (siis olemassakaan) sellaista Pilcherin kirjaa kuin Syyskuu 
Kaikki muut hänen kirjansa olenkin lukenut, mitä kirjastosta löytyy ja ihan hyviä kirjoja ovatkin.
Kun haluaa lukea sellaista suht kevyttä ja helppolukuista, niin Nancy Thayerin kirjat ovat omiaan.
Just joo. Tarkistin äsken omalta koneeltani sen Syyskuun, niin jopa löytyi vaikka kuinka monesta kirjastosta paitsi ei kotikunnasta, ja ihan varmasti otin kirjaston koneelta ruksin pois Ylöjärvi kohdasta, ja hain koko Piki kirjaston alueelta. Täytynee soittaa tyttärelle ja pyytä häntä lainaamaan Tampereelta.