Mäkin innostuin siitä Kaikki taivaan linnut kirjasta, mutta olen kuullut aika yksipuolisesti hieman pettyneitä arvioita siitä. Ilmeisesti ihan jees kirja, mutta ei kuulemma pidä odottaa Kuin surmaisi satakielen-tasoa. Aion lukea tuon kyllä tämän syksyn aikana ja niin nään mitä tykkään itse.
Noista kirjastoista vielä; minä ja ukko pidetään jo kahteen pekkaan Rikun kirjaston lainamäärät aika hyvällä tasolla 
Käydään 1-2 krt viikossa siellä…joskus jopa kolme. Joka kerta kangaspussillinen palautuksia ja pussillinen ulos 
Olen tähän mennessä lukenut tänä vuonna reilu 60 kirjaa…ja joitain on ollut lainassa niin, että olen tajunnut etten tykkää kirjasta ja palauttanut lukemattomana. Ukko lainaa lähinnä tietokirja/essee-osastoa…ainakin yhtä paljon kuin minä, mutta tuskin se niitä ihan sanasta sanaan lukee kaikkia. Ja joka kerta palautetaan ja lainataan pikku pino dvd:itä.
Taas ois palautettavaa: Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet (ei mikään tajuntaa räjäyttävä, mutta tarina itsessään mielenkiintoinen…päähenkilö matkustaa Suomeen ja suomalaiset käyttäytyvät kirjassa niin etten ole tunnistaa maamiehikseni :D). Sitten luin tänään loppuun Alice Munron Liian paljon onnea novellikokoelman. Hyvin osaa Munro kirjoittaa…en vaan meinannut ihan parista ekasta novellista syttyä, mutta pääsin jyvälle ja loput 8 kiinnostivat.
Nyt olen aloittanut 100 sivun verran Michel Faberin Veripunainen, lumivalkoinen. 100 sivua on vasta pieni osuus kun toi on yli 800 sivuinen ranteenmurskaaja-opus. Mutta aivan älyttömän hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoittaa viktoriaanisesta Englannista tämä Faber. Ihan ekasta lauseesta lähti teksti vetämään ja imi mukaansa…eli ei tarvi kahlata 100-200 sivua päästäkseen vähän kirjan sisään. Faberilta on muutama muukin kirja ilmestynyt, mutta joskus lähiaikoina sillä oli vaimo kuollut ja sanoi, ettei kirjoita enää koskaan mitään, koska vaimo oli hänen paras oikolukijansa/editorinsa, eikä kirjoja olisi sama tehdä jonkun muun kanssa. Kun lukee tuota Veripunaista niin tuntuu aikamoiselta menetykseltä kirjallisuudelle, kun ei ole tuota pariskuntaa väkertämässä tarinaa.
Kas, yli viikko kulunut edellisestä viestistäni enkä oo vieläkään lukenut kuin reilu 560 sivua tuosta Faberin Veripunainen, lumivalkoinen-kirjaa…eli n. 460 sivua viikossa! Aika heikko suoritus…vaikka oon lukenut sitä joka ilta. Vaikka tarina on kiinnostava, niin hidastaa jotenkin se, että kirja on niin iso ja vaikeasti käsiteltävä…sivut on aika isoja ja rivit leveitä. Tai ainakin leveämpiä mihin on tottunut, joten silmät ei siirry riviltä toiselle niin nopeasti kuin kaposemmassa kirjassa. Onneksi on ollut ihan viihdyttävä tarina…muuten olisin varmaan lopettanut lukemisen. Aika harva tarina kaipaa kertomiseen 800-1000+ sivua. Tässäkin kirjassa joidenkin asioiden käsittelyä olis voinut ehkä hieman tiivistää tarinan kärsimättä. Monelle lukijalle kuitenkin väsyttävää lukea samaa tarinaa pitkään…että kun on sivulla 400 niin ei ole vielä puoliakaan luettu
Olen tykästynyt kesällä Markku Ropponen Kuhala sarjan dekkareihin. Tapahtuu Jyväskylässä, sympaattinen tyyppi, koira apulaisena. Loistavaa ihmisten, luonnon ja vuodenaikojen kuvausta, kasvitkin oikeilla nimillä. Ränta ja tuuli just kuin Livenä. Haddington House viskiä Kuhala käyttää suruun ja pitihän sitäkin pieni puteli kokeilla, fingerporillisen maistoin: maku on terävä kuten etiketissä seisoo. Sitä en suosittele.
Muuten luen elämänkerroista muropaketti teksteihin. Romanttiset jutut jätän kirjastoon, hyvä kirjallisuus maistuu.
Ajattelin että jotain tuttua tuossa Veripunainen, lumivalkoinen jutussa on ja sehän olikin myös tv-sarja, mikä tuli jossain vaiheessa katsottua. En tiennytkään sen olevan myös joku järkäleromaani.
En tiedä onko ruotsalisen Fredrik Backmanin kirjoja suomennettu mutta jos osaa lukea toisella kotimaisella niin kannattaa kyllä lukea hänen kirjojaan esim. “en man som heter Owe” ja varsinkin “min mormor hälsar och säger förlåt”. Sain just loppuun viimeisen “Britt-Marie var här” ja voi miten hyvälle tuulelle tulee kun lukee tällaista kirjallisuuttaa!
Tuota Michel Faberia en ole lukenut, täytyypä laittaa listalle!
On suomeksikin.
Olipa aivan ihana kirja Heli Laakososen Lähtisiks föli? “Riemukas kuvaus runoilijan reissuista Suomessa ja muualla, esiintyjän elämästä sekä kaiken maailman sattumuksista tien päällä”
Minen ymmärrä tuota murretta, menee vitsit ohitse, samoin kuin TV-ohjelmassakin.
Meil o pari Heli kirjaa, se Aapise mun on täytyny meen likoil vähä suamentaa, ko ei nekkää ymmär. ei ääneeluettun, eik itte lukemal, vaikkei se ny Pori alueitte kiälest nii kauheest erroo. Mukko ei mee likat ain ymmär sillonkaa, jos me ukon kans aletaa käyttään meen vanhempie käyttämii sanoi, mitä ei itte käytet, ko nuarisol o eri jutut. Mun tartti niil täs joku päivä oikee opettaa, et mikä o hantuuki. Eikä ne tiänny, mitä mää tarkoti, ku mää rupesi funteeraamaa, vaik tuffa ain funteeraa. Kyl tua kiäli kattoo aika äkkii, jossei sitä jokku helit välil pist ylös.
Ihan muutama lause piti Laaksosen kirjasta lukea kahteen kertaan, muuten ymmärsin oikein hyvin. Hetken kun lukee niin murteeseen tottuu.
Oma murteeni on aivan erilaista.
Veripunainen, lumivalkoinen oli kyllä mahtavan elävä kuvaus viktorianisen ajan Lontoon kurtisaaneista ja muutenkin yhteiskunnan elämästä. Kuvaus on kyllä todella inhorealistista, mutta minun mielestä sillä on ihan pointtinsa ainakin ekoilla sadoilla sivuilla, sillä se selittää millaisia asioita prostituoidut joutuivat kokemaan. Ihan kirjan loppupuolella olin jo vähän, että noni, uskotaan jo…ei tarvi enää kertoa niistä samoista ruumiin eritteistä. Onneksi kuitenkin noita vähän “turhempia” kuvauksia on vaan mutama, sillä kirja ei erityisesti keskity niihin. Loppuratkaisu oli vähä töks-kiitti-moi. Olisi vähän mielestäni voinut hioa sitä loppua vielä. Mutta aivan mahtava kirja kutenkin oli…tuntuu että elin siellä tuon ajan Lontoossa pari viikkoa en edes tiennyt, että tuo on joku sarja…pitäisi kattoa millainen se on. Tosin tuntuu, että sarjana ei olisi kummonen, kun käänteitä ei mun mielestä ollut telkkusarjaksi saakka.
Luin nuorten kirjan Mehiläisten kuolema. Oli myöskin inhorealistinen kuvaus “ongelma-perheestä” ja kirjailija ei kyllä pyydellyt anteeksi vanhempien puolesta vaan kuvasi aivan armottomasti lasten näkökulmasta asioita. Tapahtumat ovat melkein villin absurdeja, mutta kuitenkin niin aitoja ja uskottavia.
Seuraavaksi pitäis varmaan ottaa käsittelyyn Havasteen Maan vihat, kun sain sen kirjastojonotuksen jälkeen ja aina-aikaa on vaan reilu viikko jäljellä. Kun on uutuus niin sillä lienee jonoa…että pitäis lukea kun uusimismahikset on varmaan kortilla.
Hotakaiselta on muuten ilmestynyt uutuus Henkireikä…ja se alkoi kiinnostaa. Kertoo rikoksen suunnittelemisesta Pitänee laittaa varaus vetämään siitä helmettiin.
Mikä sarja TV:ssä?
Veripunainen, lumivalkoinen
Onko se vain minä vai onko tuo kirjan fyysinen koko muuttunut? Tuntuu, että nykyisin kaikki kirjat on hirmu kookkaita. Siis en nyt puhu paksuudesta ja sivumäärästä, vaan tuntuu, että trendinä on tehdä kansista ja kirjan sivuista leveämmät ja pidemmät. Esim. He eivät tiedä mitä tekevät, Kaikki se valo jota emme näe jne. Sitä muoto-standardia näyttää nyt olevan yhä suurempi osa kirjoista. Jotenkin rasittavia luettavia, kun niiden kanssa saa painia, jos sängyssä lukee. Kai se johtuu siitä, että ovat varmaan ottaneet vaarin siitä, että lukijat valittaa liian pienestä tekstistä. Alkaa olla teksti isoa ja ilmavaa kun vaikuttaa rivivälikin olevan selvästi suurempi kuin perinteisesti. Kohta pitää hankkia luettavalle kirjalle semmonen saarnatuolinnäköinen lukupöytä, josta sitten luetaan kirjaa niin kuin joku noita-akka vanhaa jättimäistä loitsukirjaansa.
Luin sarjakuvauutuuden Tulevaisuuden Arabi. Kovasti odotan seuraavaa osaa, joka ilmestyy suomeksi vasta ensi vuoden puolella. Kirja on kirjoittajan omaelämänkerrallinen tarina pikku-pojan kasvamisesta 80-luvun alun diktaattoreiden hallitsemissa Libyassa ja Syyriassa. Humoristinen ote, mutta myös surua siitä, miten pieni poika yrittää selviytyä macho-kulttuurissa.
Huomenna haen kirjastosta Leena Lehtolaisen uusimman äänikirjana. Tylsät kotihommat sujuvat taas paremmin.
Lehtolaisen uusin oli perusdekkari. Kuuntelin sujuvasti mutta ei ihan parasta Lehtolaista.
Nyt hain kirjastosta Seppo Jokisen äänikirjan: Vihan sukua.
höh, ihan kirja kirjana luin sen äsken kotimatkalla junassa loppuun. koskinen löysi uuden naisystävän:-)
Mulle iski kolmen viikon lukujumi. Oli monta kirjaa joita ajattelin, että pitäis lukea, mutta ei ollut jotenkin lukutuulta niihin. Nyt sitten pääsin taas käyntiin lukemalla Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin (jota olin jo aikaisemmin vähän aloittanut). Nyt huvittaa taas enemmän lukea. Usein just tuommonen kevyt hömppis auttaa löytämään lukuinnon. Siksi pitää lukea vähän joka väliin tuommonen “nollauskirja” 
Tosin nytkin on aktiivisessa luvussa “ei-niin-älykäs”-kirja, eli dekkari Naivistin kuolema (L. Penny). Ekat sata sivua oli kirjassa huonoa kerrontaa, mutta nyt alkaa vetämään.
Ajattelin, että taidan pitää itselleni Leppoisan Lokakuun lukemisen osalta. Lueskella kodikkaita murhamysteereitä, historiallista fiktiota…ehkä scifiä tai fantasiaa. Fantasiaa en kyllä oikeastaan lue ikinä. Sormusten Herran lisäksi olen joskus lukenut muistaakseni jonkun Eddingsin. Olen vain vähän kiinnostunut semmosesta kirjailijasta kuin Hobb. Ollut youtuben booktubessa kovin pinnalla ja alkoi minuakin kiinnostaa. Onko kukaan lukenut mitään häneltä?