Bumble, tuossa on juuri samoja piirteitä kuin itsellä.Minäkin "näen" otsikot ja tv tekstin niin ettei juuri tarvitse Lukea. Olen välillä seurannut tätä itselläni niin että jos luen jotain oikein hyvää kirjaa ja sivut vain viuhuvat eteenpäin ,yritän tajuta miten luen monta riviä kerralla niin se loppuu. Palaan välittömästi siihen yksi-kaksi sanaa kerrallaan lukemiseen. Eli tämä useamman rivin lukeminen tapahtuu silloin kun en ajattele muuta kuin sitä kirjaa ja tekstiä.
Olen lukenut elämäni aikana tuhansia kirjoja ja onneksi ne eivät lopu kesken
Nasty, olipa hauska että tuli puheeksi, minäkin olen lukenut niin valtavasti kirjoja, semmoisiakin joita monet sanovat raskaaksi luettavaksi, kuten innoissani suosittelin Sinuhea, jonka olen viuhtonut läpi moneen kertaan, niin sitä ei kuulemma saa luetuksi alkua pitemmälle kun se on niin raskasta luettavaa. Mun on tässä kohtaa sanottava että en ymmärrä, miten se sitten voisi olla käännettykin niin monille kielille ja uusia painoksia otetaan.
Minusta jotain samaa tässä silmäyksellä lukemisessa on kuin esim. kasvien tuntemisessa, mikä on mulle aina ollut helppoa, eli on kohtuuhyvä näkömuisti.
Luin muuten kansakoulun kirjaston lasten- ja nuortenosaston kaikki kirjat ja johtajaopettaja haki mulle varastosta joitain poistettuja jotka sain omaksi. Mitään muuta kehuja tai kannustusta asiasta en saanut.
Miulla on hirmu hyvä näkömuisti.Muistan ihmisetkin vuosien takaa kasvoista ,mutta sitten nimi muisti on huono.Kirjatkin muistan mitä oon lukenut.En nyt silleen että “kerro juoni plaa-plaasta” jonka luit 20 vuotta sitten…mutta kun otan vamham kirjan köteem,luen takakannen niin tadaa,juoni muistuu mieleen ja koho kohdat.
Mä luen jännittävät tiiliskivet myös nopeasti, ja olen huomannut joskus kiirehtiväni useamman rivin kerralla. Enemmänkin hyppimällä luen, jos on esim. alettu ympäristöä kuvailemaan, vaikka vaara uhkaa. Hahmotan riveistä tai kappaleista pääasiat ja jos alkaa näyttää tärkeältä, hidastan. Mitä jännittävämmät juonenkäänteet, sitä nopeammin luen, ja myös ääneen luettuna tahti kiihtyy, jolloin lapset ovat joutuneet käskemään hidastamaan.
Sinuhea aloin varomattomasti lukea silloin, kun oli lauma pikkulapsia jaloissa häiritsemässä, ja siinä kirjassa nyt oli sen verran kokoa, ettei sitä voinut lukea yhdessä yössä, eikä toisessakaan, kun oli joku vauvakin siinä vielä yöaikaankin keskeyttämässä lukuprosessia, eikä kirjaa kädestään voinut millään laskea, kun oli vauhtiin päässyt. Sen jälkeen luin pitkään vaan lyhyitä novelleja, kun oli niin hankalaa lukea ja laittaa ruokaa yhtäaikaa ;)
Nyt kun olen taas opiskelija, on täytynyt harrastaa enemmänkin silmäilevää ja pikalukemista, koska ei valtaisia opuksia pysty lukemaan kovin perusteellisesti yhtä tenttiä varten saati sitten jos pitää vaan jotain oleellista etsiä jotain kirjoitustyöhön.
Ei saanu mistään koulussa vapautusta, jos oli nopea lukemaan, eikä sitä noteerattu mitenkään, tunneilla muistaakseni keskityttiin pakottamaan niitä oppilaita lukemaan seisten ääneen, jotka ei osanneet sujuvasti lukea, yksikin pitkä silmälasipäinen poika ei varmaan ees nähnyt koko kirjaa kunnolla kun oli seistävä ja kirja piti pitää pulpetilla.
Tapahtui maalaiskoulussa 60-70-lukuen vaihteessa.
En ollut kieliopissa mitenkään ,hyvä enkä ole ole nytkään. Usein huomaan jos jossain tekstissä on virhe, mutta en osaa tuottaa virheetöntä ja sujuvaa tekstiä itse.
Ei meilläkään koulussa mitenkään noteerattu positiivisesti tuota lukunopeutta. Ainoa että luin isoja,paksuja kirjoja siinä missä muut etti mahdollisimman kaposia ,sain kehuja joskus luku INNOSTA ! Kirjoitin myös tarinoita…pitkiä sellaisia. Olen mie kirjankin kirjottanut ,hups.
Miulla on hyppysissä Nicholas Monsarratin : Heimo joka menetti päällikkönsä. Painettu v. 1958. Työkaverilta lukemisen puutteeseen sain, ja ihan mielenkiinnosta aion lukea kun on aika vanha.
Nii, ja toinenkin ihan outo : Carol Saylorin Marcia, romaani Commoduksen ajan Roomasta (1965)
Minä olen innostunut lukemaan Laila Hietamiehen kirjoja.Kylä järvien sylissä, siniset viipurin illat ja nytte aloittelen Kesän korkea taivas. Olen suorastaan jäänyt koukkuun noihin Hietamiehen kirjoihin jotka kertovat elämästä tuolla itärajan tuntumassa.
Lappeenranta-sarjan kirjat oli edellinen kirjaston lainaus.
No, miullehan kävi niin että luin Kruunupuiston just vähän aikaa sitten ja tietämättä että on Hirvisaaren Imatra-sarjan ensimmäinen, nyt sitt tietysti tarvii mettästää loputkin sarjasta , jäi niin hullusti kesken tuo Kruunupuiston tarina.
Kuin liekin jääny tässä vuosien varrella unohduksiin koko Hirvisaaren tuotanto, ja ennenmuinoin kun isä ja äiti eli, oli jokasyksynen juttu ostaa lokakuussa äiteen synttäriks Hietamiehen kirja ja sitt marraskuussa isänpäiväksi Päätalon kirja. Ja sitt jouluksi Arto Paasilinnaa. Mutta unohdus lienee korjattavissa.
Se on kauheeta kun löytää jonkun sarjan ja lukee siitä ekan kirjan ja se vie mennessään.Pitää löytää heti ja just ne seuraavatkin jaksot,eli vähintäänkin seuravaana päivänä =). Tällä lukemisella =)
Mäkin lainasin just Pohjanmaalla kirjastoreissulla äidille tuon Hietamiehen Kylä järvien sylissä. Se on mun tähän saakka lukemistani (oon lukenut vissiin 5-6) Hietamiehistä/Hirvisaarista paras. Harmi vaan, että ne kaksi seuraavaa sarjassa ei olleet niin ihania kuin se Kylä järvien sylissä. Se oli niin herkullinen ympäristö…pieni kylä ja tsasouna…kylän juoruakat ja entisaikojen arkea. Äiti ei ole koskaan Hietamiestä lukenut kun se on niin paljon siitä haukkuja kuullut, osa ihmisistä kun tuntuu vihaavan Hietamiestä oikein intohimoisesti. Minä vain sanon, että sadan vuoden päästä tästä useampi osaa kiittää, että oikea aikalainen on kirjoittanut ja kuvannut menetettyä Karjalaa ja vielä niin ihanasti kuin Hietamies!
Pikkusiskolle ostin pari vuotta sitten jouluksi Minä Katariina-kirjan Hietamieheltä. Just joulun alla sisko sai vauvan ja sitten oli siinä hommassa ymmärrettävästi niin kovasti kiinni, ettei saanut luetuksi kirjoja. Nyt syksyllä sanoi yhtenä iltana aloittaneensa kirjan ja lukeneensa sen hotkien muutamassa päivässä vaikka aika tiiliskivi se on. Oli tykännyt niin, että miehensä oli ostanut sille Me keisarinna-kirjan.
Siinä vaiheessa, kun on lukenut metrin verran sarjaa, ja huomaa, ettei kirjastossa ole enempää, eikä tarina ole loppu, alkaa olemaan vähän kiihtynyt olo :) Ajan pyörää ei ole edes suomennettu niitä kolmea viimeistä, jotka on kirjoittanut muistiinpanojen perusteella muistaakseni alkuperäisen kirjoittajan poika tai vastaava. Eli pahaa pelkään, ettei ole sama asia ensinkään. No eipä tässä ole ollut aikaa niitä etsiä englanniksi, saati lukea, joten taitaa nyt unohtua tämä fantasia-sarja.
Mä opin kans nelivuotiaana lukemaan Aku Ankan avulla. Painostin aina äitiäni lukemaan niitä minulle ja ykskaks hän tajusi, että osaan lukea itse kun oikaisin jotain hänen sanomaansa. Olen nopea lukemaan ja siitä oli opiskellessa hyötyä kun joutui tahkoamaan paksuja kirjoja läpi. Mun mies on taas hidas lukemaan ja se joskus aina kysyy, että luenko mä ollenkaan kun sivut kääntyy niin tiheään tahtiin. Saan myös hyvän kirjan kanssa sellaisen flow-tilan, missä katse liukuu tekstissä eikä erota rivejä toisistaan ja kuten tuossa sanottiinkin, se loppuu kun sitä alkaa ajatella tai tulee joku keskeytys.
Minä opin lukemaan vasta 5-vuotiaana :) Alakoulussa oli vähän hankalaa kun piti opetella tavaamaan, muttei siinä suurempia ongelmia ollut. Luulen että opin lukemaan ennen koulun aloittamista kun katselin ja kuuntelin isosiskon oppimista.
Olin hyvä oppimaan ulkoa kaiken lukemani, mutta lukemani oppien soveltamiseen en kyennyt, ei riittänyt älli eikä halu.
Ekan luokan pitkästyttävin kokemus oli tosiaan tavaamaan opettelu. En millään meinannut uskoa, että on pakko opetella jotain niin alkeellista, enkä toisaalta vieläkään ymmärrä oisko ollut suurta vahinkoa skipata tavaaminen kun kerran osasi lukea.
Ryhdyin tekemään sanaristikoita äidin vanavedessä myös hyvin nuorena. Anagrammit, sanamuunnokset ja kaikkinainen sanojen kanssa veivaaminen on aina ollut kivaa. Tosin tää netissä roikkuminen on aika pitkälle tappanut mun ristikkoharrastuksen. Kun olin muuttanut jo kotoa pois, ratkottiin äidin kanssa Hesarin ristikkoa tahoillamme kilpaa. Äiti voitti yleensä
