On esikoiskirja tuo Walker ja tosi mielenkiintoinen joten varmaan suomennetaan!
Kaks viikkoa sitten hain kirjastosta nuo Laila Hirvisaaren Imatra-sarjan kirjat(5kirjaa). Illalla sain luettua viimeisen ja nyt ei oo mitään lukemista. Tykkäsin noista tosipaljon ja venähti lukuhetket aina aamuyölle asti.
Tönönvahti, sit ei kun Neljäntienristeys tassuihin! 😊 Paras sukutarina 😍 Heh. Mä en ole vieläkään oikein toipunut tuosta kirjasta..ei meinaa löytyä lukuintoa kun tuntuu, ettei se seuraava kirja kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin tuo. Mun piti lukea tuo kesken McEwanin Sovitusta, kun piti palauttaa se (Neljäntienristeys) kirjastoon. Onneksi tuo Sovitus kuitenkin on niin hyvä kirja, että sen lukeminen vetää hyvin.
Luin myös loppuun Kawabatan Kioton. Ihan mukava japanilainen tarina..tykkäsin lukea, mutta vähän jäi mun mielestä loppu kesken. Siis kömmähtävällä tavalla - hyväksyn kyllä avoimen lopun jos se tuntuu ihan tarkoituksenmukaiselta, mutta joskus kirja loppuu vaan niin, että ihmettelet hetken aikaa, että onko tästä pudonnut pari viimeistä sivua. Tätä lukiessa tuli mieleen, että onko lapsettomaksi jäänyt pariskunta joku erityisen japanilainen kirjallisuus/tarina-trooppi? Tuossa kirjassa oli tämä teema, samoin kun katsoin pienenä paljon 70-80-luvun piirrettyjä ja nukkeanimaatioita jne joissa lapsettomaksi jääneet ukko ja akka saavat lapsen joko löytölapsena (temppelistä, metsästä, kotiportailta) tai joku kasvi (puu, vihannes, kukka) tai eläin (kurki, kettu) muuttuu pojaksi tai tytöksi. Ehkä sekoitan lapsuudesta kiinalaiset ja japanilaiset tarinat..mutta muistaisin, että ne olisi olleet lähinnä japanilaisia. Ja funtsin vain, että miksi näitä heillä vaikuttaa olevan useita?
Muoks. Korjasin pari typoa ja ainahan siinä pitää samalla itseään peukuttaa! 😒
Kuuntelin juuri loppuun tuon Norman. Ei se kokonaisuutena ihan huono ollut, mutta vähän outo? Vakava aihe vähän turhan pienenä.
Seuraavan kirjan myynti voi olla vaikeaa?
Kurppa, en ole lukenut Normaa, mutta aika huolellisesti selailin kirjastossa ja lueskelin pitkiäkin pätkiä. Ihan kuin ois eri kirjailija kirjoittanut kuin Puhdistuksen. Todella erilainen. Mulla itsellä on Kun kyyhkyset katosivat pokkarina, enkä oo saanut luettua sitä…se on ollut kesken ties kuinka kauan. Oon unohtanut ne n. 80 sivua mitä luin. On hyytynyt Oksas-innostus pahasti. Ei meinaa tulla semmonen “lukutuuli” ollenkaan, että tartun Oksaseen. Näillä näkymin näyttää, että mun kohdalla Puhdistus oli se ainoa kirja joka iski.
Luin Sovituksen loppuun. Tykkäsin kovasti. Seuraavaksi aloittelen Fredrik Backmanin Mies joka rakasti järjestystä (alkuperäinen nimi En man som heter Ove). Pitää välillä lukea jotain humoristisempaa. Backmanin tänä vuonna kirjoittama Min mormor hälsar och säger förlåt/My grand mother asked me to say she’s sorry on Goodreadsin vuoden kirja äänestyksessä parhaan 10 kirjan joukossa. Tämä on harvinaista, sillä kärjessä harvemmin näkee mitään muuta kuin amerikkalaista tai brittikirjallisuutta. Eli pitää hankkia hyppysiin tuo kirja lähiaikoina. Mielestäni se on suomennettu, mutta en muista mikä nimi sille on laitettu.
Niin sen kirjan suomenkielinen nimi oli Britt-Marie kävi täällä. Kirjablogeissakin erittäin ylistetty. Ei pidä nostaa odotuksiaan liian korkealle, mutta odotan kovasti sitä, että saan istahtaa tuota lukemaan.
Muoks: nyt tutkin tuota kirjaa vielä eikä se Britt-Marie olekaan se mummo-kirja mitä aikaisemmassa viestissä sanoin. Kai tuota Min mormor..-kirjaa ei ole vielä suomennettu. Ruotsiksi nimittäin on olemassa myös kirja Britt-Marie var här, niin että mummo kirja on ihan eri. Sekaannus tuli kun tuo Britt-Marie oli tänä vuonna julkaistu suomeksi...oletin se sitten olevan toi Min mormor.. Eli joutuu vissiin odottamaan vielä tuota tämän vuoden kirjaa suomeksi.
Puhdistus oli upea kirja. Kun kyyhkyt katosivat pettymys ja tämä Norma vieläkin enemmän.
Lässähtänyt pannukakku on Norma! Paljon melua tyhjästä. Perjantai-iltaisin tulee femmalta Skavlan ja tämän viikon perjantaina siellä pitäis olla Karl Owe Knausgård.Siinä hyvä kirjailija!
Mulla on Viattomuuden aika ja Mies joka rakasti järjestystä keskeneräisinä hyllyssä. Eilen illalla en lukenut kumpaakaan kun ei meinannut napata niiden lukeminen. Ajattelin sitten selailla Enni Mustosen Lapsenpiikaa ihan vähän…lukaista pari kolme ekaa sivua, ihan vaan vähän edes kattoa. No aikalailla 50 sivua myöhemmin havahduin että hei nythän mä luen tätä kirjaa näin pitkälle! Taidan nyt sitten lukea tuon Lapsenpiian vaikka olin sitä yrittänyt säästellä. Tuo kun on luettu niin ei ole enää kuin Emännöitsijä jäljellä Mustosen historiaan sijoittuvista tarinoista 
Taas oli niin helppolukuista hyvin rakennettua tekstiä, että sen lukeminen meni kuin ajatus. Mitään suurta ei ehtinyt vielä tapahtua, on vasta tutustuttu päähenkilön uuteen palveluspaikkaan Sibeliuksen huushollissa, mutta Mustonen osaa kertoa kaikki hellanlämmityksetkin niin mukavasti, että ei halua lopettaa lukemista ja irtaantua siitä tunnelmasta.
Opiston kirjastossa oli tänään Laila Hietamiehen kirjoja kierrätyshyllyssä 4 kpl. Ja voi että miten hyväkuntoisia. Ois tehny mieli ottaa ne kaikki, mutta en kehdannut olla ahne. Otin kuitenkin Mäeltä näkyy toinen mäki ja tuon kirjan toisen osan (nimi ei nyt tuu mieleen eikä oo kirjat tässä vieressä). Kansipaperitkin niin siistit vaikka ikää kirjoilla kyllä on. Kaksi muutakin oli semmosia jotka kiinnostaa, mutta ottakoon joku muu ne. Vein myös pari dekkaria siihen hyllyyn, jos niille löytyis uusia lukijoita.
Kallion kirjastossakin piipahdin. Etsimiäni kirjoja ei siellä ollut paikalla, mutta otin “henkilökunta suosittelee” pöydältä ekan kirjan Mma Ramotswe tutkii-sarjasta (Naisten etsivätoimisto nro1) ja Pirjo Rissasen Kamomillasolan. Tuota Kamomillasolaa on muutamat ihmiset suositelleet, mutta mun korvaan sen nimi on kuulostanut vähän siirappiselta ja kirjan ulkonäkö kyllä vahvisti tätä käsitystä. Mutta kokeilen sitäkin. Kyllähän mä viihdekirjoja luen, mutta tietynlaiset omat laatukriteerit mulla noille on…saas nähdä mahtuuko Rissanen niihin raameihin.
En jaksanut kuunnelle Jussi Valtosen voittokirjaa edes puoleenväliin. Harvinaisen tylsä ja pitkäpiimäinen:/
En minäkään ihan loppuun asti jaksanut.
Löysin kirjastosta Emmi Itärannan Kudottujen kuvien kaupungin. Teemestarin kirja oli ihan hyvä, saapi nähdä millainen tämä on.
Taidan olla tämän kappaleen eka lukija kun ovat sivut niin puhtaat ja jämäkät :)
Kuuntelin aamulla loppuun Anna-Leenä Härkösen: Kaikki oikein. Ei mitään kaunokirjallisuutta eikä silti ilon häivääkään.
On se nyt vaikeaa tehdä sellaista kirjaa josta jäisi mukava olo.
Kyllähän tuon kotileikkejä tehdessä kuunteli, mutta jos olisin lukenut niin kesken olisi jäänyt.
Valtosen kirjassa tosiaan oli aika pitkiä suvantovaiheita, joissa ei meinannut mielenkiinto pysyä yllä. Hauskinta kirjassa oli ne ihmistyyppikuvaukset ja yliopistomeiningin kommentointi …koska tunnistin kyllä mistä Valtonen puhuu…johtuu ehkä siitä, että hän on psykologian tutkija ja itse olen opiskellut samassa tiedekunnassa 
…niin, ja myöskin psykaa sivuaineena.
Mulla on lukeminen ollut taas kovin hidasta. Olin joulusukuloimassa eikä iltaisin pysynyt kauaaa silmä auki. Yatesin Revolutionary Roadin luin ja se oli TODELLA hyvä. Traaginen tarina, mutta niin koomisesti kerrottu. Ihastuin ja menin heti helmettiin etsimään lisää Yatesia ja en ollut uskoa kun mitään ei löytynyt suomeksi edes googlettamalla. Vain toi R. Road! Miten ihmeessä tuota heppua ei ole enemmän suomennettu? Pitänee lukea joku kirja englanniksi sitten.
Pitänee mennä lukemaan Sarah Watersin Vieras kartanossa-kirjaa pari sivua ja yrittää taas nukkua. Tulin penttiin vähän katsomaan kun heräsin ihan tikkana enkä saa unta. Nukahdin jo klo 20 ja heräsin 2.20 
Luen parhaillaan Haruki Murakamin kirjaa Maailman Loppu ja Ihmemaa. Onpa erikoinen kirja, mielenkiintoinen! Sellainen hitaasti soluva, mutta hyvä kuitenkin.
Olen lukenut Haruki Murakamilta 1Q84:n ja se oli kyllä hyvä. Joskus sattuu semmoinen kirja kohdalle että oikein harmittaa kun se loppuu ja tuo oli semmoinen.
Jostain syystä en saa luettua Emmi Itärannan uutta kirjaa loppuun, mutta ei siitä sen enempää. Moni varmaan saa sen joululahjaksi ja se on taatusti oikein nautittavaa luettavaa niille jotka Teemestarista pitivät :)
Mä luin ekan Murakamini tuossa alkusyksystä. Pitäis lainata toi 1Q84…en oo tullut tarttuneeksi siihen, usein käy noin tiiliskivien kanssa, että vaikka tietäisi että on varmaan hyvä, niin jotenkin niiden aloittamista aina pitää hetken mietiskellä 
Raja menee jossain 700 sivun jälkeen…nytkin luen n. 600 sivuista kirjaa ja sen aloitusta ei tarvinnut pähkäillä. Mutta yli 1000 sivuista Sherlock Holmesin koottuja en ole aloittanut, vaikka niitä vois lukea aina yhden kerrallaan ja sit taas jotain muuta. Aina päätän lukaista yhden lyhemmän kirjan tästä ensin, että voin palauttaa kirjastoon.
Ison tiiliskiven tulee aina olla täyttä asiaa, eikä liirumlaarumia, vaikka pitkä kirja onkin. On tosi tylsää huomata jonkun 400-500 sivun jälkeen, että ei tämä kulkaa lähde käyntiin ollenkaan tää tarina…siksi tuo kynnys on aina korkeempi alottaa sitä isoa kirjaa ja pitää hetken aikaa täpistellä sen ympärillä
Huovisen Hamsteri houkuttelisi hyllyllä, mutta pitää lukea muutama kirjastokirja eka loppuun (Vieras kartanossa, Viattomuuden aika).
Ootteko lukeneet McCall Smithin ‘Mma Ramotswe tutkii’-dekkareita? Lainasin semmosen pari viikkoa sitten…luin pari ekaa sivua kattoakseni millainen on ja en oikein ihastunut kirjoitustyyliin ainakaan näin aluksi. Mutta jos tässä joulun aikaan lukaisisi ja katsoisi mikä näiden kirjojen faneja viehättää.
Niin, ja piti sanoa Teemestarista, että mä tykkäsin ihan lukea sitä ja odotin että vau mitä tässä jossain vaiheessa tulee tapahtumaan…ja odotin sitä “jotain” koko kirjan, kunnes kirja loppui. Olin vähän pettynyt siihen loppu"ratkaisuun". Ja se vähän ärsytti, että lukijalle ikään kuin hieman ympäristösaarnattiin muutamalla sivulla. En oikein koskaan tykkää kun kirjoittaja osoittaa jotain suoraan lukijalle…niin, että se muka on osa tarinaa tai dialogia, mutta selvästi pelkästään lukijaa varten, ei osa aidontuntuista keskustelua tai tarinaa. Se on sitten eri asia, jos kerronta on jo lähtökohtaisesti niin, että kertojaääni ikäänkuin puhuttelee alusta alkaen lukijaa ja kertoo asioita suoraan hänelle. Hmm…olipa sekava selitys 
Kate Atkinson on miulle uusi kirjailija, ystäväni äsken häntä kovasti kehui ja täälläkin näköään muutama myös. Pitää muistaa kirjastosta seuraavaksi katsoa.
Kurppa, samoin minulle on hehkutettu. Niin vakuuttavasti, että ostin divarista Atkinsonin “Eikö vieläkään hyviä uutisia?” kun parilla eurolla sain. Huomasin myöhemmin, että on Jackson Brodie-sarjan kolmas kirja, mutta ei liene mitenkään semmonen sarja, jota pitäisi järjestyksessä lukea. Takakannen kuvaus juonesta kuulosti mielenkiintoiselta ja ympäristö luultavasti semmonen josta tykkään 