Steinbeckin Hyvien ihmisten juhla oli ihan hyvä…seuraavalla kirjastoreissulla otan varmasti häneltä taas jonkun mukaan. On unohtunut mainita, että luin sen Mustosen Lapsenpiian loppuun. Ihanaa arkielämän kuvausta oli taas koko kirja. Mulle kyllä maistuu joka sivu vaikka ei ihan kauhean mullistavia käänteitä päähenkilölle nyt käykään. Tuli luettua tänään yhdeltä istumalta myös Tohtori Jekyll ja herra Hyde…on aika pikkunen kirja. Samoin eilen luin loppuun (olikohan Julian Barnes kirjailija?) Kuin jokin päättyisi. Oli todella hyvä! Kertoi semmosen hiukan mystisen tarinan jossa teemana oli ihmisen muistikuvat ja niiden luotettavuus.
Vuoden ekoina päivinä tuli pitkästä aikaa luettua sarjiksiakin. Taas olin valinnut vain niitä, joista olin varma että tykkäisin ainakin jollain tasolla, mutta Chew ja Lady Killer oli vaan semmosia ihan ok-tasoisia. Paras kolmesta lukemastani oli ehdottomasti omaelämänkerrallinen opus Persepolis, joka kertoo Iranissa vallankumouksen aikaan varttuvan tytön tarinan. Suosittelen!
Tuli mieleeni, että onko joku muu lukenut Maija Asunta-Johnstonin kirjoja?
Maija asuu Unkarissa ja hänen kirjoitustyylinsä on mukavan jouheaa. Sainpa muutamana jouluna häneltä joulukirjeenkin, jotka ilahduttivat kovin. Punapukuisen naisen talo on sarjan ensimmäinen teos, omaelämäkertaan pohjautuvaa puutarhaan ja unkarilaisten naapurussuhteiden kuvausta. Maijan kirjoituksia on luettavissa myös Ruoveden sanomien nettiblogista. Tuorein kirjoitus taisi olla marraskuulta 2015.
On luettu, tykkäsin kovin.
Samoin minä, muistaakseni siihen luin jatko-osankin. Yleensäkin tykkään ulkosuomalaisten kirjoittamista kirjoista, blogeista, yms. missä käsitellään puutarha- ja luontoasioita.
En ole lukenut, laitoin tilaukseen!
Mulla on ollut usein etsinnässä tuo Punapukuisen naisen talo kirjastossa…en muista olisinkohan kerran sen tuonut kotiinkin, mutta en ehtinyt lukea tms. En ole pitkään aikaan muistanut enää tuota kirjaa etsiä.
Aloitin eilen Jane Austenin Neito vanhassa linnassa-kirjaa…voi lukea vähän vaihteluksi Irvingin Oman elämänsä sankarille. Miksiköhän ovat nimenneet niin kummallisesti noita kirjoja suomeksi. “Neito vanhassa linnassa” kuulostaa jotenkin pöljältä alkuperäiseen “Northanger Abbey” verrattuna. Eikä tuossa kirjassa käsittääkseni ole edes mitään linnaa…jossain vaiheessa kai kartanossa ollaan?
Minulla on itsellä se Punapukuisen naisen talo pokkarina,taidan olla ainakin 2 kertaa sen lukenut,tuli mieleen ,että hyvän lukijan äänikirjana se olisi ihana kuunnella.Lankesin John Williams’sin kirjaan ‘Stoner’,luin syksyllä siitä pätkän autoa huollosta ootellessa,oli jossain lehdessä,jäin koukkuun,liekö koukku sitten loppuun asti terävä,kehuttu ainakin on…Äänikirjana kuuntelen monia sellaisia joita en jaksaisi kirjana lukea,esim oli Khaled Hosseinin ‘Tuhat loistavaa aurinkoa’ samoin tuo Nevanlinnan ‘Marie’ on ihana äänikirja.
Maija Asunta-Johnston:
Verkkorakkautta varttuneille, WSOY 2009
Punainen jääkaappi, WSOY 2006
Naiset eivät syö retiisejä, WSOY 2004
Onnellisen naisen vuosi, WSOY 2002
Punapukuisen naisen talo, WSOY 2000
- mielestäni pari ensimmäistä olivat parhaimmat, uusimmasta en pitänyt niin paljoa. Käsittääkseni uusin on osittain fiktiivinen
Samaa mieltä Kaisaliinan kanssa. Ilmeisemmin fiktiivisyys ei miellyttänyt myöskään lukijoita. Olikohan siinä syy, ettei kirjoittanut enempää. Jossain vaiheessa hän teki matkapäiväkirjaa Afrikasta ja nyt on noita blogikirjoituksia Ruoveden sanomissa.
Kyllä meidän penttiläistenkin tarinoista saisi aikamoisen kirjan aikaiseksi!
Puhuin tuossa joulun alla siitä, että ostin divarista Kate Atkinsonin kirjan ja oletin sen olevan jakson toinen osa. En nimittäin jaksanut kiivetä sitä hyllystä ja goodreadsissa kun katoin sitä sarjaa, niin muistin sen kansikuvan olevan tuon toisen osan kansi 
. No nyt kun könysin sen kirjan käteeni, niin se onkin ‘Ihan tavallisena päivänä’ eli sarjan eka osa. Kansipaperia kirjassa ei ole, kun olen laittanut sen johonkin talteen, niin, ettei mene huonoksi kun luen kirjan. Ihan kiva homma, että olin ostanut ekan osan, vaikka en edes älynnyt, että tuo olisi mikään sarja.
Mulla on ollut parin päivän lukujumi. Ei oo tullut luettua sivuakaan. Jotenkin ei nyt vastaa luettavat kirjat mielialaa, vaikka hyviä onkin. Onneksi sain ukolta just synttärilahjaksi kolme kirjaa ja yhtä niitä houkuttaisi lukea. Tämän vuoksi päädyn aina lukemaan montaa kirjaa yhtäaikaa. Jos en alkaisi lukemaan jotain kirjaa, joka sillä hetkellä kiinnostaa enemmän ja vastaa lukumielialaa, niin luultavasti ei sitten tulisi luettua ollenkaan.
Luin loppuun George Saundersin novellikokoelman Joulukuun kymmenes. Se äijä osaa kirjoittaa uskottavaa tavaraa! Pitää katsoa mitä muuta ukko on väkerrellyt.
Luin loppuun aika hampaat irvessä Jane Austenin Neito vanhassa linnassa. Oli klassikko tai ei, niin kyllä nyt meni niin teinimelodraaman puolelle että.. Ja minä sentään luen jonkinasteista viihdettä. Jotkut väittää kirjan olevan "yhteiskunta kriittinen" mutta siinä tapauksessa jokainen satu, jossa köyhä tyttö saa vaikeuksien jälkeen lopussa prinssin ja puolivaltakuntaa on myös yhteiskuntakriittinen 😁 Ja alussa oli tarinassa yhtäkkiä ihan irrallinen Austenin oma vuodatus siitä, miten häntä ei arvosteta kirjoittajana. Tuo täysin yhtäkkinen kömpelö vuodatus on kyllä ihan kiinnostava Austenin henkilöhistorian kannalta, mutta jos nykykirjailija yhtäkkiä kirjassaan lähtisi sivuraiteille vuodattamaan omia agendojaan läpinäkyvästi, niin ei kyllä vaikuttaisi kovin kypsältä kirjailijalta. Miksi siis sen pitäisi olla ok vain siksi, että kirjalla on ikää se yli 200 vuotta? Tykkäsin Ylpeys ja ennakkoluulo-kirjasta, mutta tämän jälkeen kyllä ei varmaan tule hetkeen luettua Austenia.
Ostin jouluksi itselleni Paula Havasteen kirjan Maan vihat. Minä olen kirjojen suhteen kaikiruokainen, luen mitä käteen sattuu. Ensin alkuun ajattelin et eipä ollut luettava mutta sitten menettelikin.
Mummuh, tuota kirjaa ennen on sarjan eka osa Tuulen vihat. Luin nuo kaksi viime kesänä. Vaikka ensimmäinen osa oli hitaammin etenevä, niin tykkäsin siitä enemmän kun sai tietää kaikenlaisia muinaisia loitsuamistapoja jne.
Mun mielestä on jännä miten kirjat jaotellaan viihteeksi ja tavalliseksi kaunokirjallisuudeksi. Esim. Havasteen kirjat ovat kirjastoissa tuolla tavallisen kaunokirjallisuuden hyllyssä, mutta sitten Utrio ja Mustonen on viihde-hyllyssä, vaikka mun mielestä Havasteella on vähintään yhtä viihteellinen ote historialliseen fiktioon. Samoin ulkomaiset (käännetyt) historialliset fiktiot on lähes kaikki tavallisen kaunokirjallisuuden joukossa (esim. Philippa Gregory) vaikka ote on selvästi viihteellinen.
Sain ukolta synttärilahjaksi Su Tongin Uskollisen vaimon kyyneleet. En mene spekuloimaan merkityksillä 
Lisäksi sain Eugen Rugen Vähenevän valon aikaan (kertoo DDR:stä), sekä Johannes Ojansuun Lankeemuksen. Alkaa olla kotikirjastossa nyt niin paljon luettavaa, ettei tarvis käydä kaupungin kirjastossa pitkään aikaan. Seuraavilla palautusreissuilla pitäis mennä ravihevosen läpät silmillä suoraan vaan palautusautomaatille ja kävellä ovesta ulos sivuilleen vilkuilematta…varsinkaan uutuushyllyyn…tai palautushyllyyn. Mutta kun palautusautomaatin jälkeen ne pirun kirjat pitää itse laittaa siihen palautettujen hyllyyn ja aina naaman eteen löytyy se pari kolme kirjaa sieltä 
Ai että nautin taas lukea Juhani Ahoa. Luin eilen yhdeltä istumalta Yksin. On aika lyhyt ja nopealukuinen. Täynnä niin kaunista kuvausta luonnosta, todella osuvia kielikuvia niin luonnosta, kaupungista kuin ihmisistäkin…välillä naurattikin niiden synnyttämät mielikuvat. Ja Aho on kyllä ihan mestari kuvaamaan rakastuneen ihmisen kummallisia mielialan vaihteluita. Kyllä on miehellä ollut psykologista silmää. Yksin ei kyllä ollut Papin rouvan veroinen…mutta Papin rouvan veroinen ei ole mulle mikään muukaan kirja maailmassa 
Heti jos divarissa siihen törmään niin ostan itselleni! Taitaisin ostaa minkä tahansa Ahon kirjan…mutta niitä ei ole tullut divarissa vastaan. Monet kustantamot painaa uusia painoksia klassikoista kauniilla houkuttelevilla kansilla…mutta ne ovat usein käännösklassikoita. Miksi ihmeessä Ahoa ei paineta uudelleen joillain ihanilla Ahon tekstien tunnelmia vastaavilla kansilla?! Papin tytär+Papin rouvasta on tehty joku ysäri-yhteispainos…vai olikohan ihan 2000 puolella painettu. Ruman ja tylsännäköinen painos kuitenkin.
Ajattelin alottaa Cathy Cash Spellmanin Rajaton rakkaus, n.700 sivuisen eepoksen (1985),
“Vauhdikas ja romanttinen teos, samalla kertaa vavahduttava rakkauskertomus, sukutarina ja dramaattinen kuvaus Irlannin vapaustaistelusta.” Kerrotaan takasivulla.
Vähän hankalan painava kirja ja pientä tekstiä, mutta tykkään kaikenlaisista sukutarinoista tosi paljon.
Minäkin tartuin romantiikka-hyllyn Enni Mustoseen vaihteeksi. 1992 ilmestynyt Nostovara. Jännä, että tämäkin on romantiikkahyllyssä joissain kirjastoissa. Sata sivua olen lukenut eikä minkäänlaisesta romantiikasta ole tietoakaan 25 sivun kuluttua puolet kirjasta mennyt ilman romantiikkaa Joka on siis ihan jees asia mulle. En ole tykännyt muutamasta Mustosen “nykyaikaan” sijoittuvasta kirjasta, mutta tämä, joka on kirjoitettu silloiseen ajan hetkeen pankkifuusioiden ja laman aikaan tuntuu aivan tosi hauskalta lähihistoriikilta! Toimistovehkeet ja päätteet sitä 80-90-luvun vaihteen kamaa, seteliautomaatit on tulossa vasta ja joka kylässä on vielä pankki, josta porukka hakee rahansa ja maksaa laskut. Ja katkarapu on hieno muodikas ruoka-aines. On nostalgisia fiiliksiä ollut tätä lukiessa. Juoni ei ole ollut vielä kovin vivahteikas, vaikka päähenkilön elämässä mullistusta onkin. Mua ihmetyttää miten Mustonen osaa kirjoittaa noi ammattihommat aina niin uskottavasti…ihan kun se ois itse tehnyt noita kaikkia hommia, joita kirjoissaan kuvaa.
Miun piti jo tässä välissä ennen Rajatonta rakkautta lukasta Ursula Pohjolan-Pirhosen Helsingin kaunotar, kevyt kirja ja kevyttä nopeeta lukemista.
Täytyy myöntää taas, että tuli nautittua Mustosen kirjasta vaikka tarina nyt ei mikään ihmeellinen ollutkaan (lopussakin hommat lutviutuivat ihan liian siististi). Miksiköhän aina talvella tykkää niin lukea kesästä, syreeneistä, saunomisesta, matonpesusta… Oli siellä loskaa ja pakkastakin toki. Jotenkin nyt jäi vieläkin semmonen Mustos-fiilis, että tekisi mieli lukasta toinenkin. Nyt kun on aivojen pitänyt askarrella muuta, niin ei meinaa jaksaa lukea semmosta, jossa pitää tulkita merkityksiä ja laajempia yhteyksiä. On mulla Sidotut ja Emännöitsijä tuossa hyllyssä…hmmm 
Emännöitsijässä tosin tulee varmaan kuukkeloitua ainakin kaikki taulut, jotka Edelfeltillä kulloinkin on työn alla.
Kuuntelin viikko sitten Pasi Luhtaniemen: Sokea piste. Ihan kuunneltava, mutta loppua en ymmärtänyt.
Äsken kuuntelin loppuun Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun. Siitä tykkäsin kovasti.
Kirjaston kirjat on kaikki lainatut luettu ja odottavat palautusta. Kohtahan ne on kaikki Hietamies/Hirvisaaren kirjat luettukin.
E-kirjana luin Kylmä syli, Christian Rönnbacka ja nyt on menossa Hakekaa kätilö!Jennifer Worth.
Tuo Kylmä syli luetutti vauhdilla, sen verran tapahtu koko ajan.
Hakekaa kätilö ei taas sillai innosta mutta menettelee.
E-kirja tarjonta on vielä täällä vähäistä. Mieluummin kyllä luenkin ihan kirjaa kuin koneelta.
Täytyy vaan taas saada ihtensä liikkeelle kaupunkiin niin pääsee kirjastoon.