Sellaisen ostin ja nyt kysyisin, että millainen hän on...vaativako kasvupaikkansa ym. suhteen. Selviääkö talvista hyvin?
Ainakin meillä on talvehtinut jo ainakin kolme talvea.
Yksi lempikärhöistäni. Se kukkii melko pienin kukin mutta niitä on paljon.
Se on myös varma, nopeakasvuinen ja helppo kaikin tavoin.
Lumikärhön kukintaa loppupuolella kesää
On tuo vaan niin upea, omani ei vielä kuki, mutta odottelen sitä hartaasti
hyvä ettei kukikaan vielä, oltais käännytty vahvasti syksyn puolelle
Ai sekö kukkii vasta syksymmällä ja minä jo odottelen ??!! No mutta, syksyhän alkaa juhannuksesta ;))
Voi miten nätti pörhelö.
Sopisi meille hyvin kun ollaan aina keskikesä reisussa. Syksymmällä kukkiva olisi parempi… Täytyy panna lumikärhö korvan taa! :))
Olen laittanut sitä pariinkin omenapuuhun kiipeilemään, ikäänkuin puu kukkisi toisenkin kerran : )
Minulla on pari lumikärhöä kiipeämässä yhtä omenapuuta pitkin ja on jo aika pöheikkö. Mielestäni siinä on jo nuput.
Mun lumikärhöt ei varmaan tänä vuonna kukikkaan, kun ne keväällä siirsin pois ikkunan edestä. Itselleni tyypilliseen tyyliin: vähän vähemmän hellävaraisesti.
Kuinkä syvään olette istuttaneet lumikärhönne? Pikavastausta odotan, pleace.
irri, lumikärhö noin viisi cm syvempään kuin nyt purkissa mullan pinnan taso, ei siis tarvitse syvää istutusta. Itse perustaisin muuten kuopan huolella, mutta en laittaisi niin paljon ´kasvuvoimaa´ kuin isokukkaisille
Nyt mää taas ihmettelen…ostin syksyllä kärhön,aikeena oli valkoista kukintoa tavoitella joten ehkä kärhöni on lumikärhö :o
Lajikkeen nimi oli joku miehen nimen tapainen ja aika runsaasti oli niitä jäljellä kaupassa. Ilmeisesti mikään jalokärhö ei ole,koska on selvinnyt omenapuun juurella talvesta istutettuna periaatteella “koita pärjätä”. Tuleeko kelleen mieleen sitä lajikenimeä josko selviäis mitä olen hankkinu… jatkossa lupaan olla huolellisempi kasvieni nimien suhteen
Lumikärhö ‘Paul Farges’ on todella upea kärhö. Kukkii ja kasvaa runsaasti. Tarkista, että sillä on riittävästi kasvutilaa.
Jihuu! Kiitos, on sillä tilaa ylöspäin, mutta istutuksen laatua menen tästä tarkistelemaan uudemman kerran, vähän voisi parannella oloja
Tänä vuonna lumikärhö selvisi talvesta superhyvin! Kasvua pukkaa reilusta kahdesta metristä. Tosin piti repiä ylimmät versot pois, kun vierestä lähti toisaalle alppikärhö, ja sen oksia ei saanut verkosta revittyä runnomatta lumikärhöä… Mutta tervettä versostoa jäi vielä puoleentoista metriin. Taisi olla lauha talvi…
Metsästin tänään lähikaupungista lumikärhöä ja viimeisestäkin paikasta sanottiin,et ei ole enää lumikärhöä.Menin kuitenkin katsomaan taimia,jokuhan sitä piti ostaa kun köynnöksen kaariporttiini haluan ja löysin kuin löysinkin lumikärhön.Totesin kassalla,et olihan teillä lumikärhöä,vaikka sanoit ettei ole.Totesi vaan,et se oli sit joku muu kärhö kun loppui.Toinen myyjä sanoi matkalla köynnösten luokse,ettei heillä ole sellasta lumikärhöä ollutkaan.Todella osaava henkilökunta näemmä.Noh,nyt olen tyytyväinen,kun sen sain.
Juu minusta tuntuu,etteivät tiedä koko lumikärhöä,vähän samanlaista seikkailua oli minun hankintayritys (onneksi tuurilla ostin lumikärhön kunen tiiä itekään viime syksynä.
Ne kun olivat jalokärhöjen kanssa samassa paljussa,niin syksyllä jäljellä oli vaan niitä valkoisia. Ajattelin,että ovat jääneet sillä,kun ei kuvassa ollut isoa,värikästä kukkaa vaan valkoinen yksinkertainen. Nyt kyllä harmittaa etten ottanu enemmän,olisi halvalla saanut eivätkä varmaan enää niin paljoa tilaa kun jäivät sitten käsiin.
Lumikärhö kestää tosi hyvin täällä IV-vyöhykkeelläkin. Autokatoksen itäseinustalla kasvaa, eikä mitään talvisuojausta.Monta vuotta jo ollut, leveyttä yli 2 metriä ja räystään yli kiipeää katolle.Lisäksi menee seinästäkin läpi katoksen puolelle. Puolentoista metrin korkeudella oli uusia versoja.Vähän kyllä kärsi, kun kuollutta risukkoa siistin.