Lupiini, Lupinus

Meillä on hirveästi ei toivottuja lupiineja (ei onneksi pihassa). Pari kesää sitten kun niitä taas niitettiin löysin pari puhtaanvalkoista kaunista lupiinia. Olivat ihan täysikokoisia isoja mättäitä. Kaivoin toisen niistä mättäistä. Istutin multakasalle valeeseen vuodeksi. Siirsin sitten uudelleen, kun oli uudessa penkissä niille tilaa. Kukkivat sinäkin vuonna komeasti. Aion tulevaisuudessakin siirtää ne kunhan mulla joskus vielä on talon itäpuolella se valkoisten kukkien alue. Mikäs lupiinin tappais ;D Ei muuta tietoa lupiinin juurista kuin tämä oma kokemus.

Uskaltauduin Tuomipihlajan kokemuksen (kiitos!) jälkeen siirtämään lupiinit, ja muutama päivä siirrosta ne näyttää ihan normaaleille. Aika valtava juuristo niillä kyllä oli. Pidetään peukkuja.

Aatella että ne säälittävät puolikuolleet roikaleet on nyt melko hyvännäkösiä taimia!
   Mikä olis sopiva väli taimien välillä? 

Pihasta löytyi lupiini, joka ei ole levinnyt kuin sekopää. Aika kivannäköinenkin. 

Mummun kukkapenkissä kukkii

Näköjään lupiini kukkii kylvövuonnakin. Ei mitään isoo kukkaa varmaankaan tuu, mut jännä nähä minkä värisiä ne lopulta on 
   





Nämä ensimmäisenä kukassa. Nyt puhkeaa punavalkoiset, keltavalkoiset ja tummanpuna/vaaleanpunaiset kirjolupiinit  

Mulla on nyt keltaista lupiinia tulossa, pikkusen pelotti laittaa pihalle, mutta kai se vain pidettävä huoli ettei pääse siementämään.

Siemenkylvös kukassa. Joku perkule on käyny katkomassa lehtiä ja tuon kukkasenkin katkassu puolesta välistä 





Nämä kukkii vierekkäin sävy sävyyn  Jos joku haluaa tuoreita siemeniä, niin voin pistää postiin. Saattais keretä kukkaan vielä tälle syksyä, ja ens kesäksi suurensuureksi. Eli kirjolupiini hybridejä, kaikki kukat kaksivärisiä 8 eri värin yhdistelmillä ja sävyeroilla. 

Kesänlapsi hölöttelin.

Ei tää kyllä oo yhtään niin punainen kun halusin

Hei, mistä näitä eksoottisen värisiä lupiineja saa ostettua tai niiden siemeniä? Koulussa ope ei ollut varma, mutta kehoitti tilaamaan ulkomailta.



Jostakin syystä tunnen hieman syyllisyyttä, kun olen ihastunut näihin “painajaisiin”, kun ne villinä ovat vallanneet kuulemma kasvumaat omilta perinteisiltä villikasveiltamme… mutta kauniita ne ovat, siitä ei pääse yli eikä ympäri!

Siemeniä löytyy varmaan jokaisesta puutarha-alan myymälästä ainakin keväisin, ei ehkä kannata päästää vapaasti siementään kuten minä olen tehnyt.

Se lupiini mikä valtaa tienposket on komealupiini. Tuo mitä suurinosa kasvattelee penkeissä on kirjolupiini. Muuta eroa nuissa ei oikeastaan ole muuta, kuin että kirjol. on laaja värikirjo, ja se ei ole ongelma leviämisen kanssa. Mulla on kasvanut prikulleen samassa kohdassa n.6 vuotta, tienvieren penkissä kirjolupiinia, eikä ole levinnyt yhtään mihinkään. Toki kompostiin tulee pieniä siementaimia seuraavana kesänä, kun keväällä siivoan penkit sinne. Ja on saanut siementää. Omani ostin Ruotsin puolelta.

Viimeinkin kukkii! Tän piti kyllä olla tummanpunainen...

Mulla kukkii punaiset nyt toista kesää, mutta ihmettelen, tuleekohan siementaimista myös punaisia. Ootteko kasvattaneet omista siemenistä ja miten kävi? Entä risteytyykö tavallisen sinisen kanssa, pitääkö varoa ristipölytystä?

Siementaimistakin on tullut punakukkaisia, mutta jo pari vuotta talvehtinut vanha yksilö on muuttunut lilakukkaiseksi! HÖH.

Punainen lupiini, pihan ainut pääsi tietysti varkain siementämään ja lapsosista tuli tavis sinisisiä lehtolapsia, kuka lie ollut asialla

Lupiinit vaihtaa väriä. Ikääntyessä kaikki muuttuu violeteiksi. Tämä siis komealupiinilla. Ihan varma en ole, mutta minusta tuntuu, että minun kirjolupiinitkin vaihtavat väriä joka vuosi, mutta ovat kuitenkin kirjavia. Kuitenkaan violetteja niistä ei ole vielä tullut. Poikkeuksena valkoiset. Ne on ollu valkoisia jo 6 vuotta. Minun kirjolupiinit tekee kyllä kaikenvärisiä vauvoja. Oisko se violetti sitten dominoiva väri? Täällä ei kasva niitä lähimaillakaan, niin ei sitten tule violetteja vauvojakaan. Hmmm. pitäiskö tehä kirjolupiini tutkimus värien periytyvyydestä. Ottais kuvan kukkivasta, numeroi ja merkkaa kukat. Kasvattaa sitten seuraavana kesänä, ja kattoo natsaako värit miten. :wink: