Minä ostaisin nimenomaan amppeli/kuukausimansikan nimellä myytäviä. Niistä saa pientä satoa koko kesän, eli ovat jatkuvasatoisia. Aloittavat aikaisin, ja lopettavat vasta pakkasiin, eli niillä on paremmin koristearvoakin koko kesän. Mansikat ovat tosin pienempiä, kuin peltolajikkeilla, mutta ihan hyviä kuitenkin. Kaikkia mansikoita toki voi kasvattaa amppelissa, ja hyvällä tuurilla ne jopa talvehtivat siinä.
Joku mansikan kukka tuli kuvattua...
En lannoita ollenkaan
mun mansikkamaa katetaan ruohonleikkurista tulevalla heinäsilpulla.
Kokeilin viime kesänä laittaa kanankakkaa sillä seurauksella että sain komeat mutta marjoista tyhjät puskat!
Taisi tulla liikaa typpeä ja liian vähän kaliumia…luulen. Tänä vuonna typet on haihtunut ja nyt pitäis tulla komia marjasato.
Näin mää ja pähkäilin. Vaan saapa nähdä kuin käy. Vanha maa on jo ja uusintakunnossa muutenkin. En vaan raaskis millää repii kaikkia kolmea vanhaa mansikkamaata kerralla ylös kun tulee kuitenkin edes vähän satoa.
Montas välivuotta suositellaan pitämään ennen ku laittaa uusiks mansikalle maan?
haulla *mansikka+välivuosi* löytyi tämä sivu, jonka muuten ihan kohta liitän kirjanmerkkeihini ja sieltä tämmöinen tieto "Mansikkakasvustojen välin tulisi olla vähintään 2-3 vuotta, mielellään yhtä monta välivuotta kuin on mansikkavuosiakin (luomuviljelysäännöt: minimi 2 välivuotta)"
Noi meiän kunnan mansikan viljelijät uusivat taimensa jotain 5 vuoden välein, mut samaan peltoon ne lykkäävät. Ja jonkun sortin pitkäkestoisen lannoitteen suositellaan siihen maahan laitettavan, vähätyppisen. Vaan mikäs se sit olis näin kotipuutarhureille, en tiiä. Jostain joskus luin et luu- ja sarvilastu olis hyvää, mut hinnasta en osaa sanoa mitään. Ite heittelen kans kanankakkaa, mut vaan jokusen pelletin sinne sun tänne.
Mulla on nyt toista vuotta vihannesmaana. Josko sitä ens syksynä laittas mansikan uudestaan, vai keväälläkös se pitäis.
Suunnitelmissa ois sitten toinen jäljellä olevista mansikkamaista taas vastaavasti ottaa vihanneksille.
Olisi aikomuksena tehdä aivan pieni mansikkamaa takapihalle, ehkä 10-12 taimea. Pihalla kasvaa juolavehnää ym rikkakasvia. Voisikos mansikkamaan perustaa turveharkoista niin että pohjalle suodatinkangasta rikkakasveja varten,sitten alue täyteen multaa ja mansikantaimet siihen??Multaa tulisi ehkä 15-20 cm,onko liian vähän? Tarviiko silti olla kohopenkki ja mansikkamuovi?? Tarkoitus olisi päästä suht helpolla, lähinnä lasten iloksi mansikkamaan tekisin..
Minusta tuntuu, että meillä mansikat kasvaa riviväleissä (missä ei multaa vaan purua) paremmin kuin penkeissä ;D.
Muovin kanssa mansikat pysyy puhtaina. Pienikin sade, ja marjat kuraisia ja hiekkaisia, kun makaavat mullassa.
Riittäiskö tuo n.20 cm multavara, eikös ne turveharkot olleet jkv yli 20 cm korkeita?
Mansikalla on pienet juuret; kasvaa kesän vaikka parvekelaatikossa.
Ukkomansikka on kaunis perennapenkissä. (Pipulta kotoisin)
Hienot lehdet! Näyttää sellaisilta jämäköiltä, onko ne? Siis noi lehdet. Mun mikälie mansikassa on jotenkin riippuvat tai velton oloiset.
Jämäkkä on, hyvin pystykasvuinen, vaikka on huonompaakin huonompi kasvualusta.
Saako mansikantaimia enää tähän aikaan mistään? Minulla on mansikkamaa muovikatteella valmiina odottamassa taimien laittamista.
Meillä Ukkomansikkaa kasvaa tammen alla todella kuivassa ja huonossa maassa ja taimet ovat jämäköitä kuten Kurpitsalla. Viime kesänä niissä oli kuin marjojakin, sellaisia vihreitä patteja, jotka eivät koskaan punertuneet, mutta eipä tullut niitä taimia merkatuksi. Olen luullut, että meillä ei oleakkoja. Nuo eivä tarvitse mitään hoitoa, paitsi liikoja revin joskus pois.
Saa varmasti taimistoilta. (Tai minulta kun olen just lähdössä purkamaan vanhan mansikkamaan ja pikku tiamia luulisi löytyvän) Jossain oli myynnissä semmosia vanhempiakin taimia jotka kunnon satoisia jo ekana vuonnaan.