Sohvakukka, tuuheampi tulee kun typistelee.
Kyllä minä typistelen kuusia ja mäntyjäkin, jos haluan pienenä pitää.
Mutta itse en henkilökohtaisesti tykkää muotoonleikatuista, joten typistän sillai huomaamattomasti pisimpiä vuosikasvuja.
Äitin vierellä on kesäisin lampaita laiduntamassa, siellä on ihania typisteltyjä mäntyjä laitumella. ![]()
Ok, taidan typistellä. Ovat noin kaksi metriä korkeita joten vielä ulettuu.
Viime vuoden hankinta “sunshine” .
Rungolliseksi vartettu mops.
Jakobsen on aika hellyttävä. ![]()
Uusi tulokas vuorimäntyjen joukkoon, ihanan palleroinen kaveri.
Mumpitz, kiitos kyssikselle makutuomaroinnista. ![]()
Chameleon hohtaa ilta-auringossa.
Olo alkaa parantua, niin otin kameran pihalle.
Muutama vielä esittelemätön vuorimäntylajike meidän pihalta.
Carsten´s winter gold
Ophir, tämänkin pitäisi olla vähän kellertävä, mutta kyllä nuo molemmat winter goldit enemmän kellertää.
Varella, tämä on hauska kun neulaset on niin pitkät, hidaskasvuinen ja tulee tosi pörhee noitten neulasten kanssa.
Ostin kuivalle ja aurinkoiselle paikalle vuorimännyn Pinus mugo ‘Mughus’ silläkin uhalla, että saattaa muuttua ikääntyessään rumaksi, vaikka vuosikasvuja typistää.
Kasvun ihme.
9.7. istutettu, tällaisia oli edellesetkin tai jopa vielä lyhyemmällä neulasella.
Nyt kymmenisen päivää maassa olleet, istutettu 1.7. Pörhistytty kummasti. Istutusta lukuunottamatta vesi tullu taivaalta.
Vuorimäntyjä ja vähän muutakin.
Kuvassa ophir, varella, wintergold, carstens wintergold, pumiliot , rungollinen mops + muut puut.
Mopsit on kyllä ihanan napakoita ja pienikasvuisia, en oo edes typistänyt.
Jakobsen on kyllä niin kiva muodoltaan, ihan suosikkini.
No ei oo parissa vuodessa paljoa kasvanut.
Niitä on kaksi ja taaemmasta katkaisin vahingossa yhden ison oksankin, kun pudotin koivusta huonoja oksia.
Muutama vuorimänty kuva.
Zundert
Tämä on talvehtinut hienosti ruukussa.
Etualalla Humpy ja ihan vasemmalla pieni alku, viime vuonna puolasta tilattu keltakirjava Misty.
Rungollinen on vartettu Mops vuorimänty.
Syksyn alennusmyynnistä löytynyt.
Benjamin
Onpa kauniin näköinen käpy vuorimännyssä.
Niitä on muutama tuossa, pitääkin ottaa talteen koristeeksi, kun putoavat.
Tämän pitäisi olla kääpiövuorimänty P. mugo ‘Mops’, mutta tosi isoksi se on kasvanut.
Muutama vuorimänty.
Vasemmalla varella, takana sherwood compact ja oikealla jakobsen.
Sherwood compact on todella pieni ja hidaskasvuinen lajike.




