Omiani olen kurittanut pihdeillä ihan surutta ja hyvin pärjäävät. Näillä helteillä olen kyllä antanut vettä jonain iltoina noillekin.
Harvoin on kuollut vuorimännyistä oksia, mutta kun on kuollut, niin olen leikannut pois. Kuollutta osaa voi kasveista leikata pois mihin aikaan vain.
Mun molemmat vuorimännyt kuolivat kokonaan aika äkkiä, kun läheiset tammet kasvoivat niin suuriksi, että joutuivat varjoon. Kai tässä paikassa oli muutakin vikaa, josta ne eivät tykänneet.
Kuinka kauan vuorimännyllä kestää kasvaa 25 cm korkeasta pikkuisesta metrin kjorkuiseksi? Ostin pari pikkuista vuorimäntyä 2 euroa kpl mutta meneekö ikä ja terveys ennen kuin ne näyttävät pensailta?
Olen myös siinä käsityksessä, että vuorimännyt eivät ollenkaan siedä varjoa.
Mullahan on sitten optimipaikassa siellä autiomaassa ![]()
Omat pienet alut laitoin tuonne paahteeseen onnettomaan mäntykangasmaahan toukokuun alkupuolella. Ainoan vesitarjoilun suoritin istuttaessa. Rehevä vaaksan mittainen uusi kasvu heitteillejätöstä huolimatta ![]()
Täällä on kasvanut kahdeksassa vuodessa alle metrisestä päälle kolmemetriseksi. Kaksi siirtoa tehty sinä aikana. Kuivat oksat leikkelen pois ja alle olen istuttanut joku vuosi sitten kärhön. Se kiipeilee joka vuosi uudestaan ja kukkii pitkään. Nytkin. Koitan vähän lyhennellä vuosikasvuja että pysyisi tuuheampana.
Nimim. SALMEIL kirjoitti tänään toisaalla näin:
Tämä kevät ruskisti kaksi vuorimäntyni niin, että ne ei siitä toivu. Neljän ryhmä on ollut paikallaan jo 23 vuotta ja olen typistänyt vuosikasvaimia vuosittain niin, että ne ovat matalat ja melko tuuheat. Pitäisikö uudistaa kaikki kaivamalla pois? Vai poistaisiko nuo kaksi ruskettunutta haaroineen? Mikä olisi uusien taimien paras istutusaika?
Mun pitäis tuohon tontin pohjoislaidalle hommata useita vuorimäntyjä, joku 8 kpl ainakin.
Nyt on kova harkinta, että otanko mughusta, mopsia vai pumiliota???
Tarvittaisiin vähän näkösuojaakin ja tuulensuojaa, tuleeko tuo mughus liian helposti “varrelliseksi” ?
Sitten taas jääkö ja kasvaako pumilio ja mopsi niin hitaasti, että en saa niistä mitään suojaa moneen vuoteen?
Kinkkinen juttu.
Täällä on ennestään viime vuonna laitettuja pumiliota ja mughusta.
Mughus on jo nyt nuorena vähän sellainen rötkö, jaksan kyllä hoivata ja typistellä, eli siitä ei jää kiinni.
Pumilio miellyttää ulkomuodollisesti paljon enemmän minua, se on napakka ja kiva, mutta onko se ihan kauhean hidaskasvuinen?
Kokemuksia ja suosituksia kaivataan ![]()
Mulla on yksi pumilio, 2014 laitettu ja kyllä se on hidas. Nätti mutta hidas ![]()
5 uutta pumiliota pääsi nyt pihaan, pitää tehdä vähän lisää tilaa, niin ostan muutaman vielä eri kohtaan.
Siihen taitaisi käydä mughus.
Ostin taimet tuosta lähitaimistolta ja oikein topakat taimet olikin.
Tässä töppyrässä on 3 taimea, yksi on tuolla takana.
Tämä oli sellainen tylsä heinä/roskakasa, johon anoppi kasasi kaiken pihansiivousjätteen silloin kun ekana syksynä sitä tuli ihan hirmuinen määrä, ei ollut koko vuotena meinaan ruohoa leikattu.
Se on nyt painunut jo aika hyvin ja lisäsin päälle reilusti havu-rodomultaa, se on aika hiekkaisen oloista, niin kelvannee männyillekin.
Hain mullan suoraan peräkärryyn ja aiemmin kun olen ostanut rodomultaa säkeissä se on ollut hyvin turpeista, tässä taas on paljon hiekkaa???
Viime vuonna ostettu mughus on tämmöinen rötkäle.
Muutama uusi vuorimänty.
Humpy
Chameleon, tämä oli heräteostos ja onneksi otin, se hohti itsekin eilen ilta-auringossa kuin pieni aurinko .
Winter gold on uusi tuo keskimmäinen.
Otin nuo pumiliot kuvaan niin näkee sävyeron.
Lisää vuorimäntyjä.
Pari mopsia kannon viereltä.
Tuo jo aiemmin näkynyt Winter gold on nimensä mukainen ja ihanan terhakka.
Sunshine kirjavien neulastensa kanssa.
Pari tosi pientä ja hidaskasvuista, saa nähdä mitä näistä tulee.
Ne on tuolla kivien kainalossa, että ei kukaan talloisi, kun he on vähän pieniä. ![]()
Jakobsen
Sherwood compact
Täällä satoi aamulla vettä ja oli +6 lämpöä, eli ei oo paljoa enää lunta kuin noissa paikoissa vähän kekoa, mihin olen kolannut.
Nuo pienimmät on talvehtinut paksun lumipatjan alla.
Nyt kun olen katsellut noita erilaisia vuorimännyn lajikkeita, niin niitä on ihan valtava määrä.
Ja uusia ihania olisi vaikka kuinka paljon.
Suomessa on myynnissä vain vähän yli 5 eri lajiketta, vaikka talvenkesto noissa on erittäin hyvä.
Hankinta listalla on vielä ainakin ophir , carstens wintergold (vielä keltaisempi kuin tuo minun winter gold) ja muutama muukin.
Jonkin näköinen hurahdus on tosiaan käynyt. ![]()
Ei olis kannattanut lähteä “merta edemmäs kalaan” eli viroon taimiostoksille.
Siellä on liikaa kaikkea kivaa. :w00t:
Osittain tietty tää uusi piha sanelee kiinnostuksen kohteet, täällä ei muuta kannata yrittää kuin happamassa viihtyviä, sitä tahtia sataa kaarnaa, oksia, käpyjä ja neulasia maahan.
Toinen uusi hurahdus on atsaleat, niitä vaan tahtoo puput popsia, niin vähän rajoittaa, kun kaikki täytyy verkottaa.
Vuorimänty pitää nyppimisestä mutta entä tavallinen Siperianmänty, miltä se näyttäisi jos vähän laittais latvasta ja oksan päistä poikki? Mieli tekee kokeilla mutta…