Marraskuunkaktus, Schlumbergera truncata

Kiitos muistutuksesta,Smaa noiden valkoisten osalta. Minun kasvini ovat puna kukkaisia. Tulen varmaankin tässä jossakin vaiheessa hankkimaan sellaisen valkoisenkin, kun ovat myöskin niin kauniita.

Juuri tänään vilkaisin kuinka marraskuun kaktukseni voivat ja jopa olikin jo muutama pieni nupun alku ilmestynyt jo näkyviin.

Hyrinä, eikö ole toisaalta helpottavaa, että on sentään olemassa edes joitakin sellaisia kasveja, jotka eivät tarvitse sitä lisävaloa? Noiden orkideoiden talvi valaiseminen on mielestäni aivan tarpeeksi hankalaanaurua.

Totta töriset! naurua

Valkoiset marraskuunkaktukset ovat tosiaan kovia kukkimaan. Mitkään muut marraskuunkaktukset eivät kuki samalla tavalla kuin ne.

Mullakin on jo pieniä nuppuja parissa marraskuunkaktuksessa. Kukintaa saa kuitenkin vielä odottaa jonkin aikaa.


Miten paljon oikeasti tuo marraskuunkaktus tarvitsee tälleen "talvella"... Minulla on se vieläkin ulkona pihalla ulkoilemassa... mutta sisälle pitäisi alkaa tuomaan. Kaikki "ikkunapaikat" alkavat olla jo varattuna... niin pärjääkö se koko talven/kukkiiko se myös sisempänä huoneessa? Aikaisemmin aina ollut länsi-ikkunan ääressä... mutta on niin täyttä...oho

Mulla on ollut vuosikaudet muutaman metrin päässä eteläikkunasta, toiset itäikkunalla. Hyvin pärjäilevät.

Marraskuunkaktus pärjää ihan hyvin vähän kauempana ikkunasta. Sen ei siis tarvitse olla ikkunalla aurinkoisella paikalla.


Sain erään henkilön ulkomaille muuton takia alkukesästä valtavan määrän reheviä ja isokokoisia marras-,joulu- ja kevätkaktuksia.  Osa niistä kukki vielä kesäkuun alussa, kun sain ne. Jätin kukat ulos, kun en tiennyt, mihin sijoitan ne. Pitäisi tuoda ne varmaankin piakkoin sisälle. Nyt en vaan muista, mitkä kukkuvat keväällä. Ainoa paikka kotona olisi valoisa kokoseinän eteläikkuna - työpaikalla taas toisen korkean rakennuksen läheisyyden takia pimeä ikkuna, josta ei juurikaan taivasta näy. Miten nyt ennen nuppujen tuloa osaisin valita niiden joukosta marraskuun kaktukset työpaikalleni?

Annabella, nyt Sinun kannattaa selailla läpi kaikki nämä palstat. Jokaisella palstalla on mielestäni erinomaisia kuvia kustakin kaktuksesta ja niiden lehdistä. Tässä vaiheessa ei ole muuta vaihtoehtoa, kun ryhtyä salapoliisiksi ja tunnistaa kasvit niiden lehtien muodom perusteella. Näin amatöörinä voin vakuuttaa, että se kyllä onnistuu, kun on huolellinen.

Tässä on kuva yhdestä kevätkaktuksesta, jota olen juurruttanut tilapäisesti muoviruukussa. Kevätkaktusten jaokkeet eroavat Schlumbergeroiden jaokkeista jonkin verran ja eron huomaa helposti, kun jaokkeita vertaa keskenään. Kevätkaktusten jaokkeiden reunat ovat melko sileät ja niissä on muutamia "kohoumia".




Kuten törnrosa jo mainitsikin, vanhoja keskusteluja kannattaa tutkia. Niistä löytyy hyvää tietoa eri lajeista ja niiden eroista.


hakusessa olis pistokkaita.

Mulla on kaikki nupulla, joten nyt taitaa olla vähän hankalaa. Keväämmällä saattaisi löytyä .

OT: tämä voisi haluta joulu- ja kevätkaktusten pistokkaita kieli ulkoa, en ole kaupoista löytänyt vaikka olen koittanut tiirailla sesonkiaikaan.

Pidättekö te yhä Marraskuunkaktuksianne ulkona? Minä otin jo sisään 3 viikkoa sitten.. Mutta sää näyttää hyvältä.. Ei yhtään tiedä veisikö takaisin ulos vai ei.

Kun ei edes nuppujakaan näy..

Minulla ainakin on vielä ulkona, pari halla-yötä on ollut mutta hyvinhän se on siellä pärjännyt katajan alla. Näillä näkymin ei kyllä vielä pitkään aikaan pääse sisään kun lämmintä vaan ensi viikoksi luvattu

mie toin oman marraskuuni sisälle jo jonkin aikaa sitten.. nyt vaan en muista millään miten olen sitä ennen kastellut ulkoilun jälkeen.. olisiko nuppujen kannalta parempi kastella runsaammin vai niukasti.. ei kyllä vielä mitään nuppuja näy.. toivottavasti kukkii tänäkin vuonna eikä ottanut nokkiinsa muutosta ja parista ison oksan katkeamisesta.. on vähän kärsineen näköinen nytten..

Suhvi, kaktusta kannattaa kastella sopivasti, mutta ei liian paljon, kun se on tuotu sisälle. Kun nuput alkavat ilmestymään, niin silloin voi kastella vähän enemmän.


Muistuttaisin myös siitä, että nupuillaan olevaa marraskuunkaktusta ei kannata ruveta siirtelemään tai liikuttelemaan, sillä se saattaa ottaa siitä nokkiinsa ja pudottaa nuppujaan. Vuosi sitten meillä miesväki hieman " mööbleerasi" yläkerrassa ja olivat siirtäneet kaktukseni perimmäiseen nurkkaan. Onneksi nuput olivat vasta niin pienet, että vahinkoa ei ehtinyt tulemaan. Oikein vuilunväreet kulkivat niskassa, kun huomasin tapahtuneen.

Lisäksi kannattaa muistaa, että kukintaa aloittava marraskuunkaktus on herkkä lämpötilavaihteluille. Nuput saattavat tippua helposti, jos lämpötila vaihtelee liian paljon.


Minulla ensimmäiset auki. Eipä ottanut nokkiinsa, kun toin viittä vaille kukkimaan alkavat kaktukset sisälle. Nyt en tietysti ole niitä enää siirrellyt. Valkoisessa on toinen puoli täynnä nuppuja, punaisessa tänä vuonna vaivaiset viisi. Yleensä punainenkin on ollut tupaten täynnä siten, että samasta lehden kärjestä on pukannut kaksikin kukkaa. Kukittuaan pääsevät jonnekin kaapinpäällyshämärään odottamaan kevättä, jolloin ovat kukkineet uudelleen.

Onnittelut kukinnan johdosta! :) Kiva, että kaktukset eivät suuttuneet sisälle tuomisesta.

Kiitos vaan. Vähän epäilytti, kuinka tuon sisälle siirtämisen kanssa tulisi käymään, mutta hyvinhän siinä.