Kedolla oli myös tuhatvuotisia, tai vanhempiakin, hautapaasia. Jokaiseen oli kaiverrettu haudassa lepäävän soturin kasvot.
Yksi hautapaasista kasvoineen…
Hei Nopsis! Hienoja kuvia. Sattumalta nämä huomasin ja vähän huvitti kun eilen illalla olin katsomassa Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen illassa samoilta seuduilta otettuja kuvia. Yhtä hienoja olivat!
Granön jalanjäljillä siellä oltiin, siis suomalaisen maantieteilijän perässä. Tästä ketjusta olen karsinut kasvikuvia pois, ensimmäisessä, poistetussa ketjussa niitäkin oli paljon. Tämä on enemmän “maisema ja matkailu”- ketju.
Tämä oli kovasti Amurinneilikan näköinen, ja huom: ajuruohoa kasvoi koko kenttä täynnä. Lehtiä näkyy tässäkin kuvassa. Tuoksu oli ihana, kun kävelimme kedolla.
Valkoinen ukonhattukin löytyi heinän seasta.
Hautakedolta laskeuduimme takaisin Katun-joelle. Tuota "tietä" pitkin palasimme Gazin lavalla takaisin ihmisten ilmoille. Tai ainakin takaisin Tjunguriin.
Jokirannassa söimme tuhdin lounaan, jota oppaat ihan omaKÄTISESTI nuotiolta tarjoilivat, vihanneksia ja leipää ja maralinlihaa, vastaa eurooppalaista saksanhirveä. Hyvää oli, eikä meillä ainakaan tullut vatsavaivoja, käsitarjoilusta huolimatta.
Porukassa oli mukana kolme Pekkaa, joten Pekanpäivän kunniaksi oli mukaan varattu kuohuviiniä. Meille isännän kanssa reissu oli 25-v hääpäiväreissu, joten kuohuviiniä upposi meihinkin. Koskessa kastuneissa kengissä pullo pysyi viileänä!
Tässä kulkuneuvomme paluumatkalla takaisin kylään. Aikamoista ryskytystä oli.
Katun-joen rantaa
ylöspäin palasimme takaisin majapaikkaamme.
Kiitos hienosta nojatuolimatkasta! 
Mielelläni katson lisääkin. 
Seuraavana päivänä oli vuorossa retki ‘‘Pikku Kamelille’’. Tjungurin kylä oli Kamelin ja Katun-joen välissä, joten kylän läpi kuljimme.
Kylän pajalla oli hevonen huollossa.
Kamelin rinteiltä alkoi avautua näköala Tjunguriin ja Katunille.