Ensi viikolla tulee tasan vuosi siitä, kun te ihanat ihmiset lähetitte Dalai Lamalle kasapäin onnittelukortteja ja yllätitte DL:n täysin + teitte hänet hyvin iloiseksi. Uusille p-nettiläisille kerrottakoon, että DL on Tinden mies (on kirjautunut tänne Dalai Lama-nimimerkillä, mutta kirjoittelee aika harvoin) joka täytti viime helmikuussa pyöreät 50v. Korttitempauksella p-nettiläiset lähettivät Daltsulle yli 50 korttia, ja hän kun ei odottanut ensimmäistäkään!
Juhlia emme sen suuremmin viettäneet, vaan päätimme satsata johonkin matkaan, kun aika antaa periksi, ja pitkään ja hartaasti pähkäilimme minne mennä. Välillä jo epäilin ettei mennä minnekään. Mutta lopulta kohde löytyi, Nepal. Ja sinne me siis lähdimme, maailman katolle, viime vuoden loka-marraskuun vaihteessa.
Matka oli aivan uskomattoman upea, ihmeellisintä missä olen koskaan ollut. Kirjoitin siitä matkakertomuksen, josta tuli pitkä - olenhan kova täti jaarittelemaan - ja otin kuvia ´(Tinden mitalla) alun alkaen n. 3.400 kpl, joista karsin noin puolet pois.
Alan rakentaa tähän nyt iltani iloksi ja teidän ratoksi kuva-matkakertomusta. Arvatenkin siitä tulee pitkä, mutta ainahan sen lukemisen voi jättää kesken.
Jos mahdollista, jos teillä on kommentoitavaa, mielellään sitten ketjun loppuun. Koitetaan saada tästä jotenkin kokonaisuus.
Tiedossa on siis pitkä plörinä, tämä varoituksena, mutta toivottavasti se joitain kiinnostaa.
Tästä se lähtee:
NEPALI
Faktaa lyhyesti:
- Pinta-ala: 147 181 km2 (lännestä itään noin 800 km, pohjoisesta etelään noin 200 km)
- Sijainti: Himalajan vuoristossa Kiinan (Tiibet) ja Intian välissä. Maa on vuoristoista ja kukkulaista, mutta vaihtelevaa. Maan keskiosassa on matalampi vuoristoalue, jossa sijaitsee mm. Katmandun laakso, joka on maan tiheimmin asuttu alue. Eteläosassa olevalla Terain alankoalueella kasvaa jopa trooppista metsää ja savannia. Vain 20% maasta on viljelykelpoista
- Väkiluku: noin 26 miljoonaa, joka jakautuu kolmeen suureen etniseen ryhmään: indoarjalaiset, tiibetinburmalaiset ja Nepalin alkuperäisväestö, joka koostuu lukuisista pienemmistä ryhmistä, kuten newarit ja tharut. 14 % väestöstä asuu kaupungeissa.
- Kielet: nepali 50 % (virallinen kieli), maithili 12 %, bhojburi 8 %, tharu 5 %, tamang 5 %, newari 5 % ym.
- Uskonnot: hinduja 87 %, buddhalaisia 8 %, islamilaisia 4 %; hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat osin sekoittuneet, ja buddhalaisuus on osuuttaan näkyvämpää
- Raha: Nepalin rupia
- Talous: Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista; lähes puolet asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella. Maatalous työllistää 80% asukkaista, teollisuus vain 3%
- Politiikka: Vuoden 1990 perustuslain mukaan Nepal oli hindukuningaskunta, jossa on kaksikamarinen parlamentti. Kesällä 2006 parlamentti vei kuninkaalta asevoimien ylipäällikön aseman ja leikkasi merkittävästi kuninkaan valtaa. Nepal oli vuosina 1996-2006 sisällissodassa, jossa kuoli yli 13 000 ihmistä. Marraskussa 2007 kokoontuu parlamentti ensimmäistä kertaa ja tällöin päätetään tuleeko Nepalista tasavalta.
-Aika: Nepalissa käytetään kolmea kalenteria: länsimaista, virallista Bikram Sambhat -aurinkokalenteria ja kuukalenteria. Nyt marraskuussa 2007 on nepalilaisen kalenterin mukaan vuosi 2064.
---
Miksi Nepaliin, kysyttiin meiltä niin ennen kuin jälkeen matkan. Ehkä lopultakin siksi, että sinne tehtiin meille sopivaan ajankohtaan sopivan pituinen ja mielenkiintoiselta tuntuva ns. räätälöity matka, joka sisälsi paljon muutakin kuin vain löhöämistä hotellin uima-altaalla tai omatoimista tutustumista Kathmanduun. Matkanjärjestäjä, tarttolainen Embach-matkatoimisto onkin erikoistunut monipuolisiin, kohdemaata monin tavoin esitteleviin kaukomatkoihin, joihin sisältyy lento- ja bussimatkoja eri puolelle maata, tutustumista eri kohteisiin asiantuntevan oppaan kera.
Nepalista oli meillä jonkinmoinen käsitys matkaa varatessamme, tiesimme sen olevan maisemiltaan sävähdyttävä – onhan maailman kymmenestä korkeimmasta vuoresta kahdeksan Nepalissa. Nimet Mt. Everest, Annapurna ja Kathmandu herättivät mielikuvia, jotka pitkälti toteutuivatkin. Lisää Nepali-tietoutta hankimme netistä ja Tarton kirjastosta lainaamastamme Nepali-oppaasta vuodelta 1983. Uudempaa ei siihen hätään löytynyt.
Etukäteisvarautuminen matkaan oli hankalaa; saimme luvattoman vähän tietoa Embachilta paikallisista olosuhteista. Lähetimme sähköposteja joissa kysyimme hotellien nimiä, tarkempia tietoja trekkaus-osiosta, kuten esimerkiksi kuinka korkealle nousemme ja mitä tarvitsemme mäessä. Vastaukset olivat epätäydellisiä ja vältteleviä, varsinainen Nepalin opas on kuulemma nyt Kreikassa, mutta palaa asiaan palattuaan. Lopulta saimme tiedusteluihimme Annapurnan olosuhteista – onko lunta, onko pakkasta, tarvitaanko makuupusseja, mitkä lämpötilat yöllä – vastauksen: Iltaisin lämpötila vuorilla saattaa laskea. Selvä.
Pakkasimme siis mitä itse hyväksi näimme, ja minulla olikin puolet tavaroista turhia, toisen puolen loppuessa jo puolessa välin matkaa. Talvivarusteita emme tarvinneet, emmekä uimapukuja. Kimmo pakkasi viisaammin: muutamat farkut ja muutaman t-paidan ja yhden lämpimän pitkähihaisen paidan. Miehet! Joskus nekin osuvat oikeaan.
Hyvät trekking-kengät ostimme etukäteen, ja niitä kiittelimme koko matkan ajan. Kenkämme, jotka tukivat nilkkaa ja jotka eivät luistaneet missään olosuhteissa keräsivätkin muilta matkalaisilta ihailevia katseita ja kommentteja.
Kuvassa siis lähtötunnelmia: kengät, karttapallo ja Buddha - tuonne me lähtisimme siis
Rokotukset haimme Tarton yliopiston tartuntatautien osastolta, A-hepatiittia vastaan + jäykkäkouristusrokotuksen. Päätimme jättää malarialääkityksen väliin, tulisimme olemaan malaria-alueella kuitenkin vain kolmisen päivää. Sen sijaan matka-apteekkiin varattiin monenmoista ripulilääkettä alkaen kunnon antibiooteista. Joista olikin hyötyä. Lisäksi mukaan tuli sidetarpeita ja käsien ja haavojen desinfiontisuihkeita, joita ensin muut matkalaiset katsoivat kummeksuen – me ruiskutimme kädet aina ja joka kerta ruokailun yhteydessä tai kun koskimme johonkin, joka oli menossa suuhun – mutta josta oli apua kun Ülo-opas teloi jalkansa heti ensimmäisenä päivänä mäessä, kun Pitkä sai haavan jalkaansa lepakkoluolissa, kun apina puri Maria käsivarteen, kun Marti sai verta vuotavan haavan jalkaansa viidakossa… Florence Nightingalen desinfioiva suihkepullo nousi siis matkalla arvoon arvaamattomaan, eikä kukaan enää katsonut meidän desinfiointejamme syrjäsilmin. Joskus kannattaa varautua asioihin huolella.
--
Ja lähtee liikkeelle
26.10.2007 Lähtö Otepäältä – saapuminen New Delhiin
Klo 06.15 olimme siis valmiita matkaan. Matkalaukut pakattu, bussi Tallinnaan katsottu, koiranhoitaja ja talonvartija Marja evästetty viimeisillä hätäisillä neuvoilla, koirat paijattu, passit laitettu Sylvian tekemiin ihaniin säämiskäisiin kaulapusseihin, … ja sitten matkaan.
Kohtaamme muun porukan Tallinnan lentokentällä, hieman sydän pamppaillen. Nimittäin, meille ei tässä vaiheessa ollut vieläkään tullut Embachilta lentolippuja, passitkin olivat jossain, saati että olisimme saaneet selkeitä kattavia ohjeita yhtään mistään. Ainoastaan melko lyhyen matkaohjelman Nepalissa eli tiedot eri pysähtymisistä eri kohteissa. Lentokentällä etsimme opastamme, ihmettelimme muita kentällä pyöriviä matkaajia, kuuluukohan tuo meidän ryhmäämme, entä tuo. Tuo itsekseen hermostuneena höpöttävä täti hassun matkalaukun kanssa tuskin. Kello käy, sovitusta tapaamisajasta on kulunut jo 30 minuuttia, eikä opasta näy ei kuulu. Alkaa jo hermostuttaa. Tähänkö tämä matka tyssäsi.
Lopulta opas löytyy, nurkan takaa piilosta. Hassu täti hassun matkalaukun kanssa kuuluu seurueeseemme ja motkottaa oppaalle kovalla äänellä. Myös hänellä on ollut hermo piukassa. Ei näin asioita hoideta. Missä liput? Missä ohjeet? Täti uhkaa peruuttaa koko matkansa. Me ehdotamme että opas nostaisi Embach-kylttinsä johonkin näkyvään paikkaan, niin ehkä muukin ryhmä löytäisi hänet. Opas hymyilee kiusaantuneena, mutta tekee neuvomme mukaisesti.
Ensimmäinen ja ehkä matkan suurin yllätys on nyt selvinnyt. Oppaamme ei ole matkaopas, ei ilmeisimmin koskaan vetänyt yhtään ryhmää minnekään. Ei ole edes käynyt Nepalissa aiemmin. Intiassa ollut kyllä useita kuukausia mietiskelemässä. Me mietimme itseksemme että paljonkohan niistä taidoista on tällä matkalla hyötyä.
Liikkeelle pääsemme joka tapauksessa. Ensin lyhyt lento Helsinkiin, missä tapaamme lentokentällä lyhykäisesti Outin ja juomme kahvit Outin työmaakuppilassa, ja sitten jatkamme eteenpäin. Kun kuulutus New Delhin koneeseen tulee, on jännä kutkuttava olo. Ennen nuo eksoottiset kuulutukset lentokentillä ovat koskeneet ihan muita ihmisiä. Nyt me nousemme koneeseen matkalla Intiaan. Kimmo napsaisee minusta kuvan boarding-jonossa, ja minä Kimmosta. Kuvissa me hymyilemme hermostuneen iloisina.
Lento Delhiin on pitkä ja tupakantuskakin kaivertaa. Mutta on hienoa olla matkalla. Vierustoverinani on Kimmon ohella kanadalainen Dave, joka on ystävänsä Robin kanssa matkalla Mount Everestin Base Campille. Me rupattelemme keskenämme koko matkan ajan ja opetamme Davelle erikoisuutemme: viivallisen ristinolla-pelin, josta Dave riemastuu. "Tästä tulee olemaan iloa vielä monta kertaa". Dave vaatii pelille nimeä ja lopulta sen keksimme: Finnish Lumberjack''''''''s Chess.
Kun saavumme Delhiin tiemme eroavat, mutta Daven ääni kantaa kauas passihallissa kun tämä kailottaa peräämme: "Finnish Lumberjack''''''''s Chess – A great game!"
Kuvassa Dave + Tinde + Dalai Lama, pitkän lennon jälkeen, Delhin lentokentällä
Auton ikkunasta katselen Intiaa, New Delhiä, joka on ruma. Saastainen, likainen, haiseva, täynnä smogia. Selitän itselleni, etten ole nähnyt kuin vain tien lentokentältä kaupunkiin, eikä missään kaupungissa lentokentät sijaitse kaupungin paraatipaikoilla tai puutarha-alueilla, mutta silti maiseman, rakennusten nuhjuisuus, likaisuus, keskeneräisyys ja röttelöisyys ihmetyttää. Raatoja makaa jalkakäytävillä, riepuihin käärittynä, mutaisina ja harmaina kuin maa itse. Vaikea sanoa, onko kyse ruumiista vai nukkuvasta kerjäläisestä, jonka päälle on laskeutunut liikenteen harmaa pöly.
Tunnin ajomatkan jälkeen olemme saapuneet hotellillemme, Ajantaan, jossa vietämme vain yhden yön ja josta jatkamme aamulla matkaa lentokentälle ja Kathmanduun. Hotelli on yllättävänkin siisti, ja kantaja seuraa minua ja laukkuani – josta en ole hetkeksikään irroittanut otettani – huoneeseemme. On yhtä hymyä koko mies. Avaa huoneemme oven ja selittää vuolaalla intianenglannilla: "Very nice room, very nice room. The best in hotel" ja innostuneena huudahtaa: "Look, madam, electricity", samalla kun napsauttaa huoneeseen valot kuin David Copperfield ikään. Ja jatkaa: "Look, madam, curtains!" ja vetää verhot ikkunoiden edestä. "Terrace, madam!" ja avaa suureleisesti oven suurelle terassille. Viimeiseksi kiertokäynti päättyy kylpyhuoneeseen, jonka oven mies avaa kumartaen ja ääni väristen loppuhuipennuksen merkiksi ilmoittaa: "Madam, toilet!" Meitä naurattaa tämä esittely ja Kimmo antaa kantajalle dollarin, jonka mies painaa otsalleen. Hymy leviää, jos mahdollista, yli korvien ja hän poistuu kiitellen ja hyviä öitä toivotellen.
Ensimmäinen yö Aasiassa. Olemme matkasta väsyneitä, tietenkin, mutta vietämme silti tovin terassilla, josta aukeaa surkea savuinen näkymä lähitienoville. Jossain välkkyy rikkonainen neonvalo, kadun tööttäykset ja huudot, joista emme saa selvää, kantautuvat korviimme. Silti olemme innoissamme, olemmehan jo aivan uudessa maanosassa, ja ihme ja kumma, ihan elossa ja hyvinvoivina. Aamulla olimme Otepäällä, nyt kellon käydessä paikallista aikaa 02.00 New Delhissä.
Ja viimeisenä kuvana Shivapurin luostarilta kuva tuosta ystävällisestä nunnasta joka päästi meidät sisälle temppeliin lepäämään.