Ensimäinen tienviitta. Päämääränä Lezo, pyhiinvaellusreitti oli merkitty keltaisilla nuolilla.
Kirkko kukkulan huipulla, pyöräilijöitä (näyttivät ammattilaisllle) paljon liikkeellä.
Tässä kirkossa ristiinnaulittu roikkui ilmassa keskellä kirkkoa. Kaunis pikku kirkko.
Polulla oli kuivia lehtiä, sisiliskoja ja kastanjan piikkipalloja. Tässä yksi silmu heräilee kevääseen.
Ihmeellisen sisinen, kuva vääristää värin.
Sieltä pilkistää Atlantti,
Hevosia laidunsi rinteillä, tämä taisi olla jo aika vanha.
Aurinko porotti
Polun varrella oli opaste vesipaikalle. Siellä oli hana ja allas jossa sai uittaa jalkoja.
Se oli kai jokin vesilaitos jonka tasaisella betonikatolla huilasimme ja oikaisimme selkää.
Kuinka ollakaan meitä alkoi kierrellä kotka, katseli kai että näkyypä päivällinen jo kypsyvän.
Tässä vaiheessa emme tienneet että olimme lähteneet pyöräilyreitille paikassa jossa Atlantti pilkisti.
Polkuja ei oltu merkitty ja vuoren harjannetta olisi mennyt suora polku, Me teimme siksakkia rinteellä yli 20 km.
Onneksi evästä oli liikaakin, noudatimme esikoisen antamaa ohjetta: tunnin välein aina tauko.
Näitä siltoja minä ihmettelin, kunnes ystäväni valisti että kotieläimet eivät uskalla tuollaisen yli mennä.
Ensimäisenä päivänä veri punnittiin. Tultiin viimein Lezoon jossa ei juuri opasteita ollut.
Lopulta löysimme Pasai Donibane:en ja siellä Santa Ana:an. jossa albergue oli vanhassa kirkossa.
Olimme aika näännyksissä, hospitaleero pisti tuulemaan touhusi evästä pöytään.
Erikoinen kylä jossa talot olivat melkein päällekkäin rinteessä.
Aamulla moottorivene vei vuonon yli. Hinta 70 centtiä/nenä.
Sitten tuli rappusia, rappusia, rappusia,rappusia…
…rappusia.
Olihan se kaunista seutua.
Näiden tarkoitus ei auennut minulle, ei se siltakaan ollut, vino kattokin siinä oli, mikä ihme…?
Oli siinä meillä kapuamista!
Elämyksellinen matka teillä ollut. Ihania keväisiä maisemia.
( Voisiko tuo vino rakennelma olla jäänteitä Rooman imperiumin aikaisista akvedukteista?)