Junalla Kiinaan, läpi Siperian ja Mongolian. 8000km, 7 eri aikavyöhykettä, 8 vuorokautta.
Tässä vaiheessa useimmat kysyvät, että miten kukaan jaksaa istua junassa kokonaisen viikon ja vielä ylikin. No ensinnäkään ei siellä sitä viikkoa istuta. Tuollaiselle matkalle kun valikoituu sellaista porukkaa, joka ei turhista nipota ja taitaa hurtin huumorin lajin. Viikon aikana ennättää saada uusia riemastuttavia tuttavuuksia: "kyläillään" naapureissa, kerrotaan juttuja, lauletaan, tanssitaan, vaihdellaan eväitä, ihmetellään yhdessä maisemia, poiketaan asemilla… sanalla sanoen - viihdytään yhdessä!
Kaksi kertaa olen nyt tuon radan päästä päähän matkannut (eka kerta koko perheen voimin 9 vuotta sitten) ja kummallakin kerralla matka on loppunut kesken. Perillä Pekingissä on pettyneenä huokaissut: voi ei, joko me ollaan perillä"
Ensimmäinen yö Moskovaan taittuu Tolstoi-junalla. Upea matka edessä. Sen kunniaksi kohotetaan Vodka ruskajat ravintolavaunussa yhdessä kanssamatkustajien kera. Sen myötä matkakuume laskee ja tunnelma kohoaa. Yö tulee kumminkin jotensakin nukuttua, vaikka innostusta ilmassa onkin.
Aamulla Moskovassa asemalla aamupuurot ja tsuajut ja sitten onkin koko päivä aikaa kierrellä Moskovan nähtävyyksiä. Siperian juna lähtee vasta iltamyöhällä, joten hyvin on aikaa katsella ympärilleen, On Kreml, on Punainen tori, on kirkkoja… mitä nyt kukakin tykkää nähdä
Tai jos arkkitehtuuri kiinnostaa, niin rakennustaiteen eri tyylisuuntia on mittavassa määrin nähtävissä. Niin kuin tämä aikansa luomus. On kokoa, näköä ja sanoisko nyt vaikka, että vähäsen on myös mahtailevaa mahtipontisuutta
Aikansa luomuksia nämäkin. Eikä mitenkään vaatimattomia nämäkään.
Taide-elämyksiinkin on aikaa. Tretjakofin gallerian kokoelmat on upeita! Siellä ehdottomasti kannattaa käydä, jos vähänkin on taiteesta kiinnostunut. Ja vaikkei olisikaan, niin käymisen arvoinen paikka joka tapauksessa. Samalla voi katsastaa tämän kaari-ikkunamuurin galleriaa vastapäätä.
Lisää bongattavaa:
Rakastavaisten taidetta. Joen ylittävällä kaarisillalla rivissä näitä "lukkopuita". Vanhimmat puut pitkin joen rantaa. Osa lukoista jo pahasti ruostuneita, mutta toivottavasti pariskuntien lempi ei ole sentään päässyt ruostumaan.
Kremlin muurin katveessa tuntemattoman sotilaan hauta. Pysähdyttävä ja aina samalla tavoin ajatuksia herättävä. Onhan se jonkun sotilaan viimeinen leposija. Sotilaan, joka oli joskus jonkun lapsi, ehkä jonkun veli, puoliso, ehkäpä isä… Joku, joka ei koskaan palannut takaisin. Joa kaivattiin, jota ikävöitiin.
Ei hän sitä sotaa halunnut, niin kuin ei ne muutkaan.
Varjellusta matkaan
Ja illalla on asemalaiturilla monenlaista matkamiestä monenlaisten nyssäköittensä kanssa. Oikea juna löytyy, ja kiinalaiset koduktöörit/vaunupalvelijat ovat iloisesti vastaanottamassa. Ni hao! Tämä Mongolian kautta menevä juna on nimenomaan kiinalainen. Venäläinen juna menee Mantzuurian kautta, ja matkan teko kestää vuorokauden pitempään.
"Junayksiömme". Vasemmalla sivulla on kerrosvuoteet. Oikealla puolella ikkunan vieressä sohvan puolikas, josta matkan mittaan näköjään muodostui sekalaisten romppeiden säilytyspaikka. Oikealla ovensuussa pieni pesukomero (myös suihku, joka ei justiisakaan toiminut), joka on yhteinen naapurihytin kanssa. Kuva on loppumatkasta otettu ja viikkosiivous näyttää jääneen tekemättä, kun oli niin paljon kaikenlaista muuta puuhaa kaiken aikaa meneillään.
Tämä on ekaluokan vaunu. Kakkosluokassa on on kerrosvuoteet molemmin puolin. Pesytyminen WC:ssä. En ole enää mikään extreme-reissaaja, joten eka luokka oli selvä valinta.
Olohuoneena toimi käytävä. Ovet oli koko ajan auki hytteihin, joten toisten kanssamatkaajien luokse saattoi aina piipahtaa juttusille. Kiinni ollut ovi kertoi naapurin olevan nokosilla, joskin kuorsaus raikui käytävälle väliin siihen malliin, ettei se oven kiinni pitäminen ollut niin nokon nuukaa.
Liialliseen huolettomuuteen ei pidä kuitenkaan tuudittautua. On rataosuuksia ja junia, joissa kyllä neuvotaan pitämään hyttien ovet visusti kiinni, ellei itse ole siellä sisällä passissa. Varsinkin pysähdysten aikana, jos pistäytyy asemalla lisäeinestä hankkimassa tai muuten vaan ulkoilemassa, niin vaunupalvelija huolehti visusti, ettei asiattomia pääsyt vaunuun sisälle.
Wau! Upea matkakertomus… odotan innolla lisää.
Entäs sitten ruokahuolto. Ainahan tietysti on ravintolavaunu olemassa, mutta ajankulullisempaa on kokata itse.
Vaunun käytävällä oli iso samovaari, josta sai aina kiehuvaa vettä. Siitä sitten kätevästi kokkasi aamupuurot, kuppi kuumat, perunamuussit ja muut lisukkeet. Armeijan niksi pakkipusseista oli mainio systeemi tälläisella reissulla. Ei tarvinnut tiskailla eikä huolehtia hygieniasta. Muovipussi keitoksien jälkeen vain roskikseen ja pilkkumi oli valmis seuraavien sörsseleiden kokkaamiseen.
Edellisellä reissulla pidin ruoissa kuuden hengen poppoon, ja vartissa oli kaikki jo ateriansa saanut eteensä ja osa jo omille teilleen hävinneenä. Emannointi onnistuu ihan käteväti ja on yksi ohjelmanumero matkapäivään.
Vaihtelua ruokiin tuovat asemilla ruokia myyvät mummoset ja maatuskat. Monenlaiset piirakat ja paistokset, kalat, kanat, vihannekset ja juurekset olivat odotettuja ostosherkkuja väliasemilla.
Muita pikkuherkkuja ja juomia sai asemien kioskeista. Valikoimaa oli ihan riittävästi. Ei tullut jano, ja porukka pysyi alusta loppuun ihan hilpeällä mielellä…
Junan ikkunasta nähtyä
(osa kuvista kovastikin epätarkkoja, kun ovat otettu melkoista haipakkaa viilettäneestä junasta)
Syksyinen ruska, kaunis kuin maalaus.
Paljaat koivun rungot jäivät mieleeni jo edelliseltä matkalta. Silloinkin lehdetönnä, vaikka oli kesä. Silloin en saanut kuvaa, nyt sain. Näkymä oli painunut mieleen jotenkin kiehtovana. Sitä se oli vieläkin.
Ensimmäisiä pikkukyliä. Yksi niistä lukemattomista, joita tulisimme ohittamaan.
Väliin porhallamme pysähtyen tai pysähtymättä ohi kaupunkien, joissa ei aina välttämättä silmä levännyt ja joissa ei välttämättä halunnutkaan pysähtyä. Rakennukset tuttuja tietyn aikakauden tuotoksia. Kukin lasittanut parvekkeensa omalla tavallaan, eikä selvästikään oleskelua varten. Lisävarastotilaa oli peltisissä autotalleissa, joita oli kyhätty kerrostalojen ympäristöön kymmenittäin, paikkapaikoin vieläkin enemmän.
Mutta onneksi tämän kaltaiset näkymät oli tavallisempia: pikku taloja ikkunaluukkuineen, tarkoin aidattuja pihoja kasvimaineen, kaiken näköistä kilua, kalua ja rompetta ylt’'ympäriinsä. Arkisen elämän makua ja meininkiä.
Maalattu eteinen ja värikkäät ikkunaluukut kaunistavat harmaimmankin talon.
Ja yksi lukemattomista halkopinoista. Niinpä - talvi lähestyy ja se voi vetää huuruun monen mökin nurkat.
Niin epätarkka kuva, mutta jotenkin vaan halusin tämänkin tänne laittaa. Oisko se tuo punainen puu…
Kaukaiset savut. Eikös sen niminen kirjakin ole olemassa.
Tällä matkalla otetuista sadoista kuvista juuri tämä kuva on jostain syystä mun lempikuvani.
Kuin satukirjan kuvitusta. Väliin tuntui, kuin olisi siirtynyt ajassa sata vuotta taaksepäin.
Joki jostakin jonnekin
Kylä vuoren kainalossa.
Lähestymme Uralia. Itse asiassa Ural ei radan ylityskohdassa ole mikään vuori, niin kuin saattaisi kuvitella. Ruohikkoisia kumpareita ja metsiköitä, kyliä siellä täällä. Ja yö oli pimeä, joten näkemättä.jäi koko Ural.
jatkuu … Uralin tuolla puolen
Hienoa,laita paaaljon kuvia
Kivoja kuvia 
Tein itse tuon reissun elokuussa, mutta toisinpäin eli Pekingistä Moskovaan. Mun mielestä 2.luokka oli oikein kiva, lisäksi 1.luokka oli täynnä kun taas meillä oli oikein tilavaa. Meidän vaunussa oli meidän 3hengen seurue yhdessä hytissä ja UlanBatorista saakka lisäksi vain yksin matkustava nuorimies.
Tuolta idästäpäin matkatessa ei vaan ollut asemilla myyjiä lainkaan, Kiinassa taisi olla 2 asemalla. Oliskohan niin että on köyhempää porukkaa joka sieltäpäin tulee tai jotakin. Baikalin rannalla sentään myytiin omul-kalaa 
Ja noi kioskit kyllä myivät kaikenlaista, piirakoita ja sen sellaista myös.
Hieno reissu, Huitukka! Jotkut vain haaveilevat tällaisesta, ryhtymättä varmaan koskaan tositoimiin. Paljon lisää kuvia toivon siis minäkin.