Itselläni harrastus alkoi vasta parisen vuotta sitten ihan urakalla kun tuli muutto kerrostalosta rivariin jossa piha oli sanoisinko kamalassa kunnossa. Kukkia ei ollut yhtään missään paitsi hyvin ränsistyneet ruusupuskat. (kiitos huonon huoltoyhtiön). Nykyisen miesystäväni ansioista sitten viherpeukalokärpänen puraisikin entistä kovemmin ja nyt voin sanoa hyvällä omalla tunnolla että piha on ihan ok. Joka kesä kylläkin löytyy uutta mielenkiintoista laitettavaa mutta pihan pienikokoisuus rajoittaa aikasta paljon. Kesäisin onkin terassilla paljon amppeleita ja erillaisia kukkalaatikoita… Tänä vuonna pihalla tulee olemaan 6erillaista auringonkukkaa (sanoisinko että ihanaa kun on kehitelty muitakin kuin vain keltainen auringonkukka), tupakoita, keijunmekkoa, kissanminttua, esikoita. Tämän vuoden operaatio on kasvattaa kukkalaatikoissa avomaankurkkuja. Parin vuoden sisällä olis tarkoitus lähteä maalle miehen kotipaikalle asustelemaan. Siellä odottaakin sitten iso piha hedelmäpuineen: Päärynä, omena.viiniköynnöksineen ja marjapuskineen.
Sisäkasveja miulla ollut hyvin vähän kattikaksikon takia mutta nyt päätin ottaa riskin ja se on näköjään kannattanut. Sisältä löytyy niin anopinkieltä, kiinanruusua, soihtuköynnöstä kuin traakkipuutakin. Lisää kasveja tule varmasti.
Mun harrastelemiseni on alkanut jo lapsena. Isä laittoi kasvihuonetta ja mukuloille oman kasvimaan, jota sitten hoidettiin jos hoidettiin. Äidin siskon kasvimaata ja puutarhaa ihailin jo alle kouluikäisenä, ehkä siksi, ettei sinne mansikkamaalle saanut mennä. Perennoitakin siirreltiin ahkerasti joka kevät äidin kanssa, vaikkei äiti muuten ollut puutarhasta erityisen kiinnostunut, hän pärjää nykyään loistavasti kerrostalossa. Joka tapauksessa on puutarhageeni siirtynyt mulle sekä isän, että äidin puolelta. Kärsin pahaa puutarhapulaa muutaman vuoden kun ei ollut edes parveketta. Nyt on ollut omaa maata laitettavana 12 vuotta, mutta pienet lapset ovat vähän harrastusta rajoittaneet. Alkuun keskityin enemmän hyötykasveihin ja vanhan tontin raivaamiseen ja jonkinlaiseen ylläpitoon kaiken muun hötkeen ohella. Nyt pari vuotta on ehtinyt varsinaisesti harrastamaan puutarhaa. Missä mahtaa mennä tavallisen tontin hoitamisen ja puutarhaharrastuksen raja?
Jaa, tällainenkin. Täytyy oikein muistella. Vuonna -89 muutin vuokralle omakotitaloon, jossa laittelin pihaan kukkia, jokusen vuoden siinä asuin, kunnes muutin paikkakuntaa ja asuin vuosia kerrostaloissa, jossa parvekeviljelyä jonkun verran harrastin. Vuonna -97 ostin omakotitalon ja siellä sitten jo harrastinkin urakalla. Eksyin tällekin palstalle siellä asuessani. Vuonna -06 muutin rivitaloon ja toiseenkin, täytin pihat kukilla. Tänne omakotitaloon muutin -08 ja urakalla olen pihaa toisenlaiseksi muuttanut ja edelleen jatkuu pihatoiminta. Mutta en minä edelleenkään mistään mitään tiedä
Isäni äiti eli mummoni myi kesäkukkia, tomaattia, kurkkua ym. (omaan käyttöön perunaa, herneitä jne.) lepsämässä aikoinaan. Ensimmäinen muistikuva kukkapuuhista on varmaan ennen 3 v ikää. Ja pitkissä kasvihuoneissa oli mukava nyppiä tomaateista ns. varkaita -muistan vieläkin mille kunnon kotimainen tomaatti tuoksuu
Toisella puolella sukua vietettiin aina yhdessä lapsuuskesät Kiuruvedellä ja mm. pihatöitä tehdessä -savimaassa kasvaneet nauriit olivat lapsen suuhun kuin herkkua suoraan penkistä!
minun puutarha intoilu on syttynyt kunnolla vasta “aikuisemmalla iällä”. Kotonani oli kyllä kasvimaa ja kasvihuone jota tuli hoidettua ja kukkapenkkejä olen ollut äidin kanssa perustamassa mutta silloin en siitä niin suuresti innostunut. Vasta kun muutin maalta helsinkiin ja pieneen yksiöön rupesin kaipaamaan jotain vihreää. Rupesin kasvattamaan mausteyrttejä ja silloin sain työkaveriltani ensimmäiset paprikan ja chilin taimet. Niistä puskista en saanut kyllä mitään satoa mutta osan sain kukkimaan.
Kun tulin takaisin keskisuomeen ja muutin kerrostalo asuntoon jossa oli parveke, innostuin kesäkukista. Ja sitten kun avopuolisoni ja muutettiin rivitaloon puutarha innostus alkoi ihan kunnolla. Vuoden verran kerkesin perustaa kukkapenkkejä ja takapihalle pienen ruukkupuutarhan kun sitten jo hankittiinkin tämä nykyinen rintamamiestalo omalla isolla pihalla.
Kolme kesää olen yrittänyt ruoputella pihaa mieleiseksi ja nälkä kasvaa syödessä. Vanhoja marja puskia ja sireenejä olen karsimalla yrittänyt nuorentaa ja piristää mutta työtä riittää. Ukko osti minulle kasvihuoneen ja viime kesä menikin sitten sitä hoitaessa. Kasvimaalla olen kasvattanut peruskasviksia mutta sen jälkeen kun vuosi sitten eksyin pentin sivuille on ruvennut jopo keulimaan. Nyt olen jo innostunut jätti kurpitsan kasvatuksesta. Olkkarin yksi nurkka on jo täyttynyt istutusastioista ja toisesta nurkasta löytyy kasa multasäkkejä. Siemeniä on tullut hankittua jo niin paljon että kohta olen pulassa tilan ahtauden takia.
Geeni puutarhailuun kyllä on peritty äidiltä ja molemmilta mummoilta mutta meni vain hetki ennen kuin tajusin että tämä on minun juttu. Maalaistytön piti muuttaa kaupunkiin ennen kuin löysi rakkaan harrastuksen, ja toivonkin että tämä harrastus pysyy vielä pitkään rakkaana…
Ihan pienestä asti kotona oli kasvimaa, kukkapenkkejä puutarha, jossa marjapensaita, mansikkaa ym. Sisällä paljon kaikenlaisia kukkia. 4H-kerhossa oltiin.
Voi kun oli tylsää, kun mummuh:n kanssa jouduttiin ensin kevällä kylvöt ym työt tekemään ja kesällä kitkemään ja harventamaan. Äiti toki oli mukana, mutta mehän ne “kaikki” jouduttiin tekemään Siellä kumpikin vannottiin, ja äidille oltiin vihasia, ettei koskaan meillä ole kasvimaita eikä mitään puutarhaa, kun oma koti on!
Ja kuitenkin tässä sitä ollaan, kummankin kädet jatkuvasti mullassa;)Ja koko ajan uutta suunnittelemassa, vaikkei terveys enää kestäiskään!
En muista kuinka pienenä olen ensi kertaa siemenistä kukkia kasvattanut, mutta tuntuu että aina. Kerrostalossa kasvatin niitä taloyhtiön pihalle ja myöhemmin mökille.
Tomaattejakin miulla oli mökillä jo aika pienestä ulkorakennuksen lämpimällä seinustalla kasvamassa.
Ensimmäisessä omassa kodissani oli yksiön ikkuna kokonaan taimihyllyköiden peitossa.
Kyllä se puutarhahulluus on geeniperimää. Molemmat vanhemmat olivat puutarha-/maanviljelysihmisiä. Isoäiti harrasti keväisin taimimyyntiä, kotona sama taimimyynti jatkui. Oli ihan normaalia, että lapset tekivät puutarhahommia kotona, siitä työstä jopa maksettiin.
Siirryytyäni tänne kerrostalosysteemiin polte kasvimaaalle oli niin kova, että piti hommata vuokrapalsta. Ja hommat vuokrapalstoilla on jatkunut jo yli 35v!
Asuin 17-pitkää vuotta lastenkodissa (eli suurimman osan elämästäni) niin meillä oli yhtenä ainoana kesänä vuokrakasvimaa. Minä kun olin ainut joka siellä tykkäsi touhuta niin jäi vain yhden vuoden hommaksi. Kyllä harmitti. Siellä oli niin avomaankurkkuja, herneitä, porkkanoita, perunoita joihin iski perunarutto, sipulia, lanttua. ja kukkia tietty
Isoisäni, joka kuoli ollessani puolivuotias rakensi 50-luvulla lapsuudenkotini ja siihen siihen aikaan nähden uskomattoman puutarha piha. hän myös oli 30-luvulla harvinainen kesämökin omistaja ja raivasi lähes keskelle metsää uskomattoman upean puutarhan. Tuota puutarhaa en ole koskaan nähnyt muuta kuin nykyisess "rappiotilassa" (aivan hieno niittymäinen paikka, jossa viimeiset jäänteen omenapuista ja joistain perennoista sinnittelee).
Olen tuosssa lapsuudenkodissani asunut lapsuusikäni, ja äitini on pihaa hoitanut. itseäni ei murkkuna voinut vähempää mitkään typerät kukat kiinnostaa ja nyt se harmittaa. Muutin kotoa pois aikoinani ja asuin kerrostaloissa kymmenisen vuotta kunnes 3 vuotta sitten muutin rivitaloon. SIitä iski kärpänen.
Opettelen vieläkin ihan perusasioita, ahnehdin liikoja ja haaveilen suuria, mutta pikkuhiljaa se kokemus tuo myös taitoa.
Se, miksi kirjoitan tuosta ennen syntymääni tapahtuneista asioista, johtuu siitä, että isoisäni oli melkoinen persoona monen muunkin asian ohella. Hänen vanhojen puutarhakirjojen välistä on löytynyt mitä ihmeellisimpiä suunnitelmia siitä, miten esimerkiksi omenapuut on aikoinaan istutettu tiettyyn järjestykseen, jotta saadaan juuri oikeat omenalajikkeet pölyttymään tiettyjen kanssa. Harmittaa okein, että ko. puutarhasta ei ole edes valokuvia todisteena. Nyt siellä on vanha kuusiaita kaatunut myrskyssä, kivipenkereet kertovat viljelysarkojen jaosta ja kaivojen reunoilla sinnittelee viimeiset vuorenkilvet. Ihana paikka nykyiselläänkin
Se puutarha on nyt arvokas lehto tuollaisena kuin se nyt on. Toiseksi, ko. tontti on isoisäni kuoleman jälkeen lohkottu 4 osaan ja minulla ei ole eikä tule omistusoikeutta ko. puutarhaan, ellen saa lottovoittoa ja lunasta tonttia itselleni.
Minäkin olen (kuulemma) istuttanut ensimmäiset siemenet, jotka olivat punajuurten siemeniä jo ollessani hieman yli vuoden vanha. Isovanhemmillani oli Oulun Karjasillalla sellainen perinteinen rintamamientalo ja isoäitini oli innokas puutarha ihminen. Olin kuulemma seuraillut muiden puuhastelua puutarhassa ja sitten olin napannut jostakin pussillisen punajuuren siemeniä ja kylvänyt ne sitten ruusupenkkiin . Siitä kyllä meni vielä pitkä aika ennen kuin sain oman pihan, jonne saan laittaa kasveja oman makuni mukaan. Se on ollut vasta viiden vuoden ajan. Kuitenkin olen aina rakastanut kasveja ja silloin, kun minulla ei ollut omaa pihaa laitoin kerrostaloasuntooni viidakon. Kasvit ovat siis olleet tavalla tai toisella mukana elämässäni jo varhaisesta vaiheesta saakka enkä voisi kuvitellakaan sellaista, että en olisi edelleenkään tekemisissä kasvien kanssa.
Meillä on äiti aina kasvattanut leivänjatketta ja jonkin verran myös kukkia. Minä olen tässä puuhassa ollut pienenä mukana kuopsuttamassa omalla pikku kuokalla. Välillä tirvasin äitiä sillä päähän ja sanoin että älä pienistä itke…
Sieltä lapsuuskodin pihasta on mulle siirretty kukkia. Niitä olen koittanut pitää hengissä parhaani mukaan, samoin kaikkea mitä olen naapureilta saanut ja niitä mitä tässä pihassa oli kun tänne muutettiin. Vain muutama kasvi on oikeen kaupasta ostettu, saatuja ja vaihdokkeja on melkein kaikki mitä oli ennen Penttiin tutustumista reilu pari vuotta sitten.
Pentin kautta aukes kuin uusi maailma, tietoa kaikenlaisista jutuista on tullut ihan hurjasti, ja se on menoa nyt! Ja kun ei tähänkään asti ole paljoa taimia osteltu, niin nyt ehkä vielä vähemmän - siemenet on keksitty! Niitä sitten tuleekin haalittua…
Viime kesänä kukki ekat omat kasvatit, ja tulevaisuus näyttäis olevan kukkia sun muuta pullollaan! On tämä kivaa puuhaa!!
Lapsuudessa asuttiin samassa pihassa mummun ja tuffan kanssa. Meillä (isoavnhemmilla) oli pieni perunapelto ja mummulla vähän kasvimaata & kukkia. Kun isovanehmmista aika jätti, isän kanssa laitettiin herneitä ja muita helppoja kasvamaan. Äidin äidillä maalla oli kunnon kasvimaa, mutta siellä käytiin kovin harvoin. Äitini on kaikkea muuta kuin viherpeukalo, joten geenettinen kiinnostus kasvien kasvatukseen tulee varmaan jommalta kummalta mummulta.
Teini-iästä eteenpäin mulla on ollut sitkeitä viherkasveja. Opiskelujen jälkeen on harjoitellut parvekeviljelyä ja nyt kun on oma talo ja lopultakin se piha, niin kahtena kesänä olen opetellut siemen & taimikasvatusta. Myös vierasperäiset puulajit kiinnostavat, mutta niiden harrastamiseen vaaditaan vähän omaa metsää, joten aloitetaan tällä yksivuotisten ja perennojen kasvatuksella sekä puutarhan perustamisella.
Näissä touhuissa olen ollut mukana aina. Jotkut muistelee ties mitä lapsuuden tuoksuina, minä muistelen Siemen OY:n Helsingin myymälän tuoksua, jonne äiti vei kevään korvalla (lähinnä itsensä, mutta sain kai minäkin jotain valita).
Pienestä pitäen ovat kasvit kiinnostaneet. Asuin lapsena metsän vieressä ja se oli mun temmellyskenttä. Jo alle kouluikäsenä kävin katsomassa milloin mikäkin kasvi ilmestyy kesän kuluessa. Lemppareita olivat vanamo, kissankello ja kissankäpälä, erilaiset heinät ja sammaleet.
Kotimme oli soraharjun päällä, joten mitään kummosta puutarhaa ei sinne saanut. Äidillä oli kuitenkin 3 pionia, joille hän raahasi lehmän-peetä ämpäreillä isovanhempien tilalta. Pioni-rakkaus iski silloin.
Isovanhemmilla oli kasvimaa, mutta sinne ei meillä kläpeillä ollut asiaa.
Omissa kodeissa on usein ollut viidakko viherkasveista, joita olen sitten muuttojen yhteydessä jakanut tutuille.
Omaa pihaa olen saanut odottaa tosi kauan; vasta neljäs kesä menossa ja hitaasti valmistuu, mutta nautinkin “matkanteosta”.
Puutarhalehtiä olen tilannut jo ennenkuin pihaa oli ja kun pieni lupaus omasta paratiisista syntyi aloin kaivamaan tietoa kirjoista ja netistä. Puutarhanettiäkin olen lukenut jo tosi kauan ja saanut paljon arvokasta tietoa. Siksipä haluankin jakaa vaatimatonta kokemusta muille ja rohkaista muitakin toteuttamaan unelmiaan vaikka lähestyisi kuten minäkin hyvää vauhtia eläkeikää.
Minä voin aikalailla tarkkaan sanoa, milloin puutarhainnostukseni on alkanut. Maalta olen kotoisin ja kyllähän mummullani oli huikea viherpeukalo ja äitikin kasvattaa kukat aina siemenestä, mutta lapsena ja nuorena minua kiinnostivat vain nelijalkaiset ulkonaeläjät ja etenkin hevoset vievät ajastani suurimman osan. Pihalla puuhastelin kyllä jos jonkinlaista, mutta lähinnä hevostelua ja koirastelua ja muuten vaan sitä metsässä samoilemista. Sittemmin asuin rivitaloissa ja takapihat valtasivat koirat, raitisilmamyrkytyksen hankin edelleen talleilta ja koirakouluista.
Sitten muutimme omaan taloon (1998). Tontin koko on 3500 neliötä, josta varmaan noin 2500 jää aidatuksi pihaksi, jolla oleskellaan. Muuttaessamme ajattelin, että minullehan riittää kun pihassa on pensaita ja nurmikkoa, näin metsän keskellä mahdollisimman avointa tilaa. Vähän jotain nykertelin ja tulppaaninsipuleita piilottelin ensimmäisinä vuosina ja sitten syntyivät lapset. Ja kun olin kotona lasten kanssa, aikaa ei enää ollut hevostelulle, mutta aikaa tuntui olevan paljon kaikenlaiselle kotipuuhastelulle ja kukkapenkkiä alkoi syntymään. Joten kyllä, puutarhainnostukseni iski vuonna 2002, hoitovapaalla ollessani ja levisi käsiin - kesät menevät ihan pihalla. Sisäkasvien kanssa olen aina ollut ja olen edelleen toooodellatodella huono, sillä en kykene muistamaan kastella mitään sisällä, samasta syystä toistaiseksi olen kaikenlaisesta siemenkasvatuksesta pidättäytynyt, sillä olen aivan varma, etten ikinä muistaisi kastella mitään kylvöksiä. Mutta pihalla tongin ja pyllistelen, kaiket kesät.
Siellä kumpikin vannottiin, ja äidille oltiin vihasia, ettei koskaan meillä ole kasvimaita eikä mitään puutarhaa, kun oma koti on!
. Siitä kyllä meni vielä pitkä aika ennen kuin sain oman pihan, jonne saan laittaa kasveja oman makuni mukaan. Se on ollut vasta viiden vuoden ajan. Kuitenkin olen aina rakastanut kasveja ja silloin, kun minulla ei ollut omaa pihaa laitoin kerrostaloasuntooni viidakon. Kasvit ovat siis olleet tavalla tai toisella mukana elämässäni jo varhaisesta vaiheesta saakka enkä voisi kuvitellakaan sellaista, että en olisi edelleenkään tekemisissä kasvien kanssa.