Päivällä pakkasesta hernekeittoa.
Äsken paistoin pönttöuunissa lohta ja perunoita.
Kohta työnnän sinne tattaririisipuuron.
Porojuurespata ja höyrystä puikulat.
Itelle kuoppaa kaivon,oli pakko ottaa ruualla viipale tuota ihanaa kaurasiemenleipää
Lounaaksi broileripastalaatikkoa.
Iltaruuaksi paahtopaistia, muusia ja salaattia.
Miellä oli harvinaista herkkua. Valkosipulikermaperunoita ja kermaisia possun suikaleita. Molemmat haudutettu takkauunissa pitkään. Huomenna saadaan vielä samoista herkuista nauttia
Isännän pyynnöstä kantarellikeittoa ja kinkkupasteijoita.
Jälkkärinä omenamehu mansikkakiisseliä ja vaniljakastiketta.
Sitruunainen kasviswokki ja salaattijuustoa proteiinilisänä.
Jälkkäriksi taidan ottaa kahvii ja jäätelöä.
Wokki oli niin nopea ja helppo, että tein samaa.
Vähän tuhdimmat mausteet tällä kertaa, eli sitruuna, provencen yrtit, savupaprikaa, herbamarea ja hunajaa.
Tämä oli ehkä vielä parempi kuin eilinen yksinkertaisempi.
Hunajat ostan työkaverilta, tällä kertaa on apila-pihlajahunajaa.
Söin eilisiä jämiä: hiiligrillissä grillattu maissintähkän puolikas, kaksi kananugettia ja vähän ranskiksi ja kasviksia. Tein uutta salaattia annoksen. Termarista kuumaa mehua ja voileivät, ei löytynyt latua retkisaareen kinoksien keskeltä.
Mä tein eilen illalla takka-uunissa uuden satsin valkosipulikermaperunoita. Niiden kanssa otin pakkasesta valmiiksi paistetut broilerin rintafileet.
Kaupungista tultua olin kiitollinen kun kotihengetär oli tehnyt valmiiksi makaronilaatikkoa.
Eilen tein tuon laatikon josta syötiin eilen ja tänään loput mikrolämmityksenä.
Pikkukinkun puolikkaan panin aamulla lämmitettyyn uuniin paistumaan. Siitä osasta huomenna lihakeittoa moneksi päiväksi.
Loput porokasvispadasta ja lisäksi paistetut ahvenet
Helppoa uunivuokaa huomisellekin. Viipaloin uunivuokaan kilon perunoita, valtavan sipulin, 3 iävalkosipulin isoa kynttä ja kaksi kesäkurpitsaa. Tölkki tomaattimurskaa, kaksi kaurakermaa, omaa oreganoa, rakuunaa ja timjamia ja mustapippuria sekä fetajuustoa päälle. 200 astetta uunissa tunti, tuoksua keittiön täydeltä.
Särestöniemen maalaus tuli mieleen Valtsun ruuasta. Silmälle ruokaa
Kauniisti ilmaistu Aviron. Meillä palaute oli suorasukaista: ulkonäöstä ja rakenteesta huolimatta mahdottoman hyvää.
Eilen oli taas tiistain tattipasta, syödään nyt pakastetut tatit loppuun. Toivotaan loistavaa satoa, kerran viikkoon riittävää.
Kalkkunaohrattoa
Meillä oli possun filepihvit ja loput valkosipulikermaperunat.