Mitä tänään syötäisiin (alkaen 5.1.2021 -> )

Mulla kiehuu just kaurajyväpuuro alku ruokakaurasta .

En jaksa nyt luumukeittoa väsätä, niin ehkä luumuhillosta nokare päälle ja kaneli-sokeria.

Valtsu, sä oot ihan hurmaavan ihana tyyppi !

1 tykkäys

Poronlihakeitto,aivan järisyttävän hyvää pitkästä aikaa,huomenaki tuota.

1 tykkäys

Pinaattikeittoa kinkkuleivän kanssa. Jälkkäriksi jogurttia kera vadelmien.

1 tykkäys

Lounaaksi lohta.

3 tykkäystä

Ruokana kinkkukiusaus.

Jälkkäriksi mansikka, mustikka, herukkarahkaa.
Sekä kahvit ja macaronsit

2 tykkäystä

Kiitos Nuu myötämielisyydestä. En halua saattaa puutarhayhteisöä varaan. Muistutan siis K a n e l i n vaaroista:: Kanelin kumariini suurina pitoisuuksina aiheuttaa maksavaurioita. Kuitenkin Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan ei ole huolestuttavaa, vaikka kumariini saisi yhden tai kahden viikon ajan kolmesta teelusikallista kanelia päivässä.

Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin. Eviran mukaan ”turvallisuuden kannalta ei ole huolestuttavaa, jos kumariinin saanti ylittyy tilapäisesti, esimerkiksi viikon tai parin ajan joulun tienoilla.

Nyt täällä on saksanhirvikäristys tulilla, Silavalla hölvättynä ja pottuvoita. Olutta ei suinkaan siihen lisätä, sehän juodaan, alkoholin väärinkäyttö on hyvin huonoa käytöstä keittiössä.

3 tykkäystä


Uuniperuna savulohi täytteellä,chiansiemen näkkäri ja punaviini.
Hitsi miten oli hyvää :yum:

Kalkkunan filerullaa, kurpitsalaatikkoa, puoli kuivattuja tomaatteja ja perunapaistosta.
Vähän kuoharia

Jälkkärinä kahvia pienten makupalojen kera.
Saltkissia suun huuhteluun. :blush:

Tuo burfi oli kuin toffeeta. Ihan syötävää mutta mulle liian imelää. Isäntä tykkää makeasta joten hän toivoi toistekkii.

1 tykkäys

Päivällä kaalilaatikkoa ja puolukkahilloa.
Äsken palapaistia ja muusia. Vähän punkkua ja jälkkäriksi vähän suklaata.

1 tykkäys

Tönis, se burfi jota me syötiin intialaisessa oli enemmän tuon sun lautasella oikealla olevan oloista. Kuivaa ja hirmu lehtevää. Ei toffeeta ikinä nähnytkään.

Tai sitten se paikan omistaja erehtyi siitä mitä meille oli tarjottu jälkkäriksi kun sitä häneltä jälkikäteen kävin kysymässä. Ei hän heti sitä muistanut, olivat nähtävästi ottaneet jotain extraa pöytään tarjolle kun ne alunperin olleet jälkkärit loppui kesken. Mutta hän näytti mulle kuvia ja erikseen hänelle vielä kuvailin sitä mitä oli saatu, ja hän sanoi että se oli burfia.

No mä olen menossa sinne uudestaan yhden toisen yhdistyksen kanssa syömään, ja silloin meillä saattaa olla burfia jälkkäriksi. Ainakin yhdistys on sitä pyytänyt kun niin kovin kehuin. Katotaan onko, ja jos on niin mitä se on. Nyt sitten sillä kerralla häärään kameran kanssa.

2 tykkäystä

Päivällä maksalaatikkoa ja puolukkahilloa
Äsken kalaa ja muusia.

1 tykkäys

Meillä oli keitettyjä perunoita ja pakasteesta löytyi kaveriksi paistetut nautajauheliha-kurpitsa-pihvit. Olin käyttänyt hokkaido-kurpitsan raastetta (vaikka minusta se näyttikin ihan uchiki-kurilta) ja pihvissä maistui selvästi ihanan makea kurpitsan maku.

Huomiseksi tein jo valmiiksi juurespihvitaikinan (keitettyä perunaa, sipulia, raastettua selleriä, raastettua lanttua, persiljasilppua, suolaa, kananmunaa) ja otin pakkasesta sulamaan 4 kpl paketin kaslerpihvejä. Huomenna paistelen meille herkut, samaa ylihuomenna.

Tykkään kun saan tehdä sapuskaa käyttäen sitä mitä on. Onnistunut loputulos on sit ihan parasta. Aina ei tietty voi onnistua :wink:

3 tykkäystä

Kalkkunan filerullaa tänään uunijuuresten kera.
Vielä jäi huomiseksikin kalkkunan fileetä.
Jälkkärinä burfin loppu.

Yllättävän hyvä ja helppo, valmis paistettavaksi oli tuo kariniemen kalkkuna filee rulla. Tuota vois toistekkii ostaa.
Minusta parempaa kuin ne savustetut kalkkunan fileet joita näin joulun aikaan ainakin on tarjolla.
Minä kartan kaikkea savua nykyisin kun luulen että se ei minulle sovi.

2 tykkäystä


Eilen,paistettua seitä,Wiolet Queen potut,omat pavut ja ite tehty colewslaw jossa palijon valakosipulia :innocent:

1 tykkäys

Kaalilaatikkoa eilen, tänäänbaataattiporkkana kookoskeittoa.
Nuo Karvarin ohjeella tehdyt leikkpsvut on superhyviä. Kasvoivat ilman paapomista, hurjasti satoa.

1 tykkäys


Poronlihapyörykät,Wiolet Queen potut,suppikastike(kiitos ja kumarrus vielä lahjottajalle :hugs:) coleslaw ja pavut.
Tätä vielä huomenaki.

2 tykkäystä

Pitäskö mun myös ottaa se Karvarin papuohje talteen, varmaan pitäs. Mulle jäi mieleen että siinä ei keitetty papuja vaan laitettiin vaan säilöntäliemeen ? Oliko niin ? Eikö pavut tartte keittämistä että se myrkky niistä poistuu ?
Vaan ohjeen tartten että voin tutustua kunnolla. Saisko sen vielä kerran tarjolle ?

Kävimme ulkona syömässä.
Iltapäivällä vielä kahvilla. Täydellistä.

4 tykkäystä

Nuu,laitoin ne pavut purkkiin ja kurkun säilöntään tarkotettu liemi kuumana päälle.Kansi kiini ja anna olla vähintään kuukausi ennenku syöt.Ihanan rapeita tulee.
Ei meillä ainaskaan oo tullu kellekkään mitään vattan väänteitä ja meillä tyttärellä tosi herkkä vatta.

1 tykkäys