Omenapäärynä on Aasiasta kotoisin oleva päärynän sukuinen puu jolla on makeat hedelmät.
Sitä on kahta erilaista tyyppiä, kiinalainen päärynänmuotoinen ja japanilainen suuren omenan muotoinen. Maku muistuttaa omenaa ja päärynää. Omenapäärynä on puruvastukseltaan kuin omena, ja hedelmäliha samalla tavalla rakeinen kuin päärynä. Omenapäärynän hedelmäliha ei tummu omenoiden tai päärynöiden tapaan, joten se soveltuu erinomaisesti kuutioituna tai raastettuna salaatteihin. Omenapäärynän hedelmää syödään sellaisenaan, mutta niitä voidaan myös käyttää lihan marinoinnissa ja etikka- sekä soijapohjaisissa kastikkeissa sokerin asemasta.
Kiitos Nuu, olit avannut uutta sivustoa ja linkityksiä. Joko lajikkeita Omenepäärynässä on monia, sillä kaupasta ostamani omenapäärynä on aivan päärynäomenan (joka on aivan eri) näköinen. Joten ei osaa nyt sanoa, kuka missä on sekaisin mennyt. Minä kun ajattelin siemenkasvatuksen kokoilua. Mikäköhän makuero näillä lienee… pitää lueskella noita vanhoja päärynäomenista kertovia palstoja, vai osaako makueroista joku sanoa?
Lajikkeita näkyy olevan runsain mitoin - kai yksi tuollainenkin pitäisi kokeilla ihan omatoimisesti ottaa hengiltä. Toisaalta sille luvataan USDA-vyöhykkeet 4-9 ja nelosta olen pitänyt alarajana noille ulkomaaneläville.
Uutta on minulle, että pelkästään Omenapäärynöitä on noin paljon lajikkeita! Kiitos kun laitatte näitä linkkejäkin! Nettiviidakkoon hukkuu nykyään.
Olen kasvattanut siemenestä jo ison omenapuun (olikohan Puolalainen jättikokoinen omena). Kukan kukkaakaan ei vielä ole ollut, joten voi olla ettei tulekaan. Eihän siemenkokeilut todellakaan aina onnistu, mutta on kiva yrittää jotain erilaista…