Päätettiin isännän kanssa että lenkkeilemme joka ilta. Meidän kodon ympärillä on aivan mahtavat patikkapolut jotka ovat muodostuneet monin tavoin, osa ratsastamalla, toiset taas mopolla, osa on selviä kauriinpolkuja ja mitä lie.
On tosi kivaa kun voi ottaa kameran mukaan ja kävellä koirien kanssa, joita ei tarvitse edes hihnaan kytkeä sillä ne ovat jo oppineet että liikumme laumassa. Varsinkin Steeda-Shiba on häntäsaparo intopiukassa kun saa leikisti olla muka metsäkoirana. Sitä sudettaa 
Tuumailin pari iltaa sitten että laitanpas muillekkin innostamaan muutamia kuvia. Ei sitä aina tarvitse mennä merta edemmäs kalaan että löytäisi kuvattavaa ja silmän iloa - ihan läheltäkin.
Tässä patikkakerhomme jäsenet. Bosskissa, Steedashiba, Shelbyvillis ja Isäntä. Ja minä otin kuvan.
Tässä tutkimme hiekkakuoppaa, joka on meidän omaan käyttöön avattu.
Tämä on Heimonlampi, jossa minäkin muistan uineeni. Nyt se on kovin hiljainen ja polut melkein umpeen kasvaneet. Siellä kyllä on kaloja, ja sorsat ovat monena vuonna pesineetkin täällä.
Isännän veljentyttö oli pikkulikkana usein kanssamme täällä räpiköimässä. Sitten kun lähdimme autoajelulle merenrantaan hän päivitteli takapenkillä meren nähdessään "Ristus ku suuri Heimonlampi!"
Ja yhtäkkiä voi polku tuoda tämmöiseen paikkaan. Voisi pudota jos ajatuksissaan kulkisi.
(Katsoin näitä jo joulukuusisilmällä)
Bosskissan mielestä on kiva olla mukana. Ei sitäkään haittaa ettei mitään saalista tuoda kotiin.
Steeda saa olla irti sillä se haluaa pysyä lauman mukana. Se on kuitenkin mielellään tiedustelutehtävissä ja kulkee edellä ja käy joka välissä hirmuista kyytiä meidän luona kehuttavana.
Vanhat hiekanottomontut palaavat luonnontilaan. Yksi hiekkamonttu on kuin minilappi jäkälineen. Poronjälkiä ei ole mutta kauriiden ja hirvien kyllä. Näistä jäkälistä tuli aivan mieleen koulun biologiantunti, kun mukava opettajamme vei meidät luontoon katsomaan käytännössä mitä ne ovat.
Edelliset kuvat olivat talomme vieressä olevalta alueelta. Välillä lähdemme joen toiselle puolelle Susihakaan jossa on aivan erilaiset tunnelmat. Villivattuja...
Ohdakkeeseen on simahtanut joku ökkömonkijäinen
Susihaka on hyvää peltomaata metsien ympäröimänä
Välillä voi pysähtyä ihmettelemään yksityiskohtia
Satumaisen hienoja kuvia Temskukalta jälleen kerran.
Heinät melkein kimaltelevat ilta-auringossa
Aivan kuin punotussa korissa olisi höyheniä...
Lauantaina lähdimme oikein autolla metsäteitä pitkin ja lähdimme sitten metsään. Jänniä punaisia kiviä löytyi - kenties joku jäkälä?
Punaisista kivistä tuli vähän semmoinen huono tunnelma koko paikkaan, ja tunnelmaa ei nostattanut tippaakaan hirvenluut joita lojui pitkin.
Isäntä puhui jostain syystä kovasti kyistä ja murehti koiria. Ja kuinka ollakkaan, tästä hirvenkallosta lähti pakoon iso kyy - onneksi koirat olivat toisaalla. Kyystä ei ehditty kuvaa saamaan...
Huomaa sahatut sarventyngät - ihmisen töitä. En ymmärrä miksi jätetty hautaamatta monta
hirvenraatoa, nähtiin ainakin kolme kalloa. Osassa luita oli vielä verta. Pakosta mieleen hiipi jopa salakaatojen mahdollisuus, jollei sitten ollut kysymys liikenneonnettomuushirvestä.
Mutta tuonne en enää halua.
Eilen oli kansallinen majakkapäivä ja päätimme lähteä Kaskisiin, Sälgrundin majakalle. Kalasatamasta oli venekuljetus non-stop mutta jonoa ehti muodostua silti
Eikös majakan valo olekkin hieno?
Ja maisemat sieltä ylhäältä ovat huimaavat. Ihan näkyy maapallon kaareva muoto horisontin kaareutuessa.
Hienoja kuvia! Innolla ootan jatkoa!