Tarkoitatko fraktuura-aakkosia?
Tuosta linkistä löytyy haut:vuosilla, suunnittelijan nimellä, mallin nimellä ja leiman näöllä:) En ole varma, jos osa on myynnissä olevista, ainakin on aikas monen näköisiä. Lisäksi on linkit suunnittelijakansioihin…
Jatuulin kuppi taitaa olla Esteri Tomulan Myrtilla - mustikan nimellä sitä etsinkin, mutta onkin kasvitieteellisen muunnos:)
Noita edellisen sivun aakkosia, onko ne sitten fraktuurat vai mitkä.Mulla oli sellainen uskonnollinen pieni löytökirja jossa oli just noita kahta eri ässää, mitkä tuossa edellisen sivun tekstinkuvassa on.Ennen luulin aina että se f-kirjaimen näköinen ässä on ainoa.Kukaan ei tiennyt niistä ässistä, tuli nyt vaan mieleen kun näin ton kuvan ed. sivulla.
Inki, kiitos. Myrtilla se kahviastiasto näyttää tosiaan olevan.
Fraktuuraa niinkuin “Gifu” laatikossa. (Sisu-pastilli)
Justiin niin.Mummu sanoi niitä aina pukstaaveiks.Mutta olikohan niillä eri pikkuässillä jokin ääntämismerkitys vai mikä?
Suomen kielessä ei ääntämysmerkitystä ainakaan ollut, mutta näyttäisi, että ennen vokaalia on aina tuommoinen pitkämäinen. Wikipediasta oli nuo kirjaimet ja vain ässällä näyttää olevan kolme muotoa. On saksalaista alkua meillä, oisko siellä jotain ääntämyseroa ässällä?
No entä ässä sanan alussa tai keskellä?
ankarasti tavailin vanhempieni vihkiraamattua. tällaiselta näyttäisi->
s = sanan lopussa
s = ennen konsonanttia (siis myös sf, kuten sanassa)
f = sanan alussa (pienellä kirjoitettuna)
f = vokaalien välissä
edit - f = konsonaatin jälkeen
esim - päämies
sanasfa
fotajoukko
ifät
lapfista
sivu, jossa painovuosi todennäköisesti olisi printattuna, on hävinnyt, mutta joskus 20-luvun alussa lienee painettu.
Mää en oo tunenu ku kax fraktuuran ässäsääntöä. Toinen on toi Mai-Leen mainitsema tuplaässä vokaalien välissä ja toinen, et jos ss osuu rivikatkoon, niin tavuviivan eteen rivin loppuun tulee tupla-ässä merkiksi, että sanassa on tupla-ässä ja sit seuraavan rivin alussa on yksinkertainen ässä.
Se tuplaässä lienee saksasta kotoisin. Eix Acricola siellä opiskellut.
Ei ihme jos lukemisen opettelu oli ennenmuinoin vaikeaa.
Joo ja suomen kielessä ei ennen ollu ollenkaan aakkosta v. Sen sijaan käytettiin aakkosta w, että sen paremmin erottaa muista aakkosista.
Toi v-w muinaislogiikka on aika huvittava…
Silloin oli fontit vielä hakusessa ja äidinkielen oppikirjat mitä sattui. Jo joka yliopistossa opetettiin maan kielen mukaisia juttuja. Sukututkimuskirssilla tuli ilmi, että: " ‘i’ kirjaimen tilalla on joskus käytetty ‘u’ kirjainta", vaan kurssin luennoitsijapa ei tiennyt, että latinalainen kauno-u on venäjän aakkoston ‘i’. 
Sukututkimuskurssilla joutui opttelamaan erikseen joka vuosisadan kaunokirjoitusta ja kirkonkirjat kirjoitettiin milloin saksaksi, milloin suomeksi ja milloin venäjäksi. Vasta myöhemmällä ajalla suomeksi.
Kiitokset näistä tiedoista! Ei sellaista asiaa olekaan etteikö täällä joku sitä tietäisi.Muuten, usein kun luen tota fraktuuraa, kuulen sen päässäni F.E. Sillanpään väräjävällä radioäänellä puhutuksi.
Minä olen perinyt isäidin isovanhempien perua olevan puutarhakirjan. M.Hyvönen, Kotipuutarhuri ja vuodelta 1919 eli kohta voi viettää 100v. synttäreitä.
Huomasin on että he ovat käyttäneet kirjan lehtiä myös päiväkirjana ja sinne oli kerätty mm. tuholaisten hävitysohjeita, osoitteita, puhelinnumeroita ja jopa kuolinpäivämääriä…