Persikka, Prunus persica

Meillä näkyy persikka selviytyneen ensimmäisestä talvestaan ihan kunnialla. Suuria vihreitä silmuja on näkyvissä ja nyt jännään josko kenties kukkisikin. Löytyykö muita kokeilijoita?

Minulla on VI-vyöhykkeellä persikka kasvarissa, ollut nyt kolme talvea, viime talvena en enää edes harsoon käärinyt ja nyt kukkii:)

liljus, onko se ollut ihan ilman lämmitystä?

Kurpitsa10, ei ole mitään lämmitystä ollut, kahtena ensimmäisenä talvena suojasin harsoilla, mutta en enää viime talvena, kun puu on kasvanut niin isoksi. Kasvuvauhti on ollut ihan mieletön, joka kesä on venynyt pituutta ainakin 50 senttiä.

Onko teillä Maira vai joku muu lajike? Tämän kevään ostoslistalla on ja aion ihan ulos istuttaa tuulensuojaiseen lämpimään paikkaan.

Aikanaan istutin mairan talon seinustalle täällä 1b:llä ja se teki kerran jopa 2 persikkaa. Maku oli jonkinverran vaatimaton hedelmissä ja puu pyrki kasvamaan paikkaansa liian isoksi, palellutti oksankärkiään ja oli itikoidenkin suosiossa, joten se sai mennä, eli poistettiin, kun oli kerran jo onnistuttu persikoitakin kasvattamaan. Muista persikoista ei ole kokemuksia.

Piti käydä katsomassa, se on Sevtsenko.

Minulla on Maira

Kaivoin tänään oman Persikan maakellarista ulos. Lapussa oli Maira, oli alkanut kukkia maakellarissa.

millaisessa paikassa olette mairaa kasvattaneet ihan avomaalla vai ruukussa ja talveksi kellariin, sain sellaisen taimen ja nyt täytyisi se johonkin istuttaa

Poistin ede. sivulta kaksi viestiäni, jotka olivat väärässä ketjussa!

Maira oli ulkona talon seinustalla, mutta ei säleikköön leikattuna täällä 1b:llä. Persikkapuun ongelmia on sen taipumus kasvaa kohtalaisen nopeasti ja isoksi. Kääpiörunkoisia ei liene saatavilla?

Kuinka nopeasti persikka kasvaa. Asun siis kerrostalossa, jossa osittain paahteinen lasitettu parveke. Mulla on tällä hetkellä persikan siemeniä jääkaapissa kylmäkäsittelyssä, laitettu touko-kesäkuun vaiheessa. Kuinka pitkää pitää jääkaapissa? Voiko persikkaa kasvattaa ruukussa? Voiko siitä tehdä ns runkopuun?

Mulla on kans maira, talvehtinut ihan hyvin kevyellä suojauksella. Tosin nyt on leikattu n. puoltoista metrisestä alle puol metriseks, kun tuli joku ötö joka söi kaikki lehdet niin myrkytin ja leikkasin terveeseen osaan saakka. Leikkauksesta on nyt n. kuukausi aikaa ja uutta tervettä lehteä lykkää, saa nähdä mitä ens keväänä tekee, tekeekö mitään…

Persikkapuu olisi toivelistalla. Sekö kasvaa isoksikin? Tuleeko sille leveä latvus?

Laitanpa kuvan tännekin eli tämä kasvaa VI-vyöhykkeellä lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Puu on nyt kolmatta kesää ja nyt on persikoita kysymässä useampia. Heinäkuun lopulla vihannespunkit hyökkäsivät tuon puun kimppuun ja olen käynyt taistelua niitä vastaan tolulla ja mäntysuovalla, mutta sitkeitä ovat. Hedelmät kuitenkin ovat jatkaneet kysymistä.

Kerrothan sitten tuliko makeita? :slight_smile: Meillä on suunniteltu persikan kasvattamista kellarin seinustalle muotopuuksi, mutta ensin pitäisi rempata kellari kokonaan.

Melkein kaikki persikat on syöty, makeita olivat, jopa lastenkin mielestä. Satoa tuli kaikkiaan lähemmäs 2 kiloa, muutama on vielä kypsymässä.

Tänään ostin "Mairan" puoleen hintaan. Talven hän viettää kellarissa. Tila pysyy juuri ja juuri plussalla ja on melko hämärä, muttei kokonaan valoton. Kuinka aikaisin keväällä olisi odotettavissa eloa?

Veikkaisin maalis-huhtikuuta?