Petunia, Petunia

Kamalaa, kestääkö ne niin pitkään? Mun oli tarkoitus vasta viikonloppuna ne kylvää. Tai tarkemmin sanottuna maanantaina, kun viikonloppuna ollaan varmaankin lähdössä Turkuun.

Viime vuonna kylvin petuniat joskus maaliskuun puolen välin paikkeilla ja kesäkuun alussa ekat kukkivat.

Lohduttavaa, Hilu!

Tänä vuonna en ees oo viel laittanu niitä :slight_smile: Ehkäpä viikonloppuna :smiley: Ja riippapetunioista siis oli kyse. Anoppi tais laitella tavallisii samoihi aikoihi ja neki kukki aikasin.

Ainiin, ja sit osa oli semmosia ihan pieniä rimpuloita(jotka jätin tosi pieneen astiaan, eikä ne rauhat paljo valoa saanu), ni ne kasvo uskomattomiks puskiks kesäkuun aikana ja heinäkuussa alkovat kukkimaa :smiley: Joten ei hätää :slight_smile:

Minulla samoin kuin Hilulla eli rimpuloita olivat, mutta kesäkuun aikana ulkona kasvoivat ja olivat aivan ihania sitten koko loppukesän kukkien, kukkien ja kukkien! Sen takia nytkin sitten niitä kylvin, vaikka kaupasta varmaan saisi jo toukokuussa kukkivia…

Minä kylvin toissa pivänä. Ensimmäistä kertaa kesäkukkia itse kasvattelen, toivottavasti onnistuu. Täältä on kyllä löytynyt hirvittävästi hyviä vinkkejä ja ohjeita. Kiitos niistä vaan kaikille! :wink:

Kysymys : voiko petunian taimet istuttaa koulimisen yhteydessä istuttaa syvemmälle multaan vai kärsiikö taimi vai onnistuuko homma koska pikutaimet ovat aika rimpuloita ja nyt istun odottamassa vastauksia....... nopeimmalle vastaajalle luvassa iso iso kiitos .....

korviaan myöten vaan!

Tötterö jos tuo tarkoitti että voi upottaa syvemmälle....vai ... niin ISO kiitos tulee sinulle ....Onnea voittajalle !

tarkoitti ja voit vielä myöhemminkin istuttaa uudeelleen syvempää tai lisätä multaa ruukkuun jos siltä näyttää. Ei kestä kiittää:)

Jipii! Petunian siemenet ovat jo itäneet. Luulin, että saisin odotella kauemminkin. On tämä vaan niin jännittävää :slight_smile: Tulis nyt vaan kevät nopeasti, niin pääsisi jo pihallekin mylläämään! Millään ei malttaisi odottaa.

Yksi lempikesäkukkani, amppelipetunia, ''WonderWave Purple'', näyttää nyt tältä (kuvattu 8.3)



Isona siitä tulee tällainen (viimekesän kasvatuksen tulos)

Yhyy! Mulla kun ei yksikään ole itänyt ja sulla on jo noin iso ja annetilla vaikka kuinka moni itänyt. Toi on mun mielestäni ihanan voimakas väri amppeliin ja kaunis kukka.

Onpas komeita! Wau. Minä ihan kateellisena ihmettelen, miten te saatte kaikista siemenöistä tuon näköisiä kasveja, mulla ei tahdo onnistua. Eikä intokaan riitä. Mutta seuraan kiinnostuneena kylvöstenne kasvua.

Petunia on mielestäni ollut harmiton kasvatettava. Lisävalon saanti taimille on tärkeä asia ja siinä apuun tulee tavallinen kirjoituspöytäloisteputkilamppu (tai nykyään energiansäästölamppu). Etäisyys kasveista noin 20 cm. Laitan lampun päälle kun herään ja sammutan kun menen nukkumaan. Ja toinen tärkeä asia on mullan lisääminen taimen tyvelle niin, että kasvupiste on siinä mullan päällä. Mullan lisäämistä ei tarvitse tehdä kuin ihan kasvun alkuvaiheessa. Tsemppiä anita - välillä siemenet vain itävät hitaasti - itselläni kaupan siemenet itivät neljässä päivässä ja omat kerätyt kestivät kuukauden ja sittenkin niistä iti vain hyvin pieni osa. Kyllä se siitä!

Niin kai se sitten on. Kärsivällisyys vaan ei ole niitä vahvimpia puoliani :wink: Kylvin samana päivänä kaksi Lord Nelsonin pussia, toinen petunia Purple Pirouette ja toinen tuota amppelipetuniaa. Ensimmäisen pussin siemenet ovat itäneet 100 %, toisen ei näytä mitään merkkejä itämisestä. :frowning:

Ihana, tuo Wonder Wave Purple! Vieläköhän ehtisi? Sattuuko joku tietämään missä noita Turussa olisi?

Mahtaisiko Turusta löytyä jostain K-Rauta-kaupasta, oman pussini löysin Tampereelta K-Rauta/Rauta Otrasta.

Kiitos tiedosta, Queen! Sinnepä siis kulkuni maanantaina suuntaan.