Pistiäinen: Ampiainen, Mehiläinen, Kimalainen

Ja biohajoava muovipussi, ettei luonto roskaannu :slight_smile:



Oikeasti tuossa muovipussikeinossa on tässä tapauksessa se vika, että onnistuin kompostia sörkkiessäni hajottamaan pesän aika pahasti. Lisäksi se on edelleen osittain risujen alla ja ympäröimänä niin, ettei sitä noin vain voikaan siepata nopeasti pussiin, ei ainakaan nopeammin kuin ampiaiset ehtivät pistää. Esim. ullakolla olevan pesän poistamiseen tuo on kuitenkin mainio vinkki.

Viimeisenä konstila käytä tervaa (jos ei sauna ja viina auta) Sekoita vaikka tervasaunatippoja veteen ja suihkuttele/kastele kastelukannulla kompostia. Ampiaiset ei tykkää tervanhajusta, olisko tulen ja savun haju vaaran merkkinä. Säilytän puuliiterissä astiaa, jossa on havunneulasia paku kerros ja tervaa. Sekoittelen tököttiä kepillä hajun levittämiseksi ja kerran pari kesässä lisään purkista puutervaa päälle. Josko häipyisivät muualle (paitsi ettei se kuningatar enää osaa lentää ja sitähän ne muut ampiaiset hoitavat ja vartioivat kammioonsa )

Sovelsin ampiaisallergisena tämän viritelmän, kun jossain oli myynnissä tuohitötterön sisällä pellavarivettä sekä pellavaan lorutettavaksi pikkuinen tervapullo ampiaisten karkotukseen ja ulkohuussin raikastukseen.

Kirjoitinkin jo tuonne tuholaispalstalle mutta kirjoitanpa tännekin. Saisikohan koipalloilla häädettyä kimalaisyhdyskunnan pois terassin ovenpielestä? Ovat siis tehneet pesänsä terassilaudoituksen alle enkä välittäisi saada niitä sisätiloihin surisemaan. Soisin niiden kyllä elää mutta kortteerinsa saisivat siirtää jonnekin muualle…

Siirrän tähän yhden pienen keskustelunpätkän "ampiaisista eroon". Viestejä on muutama, osa tosi vanhojakin. Malttakaa pieni hetki, homma ei vie kuin pari minuuttia.

Enpä tiedä, minne olisin tämän kysymyksen sijoittanut,mutta tännepä sen sitte laitoin.

Eli riesanani ovat ampiaiset,jotka ovat tehneet pesän (kuopan) pihalleni koivun juureen maahan. Siinä niitä sitte pörrää kymmeniä... Onko vinkkejä, miten ne sais häädettyä???Vesisuihkulla yritettiin kuoppaa täyttää ja jotain tuholaissuihkettakin sinne laitettiin. Hävisivät,mutta parin päivän päästä oli uusi kolo siinä vieressä ja taas ampiaisia pörräämässä. Eli mitä tehdä???Pikaista apua kaivataan!!!

Luulisin, että hyönteismyrkkyä vaan riittävän tiuhaan tahtiin. Ennemmin tai myöhemmin ne antaa periksi ja katoaa. Mutta... pitäisiköhän sinun nyt alkaa niitä hyysämään, kun ne täältä etelämmästä on kadonneet ihan itsekseen muutenkin.

Meillä on mökillä pumppukoppi keskellä pihaa ja se oli aikaisemmin amppareille mieluinen pesäntekopaikka. Nyt olen laittanut keväisin pari koitablettia koppiin ja ampparit ovat pysyneet poissa. Tepsisiköhän sama konsti myös maasto-olosuhteissa? 

Kiitokset vinkistä? Mistähän sellaisia koitabletteja saa??

Jouduin hävittämään äsken ullakolta ampiaispesän. Raid tai raidin tapainen lentävien hyönteisten myrkky tehosi.



Klo 3.oo yöllä ensin talon ulkoa lentoaukon suihkutus. Sitten ullakon puolelta pesän pudotus. Kun amppareilla ei ole vihollista näkyvissä, niin ne keskittyvät pesän hyysäämiseen. Sitten talon päädystä ullakon huoltoluukku auki ja ensin raosta spraytä niin, etteivät tulleet huoltoluukulle. Sitten spraypullo ja käsi luukusta sisään ja ruiskutusta pesänsuuntaa, joka oli n. puolen metrin päässä.



Homma onnistui hyvin. Seuraavana aamuna kävin heittelemässä pesänjätökset ulos. Ei ainakaan heti tullu amppareita tilalle.



Nyt tarttee sulkea tuo lentoaukko ulkoa päin.



Ulkona on ongelmana, että löytävät aina uuden paikan. Ei auta kuin tuhota sitkeästi aina uudestaan kunnes muuttavat naapuriin.



Koitabletinkin toimintaetäisyys on ulkona rajoitettu. Toimii kyllä kopissa.

Ampiaisten torjunnasta voinee tämän kesän (epätieteelliselle tasolle jääneiden)kokemusteni perusteella lausua seuraavaa. Muovisista (läpinäkyvistä) pulloista kyhätyt pyydykset toimivat yllättävänkin hyvin, samoin kaupalliset ‘lasipullopyydykset’ sekä myös ruotsalainen silvandersson-merkkinen ampiaispyydys. Pyydyksiä tulisi panna ongelmien alkaessa (kun hedelmä- ja marjasato alkaa kypsyä) heti kohtalainen määrä (enempi parempi)puihin ja puskiin missä ampiaiset lentävät, jotta ampiaiset eivät ryhdy marjoja ja hedelmiä nakertelemaan. Pyydykset täytettiin ‘sopivalle korkeudelle’ sokeroidulla mehulla (osaan pantiin pikkunokare hiivaa alkoholin tuottamiseksi). Mehuissa ei juuri eroja havaittu. Muovipulloista tehtiin kahdenlaisia pyydyksiä: toisten yläosa leikattiin ja käännettiin sisälle ja toisiin nakerrettiin veitsellä pullon yläosan sivuille vastakkaisille puolille kaksi pinehköä aukkoa. Molemmat mallit toimivat yllättävänkin hyvin, mutta ensin mainittuun meni sateella enempi vettä. Kohtalaisen tehokas nitistysmenetelmä oli panna lasipullopyydyksen alle edellä mainittu ensimmäinen muovipullopyydysmalli. Nyt myöhemmin syksyllä pyydyksiin kertyy pääosin kärpäsiä. (Ruotsinmaalaisilta nettisivuilta löytyy erilaisia pyydysmalleja kuvien kera hakusanalla getingfälla.) Yleisvaikutelmaksi jäi toisaalta se, että eri pyydykset olivat yllättävänkin tehokkaita ja toisaalta se, että ampiaisia riitti pyydysten täydeltä eli paljon oli.

Ampiaisten sijaan takapihalle terassilaudoituksen alle on tehnyt kimalaisyhdyskunta pesänsä. Muuten ei haittaisi, mutta on tuo pesä vähän turhan lähellä terassin ovea ja ovenavauksella saattavat pörrätä sisätiloihin. Olen suihkutellut ahkerasti raidia mutta ilmeisesti pesä on laudoituksen alla olevassa myyränkolossa, joka taas on vanhan kivilaatoituksen alla. Kaadoin tänään puutoluvettä ja odottelen nyt, josko pörriäiset älyäisivät kadota maisemista. Onko jotain muita hyviä vinkkejä tuollaisen "tuholaisen" torjumiseen?

Tuolla eläinpuolella on ampiaisketju, jossa olen viime päivinä kysynyt ja saanut neuvoja ampiaisten häätämiseen. Kannattaisikohan näitä ketjuja yhdistää? Ja taisi olla niin, että siellä ei ole ketjua muille raitapaidoille kuin ampiaisille, eli pitäisiköhän otsikko(j)a ehkä laajentaa?

Siirrot tehty, nyt kaikki ampiais-aiheiset keskustelut on tässä samassa (toivottavasti). Kiitos Zibulille kun huomasit ja mainitsit asiasta :) Ketjun nimi mietityttää, laajentaa pitää mutta nimi... menee mietintään vähäksi aikaa.

Nimi Ampiainen muuttui tällaiseksi: "Pistiäinen: Ampiainen, mehiläinen, kimalainen". Haulla löytää perille helposti. Jos aakkosittain etsii otsikoita vanhasta muistista, silloin saattaa olla hankaluutta löytää näin aluksi.

hyvä, vieläkö jaksat siirtää tämänkin? Mehiläis-/kimalaispesä väärässä paikassa

Apua! Kattoremontti alkamassa lähiaikoina ja lipan alla surisee, trafiikkia riittää. Näyttää aika pieniltä eli saattaisivat olla mehiläisiä. Miten ihmeellä häädän yhteisön johonkin muualle pesimään?!

Savuttamalla? Vaan mistä saa savua katon alle, sitä en osaa sanoa8)

Kiitos Inki. Sain vielä vinkkiä toisaalta, että kannattaa ottaa yhteyttä mehiläishoitajaan. Googlettamalla löysin jo yhteystietoja joten eiköhän pesälle jotakin keksitä.

Tapasin ihka oikean mehiläishoitajan joka tutki pörrääjien pesää. Ilmeni, että asukit eivät ole mehiläisiä vaan kimalaisia. (Opin siinä sivussa että sekä mehiläisiä että kimalaisia on kymmeniä eri sortteja.)Onneksi näin, sillä jos pesä olisi ollut mehiläisten se olisi todennäköisesti ollut todella suuri ja poistaminen olisi saattanut vaatia laajaakin kattorakenteiden purkamista.



Kimalaispesän hävittämiseen - harmi, sitä ei voi siirtää kuten mehiläispesää - tepsii kuulemma tavallinen kärpäsmyrkky. Koska en pääse sumuttamaan suoraan pesään, on myrkytys neuvonnan mukaan hyvä tehdä illalla kun lentäminen hiljenee ja hyönteiset ovat suurimmaksi osaksi sisällä pesässä. Vielä kuulin, että kimalaisen pisto ei ole kovin kivulias, verrattuna ampiaiseen.



Jos jollakin on mehiläispesäongelma kannattaa soittaa mahdollisimman pian mehiläishoitaja paikalle. Mehiläiset tekevät nopsaan pesän jonka hoidosta ne eivät sen kasvettua enää luovu. Esimerkiksi hormista ne saa helposti pois jos mehiläishoitaja pääsee puuttumaan asiaan heti kun parvi on sinne asettunut.

Toinenkin asiaa koskeva keskustelunpätkä siirtyi tähän. Kiitos mai-lee kun huomasit sen ja mainitsit :slight_smile:

Minpun kimalaispesä-terassin-alla-ongelma jäi nyt tuonne vähän kauemmas ketjuun, anteeksi, minun vikani. Vastatkaa joku jos tiedätte keinoja. Tai toivottavasti näistä yhdistetyistä ketjuista löytyi apua. Googlailin vähän ja löysin mm. neuvon “Mikäli kimalaisen pesän onnistuu löytämään, sitä ei pidä missään tapauksessa hävittää”, se kun on niin erinomainen pölyttäjä. Hmm.



Minä sain taas ampiaisen piston, vaikka ihan vain varovasti pesän ympärillä olevaa kompostiainesta yritin siirrellä… kirosana