Pistiäinen: Ampiainen, Mehiläinen, Kimalainen

Äsken kiinnitin huomiota siihen, että jo kauan sitten kukkineessa rhodossa kävi aikamoinen kuhina ja pörinä. Lähempää katsoen siellä oli hyönteisiä, joita en heti tunnistanut. Karvapeite niiltä puuttu ja takaruumis on raidallisen mustakeltainen. Googlettamalla löysin dokumentin, jossa on samannäköinen ötökkö mutta varsinaista lajinmäärittelyä en pysty tekemään. Näyttäisi lähinnä metsäampiaiselta, mutta takaruumis on siis sileä ja karvaton. Näitä pörräili koko rhodopuskan täydeltä ja ne keräsivät jotain kukkineista kukkaperistä, kauniisti ympäri kiertäen. Mistähän tässä oli kysymys?

http://www.upm.com/downloads/energy_and_pulp/Metsiemme_pistiaisia.pdf

Hyörinää Etelänruusuruohossa

Tehtäköön nyt sitten ampiaisellekin oma ketjunsa. Asiaa on ollut hedelmät ja marjat -puolella jo aikaisemminkin, tänä vuonna vadelmaketjussa. Tämän kesän kokemuksina eri pyydystyypeistä (lasinen klassinen, deluxe-mallit, pallomainen muovinen, omatekoinen muovipullotekele) voinee ehkä todeta, että siirtynen itse noihin pallomaisiin muovisiin, joita myy eräs tunnettu puutarhaliikeketju alle 3 eurolla kappale. Vaikka muovin mattaisuuden takia on vaikea ilman avaamista arvioida ‘‘saaliin’’ määrää, niin käytössä se on helpohko ja saalis tyydyttävä ja ampiaiset eivät päässe kerran ansaan jouduttuaan enää ulos (hakemaan kavereitaan paikalle) eikä neste loiskunut enemmälti sisältä pois viikonlopun ukkospuuskissakaan. Tosin tarvinnee vielä hankkia tosi iso määrä ansoja, koska  ampiaisia näyttää vaan puskissa pyydyksistä huolimatta riittävän. Ruosinkielisellä sanalla ‘‘getingfälla’’ ja englanninkielisellä  ‘‘wasp trap’’ voi internetistä etsiä ampiaispyydysasiaa.

Kiva, että kerrot pyydyshavainnoistasi. Kun vadelmat tuli pomittua, en ole enää juuri huomannut ampiaisia omenissa tai luumuissa. Muumiotautia on kuitenkin omenissa nyt tosi paljon - lieneekö ampiaiset siihen kuitenkin ainakin osasyyllisiä.



Puolimädät omenat näyttivät maistuvan myös amiraaliperhosille - ei siis mitään pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Habakuk, siirsin aloituksesi “Taudit ja tuholaiset - Puutarha - Ampiainen” tänne jo olleeseen ketjuun. Ampiainen ei kuitenkaan ole sellainen tuholainen joka sinne erikseen tarvitsisi ketjun kun sille oli jo paikka olemassa täällä :slight_smile:

Näinköhän minä oikein. Nauhuksessa ahersi monta mettiäistä ja yksi oli harmaanruskea. Sitten minusta näytti että sen selkäpuolella oli jotain “punkkeja” tiheänä mattona, siis hartioissa ja selkäpallukassa. Onko olemassa jokin loinen joka reissaa mehiläisen/kimalaisen selässä. Alapuolella eikä kupeilla ollut mitään erikoista. Se oli iso pörriäinen, olisiko ollut kimalainen.

Kyllä kimalaisilla on loisensa, ja mehiläisillä omansa.
Kimalaisella on ollut luultavasti punkkeja, jotka eivät ole sille haitallisia.

http://hyonteiset.net/foorumi/viewtopic.php?f=6&t=9194&start=0&st=0&sk=t&sd=a

Tänään pinna paloi ampiaisten kanssa elämäni ensimmäisen kerran. Olin poistamassa ulkoilevia kasveja kuusen juurelta ja nostin marraskuunkaktusruukun pois ja jatkoin sitten purkaen orkideahäkkyröitä. Ihmettelin miksi maassa oli myyränkolo. Se ei sitten ollutkaan myyränkolo vaan ampiaispesä, josta alkoi vyörymään ulos vihaisia ampiaisia. Sain pistoksen nilkkaani ja yksi hyväkäs lensi sisään lahkeeseen ja pisti minua reiden sisäsyrjälle. Hain sisältä Raidia, mineraalitärpättiä ja sytkärin. Raivasin tieni pesälle Raidilla ja sitten kaadoin pari desiä tärpättiä koloon ja tulta perään. Paloa kesti sellaiset varttitunnin ja sitten tuli hiljaista.

Tänä vuonna on valtavasti ampiaiset tehneet pesiä maahan.

Kesällä miehen kanssa puhuttiin ampiaisista jotka pesivät metsässä sanoin etten ole koskaan “törmännyt” metsässä ampiaisiin enkä maamehiläisiin. Nyt olen käynyt sieni metsässä joka kerta melki törmännyt ampiaisiin puissa on alhaalla pään kokoisia pesiä ja maassa vaikka kuinka monta pari kertaa olen meinanut astua niitten pesä aukojen päälle. Onneksi olen huomannut ne aijoissa kerran meinasi jo paniikki iskeä kun astuin lahon kannon reunaa ja toisella puolen oli pesä amppiaisia tuli iso parvi onneksi pääsin luikkiin karkuun kaikessa hiljaisuudessa ilman pistoja.

Lukikos jossain, että niitä on tänä vuonna n. yhdeksän kertaa enemmän kuin aiemmin? Vai muistanko nyt ihan väärin :o

Suoraa toimintaa törnrosa!  Maa-ampiaiset tuntuvat olevan erityisen ärhäköitä pesänsä puolustajia…

Aika hurjaa menoa Törnrosa. :o Onneksi ei palanut muu kuin pesä. :slight_smile:

Me raivattiin heinälatoa varastoksi muuton jälken ja yhdessä jätesäkissä oli vanhoja eristevilloja menossa kaatopaikalle. No, Vaimo nosti sen syrjään ja kasasi päälle vielä jotain romua. Sitten alkoi kuulua surinaa ja muutama mötiäinen sieltä ilmestyi. Juostiin täysiä pois ladosta. Pikkukoira oli mukana ja onneksi minulla oli pallo kädessä niin koirakin iloisesti juoksi perässä.
Kerättin rohkeutta ja käytiin siirtämässä varovasti jätesäkki pihan puolelle. Varmaan muutama mötty lytistyi, kun olivat romuläjän alla.

Alkuviikosta näkyi vielä kesän viimeinen mehiläinen. Piti lujasti kiinni kukasta, mutta ei pahemmin liikkunut. Kohta se olikin lillumassa vieressä olevassa sadevesiammeessa.

Oli kyllä pakko olla jämerä minunkin puolustaessani omaa reviiriäni. Meillä on ollut ampiaisia tontillamme iätajat, mutta ei niistä ennen ole ollut minkäänlaista haittaa. Tämä pesä sijaitsi niin lähellä taloa ja terassia, että ne olisivat saattaneet alkaa terrorisoimaan todella . Kannatan edelleenkin sellaista rauhanomaista rinnakkaiselo politiikkaa tontillamme. Etanat ja muut tuholaiset eivät kuulu tähän juttuun. Olen joutunut hävittämään muutaman keltiäispesänkin samasta syystä. Ei ole kivaa, jos ei uskalla liikkua jossakin paikoilla vihaisten ampiaisten tai keltiäisten takia.

Vitsit kun ei itte voi käyttää tuommoista "tulta munille" -menetelmää. Meillä noi hiton ampparit on tänä vuonna ängenneet pesimään räystäiden alle. Ja niitä amppareita on, ihan järkyttävän paljon. Baygonilla niitä on myrkytetty, mutta vielä pari viikkoa myrkytyksen jälkeenkin putoilee sekapäisiä amppareita sieltä.

Saavat ne tontilla muuten elää ja mellastaa, mutta ne paikat joissa me kuljetaan jatkuvasti ei ole amppareiden lupa pesiä. 

Niin, lisäys vielä Annemarikolle. Eristevillat ovat pörriäisten suosiossa. Yleensä heti, kun uuteen taloon saadaan eristeet yläpohjaan ilmestyy paikalle sekä ampiaiset että kimalaiset pesänrekennuspuuhiin. Usein toiminta on niin joutuisaa, että pörriäiset ovat valloittaneet yläpohjan ennen kuin edes räystään aluslaudat on ehditty saada paikoilleen. Eihän ne edes hidasta niiden eloa siellä ellei sitten asenneta hyttysverkkoja.  Periaatteessa pörriäisistä ei ole yläpohjassa mitään haittaa elleivät ne ala liikkumaan asuiutiloissa. Kaikki nämä pistiäiset pitävät pesänsä ja niiden ympäristön steriileinä, joten siinä mielessä ne voidaan katsoa jopa hyödyllisiksi.
Eristevillan loput jätesäkissä on ollut pörriäisille mitä oivallisin poesäpailla (niiden mielestä).

Noh nih, nyt se sitten tapahtui! Ampiaispyydykseen on mennyt amiraali:/ Mietinkin voiko niin käydä, kun liemeen on samanlainen resepti kuin perhosbaarissa, mutta ennemmin en ole perhosia siellä nähnyt. Sisääntuloaukko pullossa lienee liian suuri - vaikka kyllähän perhonenkin halutessaan tunkee tosi pienestä raosta…

Metsässä sieniretkellä näin useita, tosi isoja ampiais/kimalaispesän riekaleita ja kennostoja. Ensin alkoi pelottaa, koska epäilin karhujen olleen aterialla. Sitten kuulin palokären huudon ja kimityksen. Ehkä  palokärki oli lukuisista lahopuista oli oppinut kaivamaan pesät esille ja niillä herkutellut, olivathan kennot siistejä, mutta tyhjiin putsattu, siis nokittu??

Puuvajan pesä hiljeni jo aikaa sitten, onkohan joku kämmi käynyt kun pesä oli sisältä tämän näköinen vai onkos ihan normaalia? Eikö kennoja ainakin pitäisi olla?

Liekkö lämmin ja kuiva kesä vaikuttanu, kun tuntuu että metsässä kulkiessa on nyt törmännyt useammin maassa oleviin pesiin. Ensimmäisen kohdalle osuttiin ihan hyvällä tuurilla koirien kanssa eivät tuppaantuneet ne asukit pistelemään, mutta toinen oli jo muuta toista seurasivat koiria ja minua metsästä kilometrin matkan. Yhden piston sain kaulaani ja koiratkin saivat jokusia, mutta minulle eikä koirille tullut mitään oireita. Muistin "vanhankansan" opetuksen, että jos ampiainen pistää niin siihen painetaan märällä sammalella, ei muuten edes turvonnut eikä poltellutkaan pahemmin.

Kiuotin iltasätkällä portahilla ja satuin vilikasemaan räystähän alle, sieloli tämmönen. Tuosson valuvika ku son vasemmasta laiasta halaki