Jostain netistä olen tämän ittelleni kopsannu
Tuon olen jostain lukenut, vedetään se varsi pois ja innostuu tekemään uutta vartta.
Pitää kokeilla.
Tässä keväällinen pökylä,nyt vasta alakaa kukkimaan,mutton kaunis väri
Prinsessaliljat kukkivat lasitetulla parvekkeella vieläkin. Olen lopettanut kastelun ja odottelen että kuihtuvat. Pitäisikö varret vaan katkaista ja kiikuttaa ne kellariin ennen kuin pakkaset tulee.
Niin minä tekisin.
Minä kävin kurkkaamassa rinsessaa ja vallan oli jo alkanut uutta työntämään. Liian lämpimässä varmaan. En silti kyllä tuo sisälle vielä, taijan nakata välillä lunta päällensä.
Tuo kukkavarren nyhtäminen, siis koko varsi on parempi nypätä pois mullasta?
Näin minä teen syksyllä.
Joku kukkii sentään meilläkin.
Näitä on yhteensä kolme ja kaikki selvisivät talven yli hengissä ihan lämpimässä pimeässä autotallissa.
En kastanut kertaakaan talvella, otin noin kuukausi sitten sisälle ja aloin kastella ja nyt mennään näin.
Nyt meillä on äitini ja tyttären kanssa sitten kukat sekaisin ja ei tiedetä mikä kenenkin on, täytyy varmaan paloitella osiin.
Värit tulevat ulkoilmassa tummemmaksi kuin näissä kuvissa, huomasin viime kesänä.
Minä otin anopin prinsessan jo kellarista ja leikkasin kasvuston alas ja suihkuttelen sitä… prinsessa on nyt alakerran rappusilla ja saa ikkuna valoa ja päivällä pumppu lämmittää tilan +18 asteeseen ja yöllä huilaa. Tavallaan huijaan kasveja luulemaan et nauttii keväästä Aamukasteen saavat joka aamu…ei vielä muuta. Vihreät pienet alut kurkistaa siksi eivät vielä verannalle pääse aurinkoisimpaan paikkaan koska tulppaanit ja narskut on siellä.
Anopilla se nyt kukkii ties kuinkas monetta kesää…hän on tyytyväinen kun talvetan sen ja huollan…hän vain kastelee.
Hän alottelee.
Joskus aikoinaan, kun asuin rivitalossa, niin minulla oli nuita.
Voi kuinka tulee mieleen se aika.
Täällä.
Prinsessalilja, Alstroemeria
Prinsessaliljan matala, pensasmaiseksi jalostettu muoto kasvaa vain 20-45 cm korkeaksi ja on parhaimmillaan erilaisissa ruukuissa ja astioissa sekä kukkaistutuksissa. Myös maahan istutettuna. Se kukkii taukoamatta keväästä syyshalloihin saakka, jos kuihtuneet kukat poistetaan säännöllisesti. Prinsessalilja sietää sadetta ja pientä, enimmillään noin 5 asteen pakkasta melko hyvin.
Prinsessaliljan juurakot talvetetaan viileässä paikassam esim, kellarissa daalioiden tapaan. Ennen kellariin vientiä lannoitus lopetetaan ajoissa, jotta juurakot ehtivät valmistautua talven lepokauteen. Ihannelämpötila talvehtimiselle on noin +2 astetta. Juurakot voidaan talvettaa sellaisenaan esim. hiekan seassa tai istutusruukuissaan. Keväällä prinsessaliljat otetaan sisälle esikasvatukseen ja siirretään ulos hallojen mentyä.
Lähde: Viherpeukalot.fi