Peter McHoyn ja Pamela Westlandin Yrttiaapinen; perusopas yrteistä ja niiden käytöstä. Suomentaja Mirka Mustonen.
Ohjeita kylvöön, hoitoon, korjuuseen ja käyttöön sekä asialliset suunnitteluohjeet. Suosittelen kovasti. Ainakin meillä se on kirjastossa, kunhan muistan sen palauttaa
Eeva Ruoff: Tuoksujen puutarha meneillään. Kivaa kun joku on kirjoittanut puutarhuroinnista tästäkin näkövinkkelistä. “yllätyksellinen, nenän iloja ylistävä”…
Siirsin työkaluissa olleen "puutarhakirjat"-ketjun viestit tänne vapaassa sanassa olleeseen samannimiseen ketjuun. Siirrettyjen viestien alkuperäiset kirjoituspäivät olivat viime keväältä näihin päiviin saakka, ja niitä oli n. 5 sivun verran. Ne tulivat tähän ylle tämän ketjun loppuun yhtenä kokonaisuutena. Siirrettyihin viesteihin tulee päiväykseksi näkyville siirtopäivämäärä, ja ne on helppo tunnistaa punaisesta "siirretty" -tekstistä.
Siinä mielessä harvinainen viestiketju, että täällä esiintyvät 24 h:n haarukassa kaikki vanhan pentin ´Grand old ladies´ kuten Sand, Maaonni ja Katariinakin.
Tätä ei ole tapahtunut kovin usein viimeisen parin vuoden aikana.
Niin, minulla on uusi kirja, kun tilasin vahingoissa 2 niitä. Tämä on kolmas painos, v 2003.
Sivuja 320, joista hakemistoa 307-320. Tunnettu nimi ainakin tuossa alussa.
Ei huono valinta, vaan en sillä mitään tee, yhdessäkin on lukemista.
En sano kirjan nimeä.Nanikalle ajattelin, jos olet kuulolla, kerro, oletko kirjaa vailla viellä.
Olet siis ykkössijalla.
Annan tämän ihan vaan pois, kunhan se tulee tarpeeseen.Nanikan jälkeen antaisin tämän mielelläni jollekkin uusimmalle tulokkaalle, jolla ei ole vielä omaa puutarhakirjaa, mutta tosissaan sitä haluaa.
Hei mikäs se mahtoi olla semmoinen puutarha for dummies- tyyppinen kirja, mitä mulle joskus suositeltiin, mutta kun en muista? Ostaisin tai lainaisin. Joku niinkuin puutarha poropeukalolle tms?
Pitihän se käydä ostamassa se Suomalainen Puutarhakirja. Ja heti piti bongailla penttituttuja. Nyt kutsuu nukkumatti mutta huomenillalla perehdyn kirjaan kunnolla.
Mikä on tuon “Suomalaisen Puutarhakirjan” virallinen nimi? En löytänyt ko. hakusanalla kirkes-kirjaston sivuilta, eikä myös Akateemisen kirjakaupan nettisivuilta. Kiito tosi paljon kirjavinkeistä. Olen saanut niitä nyt tosi hyvin varattua netinkautta kirjastosta, pääsee tutustumaan. Aika moni suositelluista näyttää olevan loppuunmyytyjä.