Nettiantikvariaatistako tilasit Päivänhattu? Ne on NIIN pahoja paikkoja 
Olen kieltänyt itseltäni niissä surffailun jo joitakin vuosia sitten. Tai ainakin tilaamisen 
Tuota nurkkajussia isä leikitti meillä muksuilla heinäladossa kun nurkat ja reunat piti saada poljettua tiukkaan. Muuten oli niin kurjaa touhua mutta leikin varjolla tuli sekin homma tehtyä.
Se oli mukulana tosi mukavaa, kun isä ja äiti tuli mukaan pihapeleihin. Maatalon isäntä ja emäntä, paljon töitä ja karjaa hoidettavana, ruuanlaittoa ja muuta askaretta. Mutta aina joskus kesäisin malttoivat tulla pelaamaan vaikkapa sulkapalloa tai omilla säännöillä pelattua “pesäpalloa” (pallona yleensä kyllä tennispallo) tai sitten heitettiin tikkaa. Ja juhannuksena koko suku kokoontui yhteen ja pitkin yötä pelattiin lentopalloa. Oli siinä temmellystä. Muistan että oli lapsesta suurta juhlaa, että aikuisetkin joskus intoutuivat hauskanpitoon. Jouluissa taas oli mielestäni lahjojen jälkeen kaikista hauskinta, että sedät ja tädit ja omat vanhemmat pelasivat korttia yötä myöten ja juttelivat mukavia ja laulettiin ketjulauluja.
Kesti jonkun aikaa ennen kuin tohdin tarttua Ruususeen, avata sen ja alkaa lukea. Kohta olen lopussa. Pelkäsin vähän, että mitä jos kirja ei enää teekään samaa vaikutusta kuin ennen nuorena, ei anna samanlaisia tunnelmia kuin silloin. Jos se nyt tuntuisi pelkästään typerältä ja lapselliselta näin vanhana luettuna - nuorisokirja kuitenkin. Onko enää ylipäänsä mitään mahdollisuutta palata missään mielessä vuosikymmenten taakse. Moni muu asia on ajan myötä menettänyt hohtonsa. Mutta ei. Tämä kirja yhä edelleen vain soittelee joitakin salaisia kieliä minussa. Joistakin vanhahtavista termeistä huolimatta. Siina on vieläkin se sama tunnelma. Pelkäsin, että katuisin kirjan ostamista. En kadu. Tulen todennäköisesti lukemaan sen vielä monta kertaa - varmaan vielä seitsemän-kahdeksankymppisenäkin. Ja luultavasti tarina on mulle aina vaan yhtä elävä ja koskettava.
Onpa loisto ketju tämä. Minä olin laittanut samoja kuvia pari kertaa, eikä kukaan sanonut muistamattomasta mitään. Kyllä on hyvä muisteluja paljon.
Tämä on hyvä ketju!!:rolleyes:
Mukavia olivat ennen kotona lauantait kun äiti paistoi ohraleipiä ja tehtiin karjalan piirakoita ja pullaa paistettiin myös. Isä kävi usein kaupassa kunleipää paistettiin ja toi gotler makkaraa pitkän pätkän. Saatiin lämpösen leivän päälle voita ja paksu siivu makkaraa ja lasi maitoa. Ai sitä nautintoa! Ohraleipä tehtiin aina maitoon. Vieläkin viimekesänä minun lapsuuden kaveri muisteli että hän odotti aina että pääsis meille yökylään ja sais sitä äidin ohraleipää. Nykysin sitä sanottas varmaan ohrarieskaksi mutta meillä puoliksi karjalaisilla se on ohraleipää.
Tuolla jossakin muistelun “mahassa” oli puhetta kapakaloista ja niistä keitetystä kapakeitosta. Meidän kaupungissa uusattiin nyt juhlavuotena uuden vuoden vastaan ottajaisissa kaikille halukkaille parikymmentä vuotta tauolla olleen kapakeiton.
Syöjiä oli ollut Uuden Vuoden yönä yli 800 henkeä syömässä.
Tuo kapakeitto on ollut perinteisessti Uutena Vuotena tarjolla. Toivottavasti perinne saa taas siivet alleen. Mielestäni on jo lapsuudesta saakka keitto hyvää.
Käväisin vanhuskierroksen ja tuli puhe nuutipukeista äitini kanssa. Olen muuttanut rajan pinnasta karjalaisena pikkutyttönä silloiseen Satakuntaan syksyllä. Ensimmäisen joulun jälkeen meillä kävi nuutipukkeja ja olin kauhusta kankeana. Päkättivät, ja jollakin oli sukka päässä, yhdellä joulupukin naamari, muilla kasvot muuten piilossa. Lähtivät pois, kun ei äiti ymmärtänyt niille mitään antaa. Seuraavinakin vuosina pelotti, vaikka tiesin, että tuttuja naapureita olivat. Nyt voisin jo itsekin pukitella enkä lähtis kulumallakaan pois😂.
Rea, voisit laittaa enimmän määrän sukukuviasi sinne omaan kuvagalleriaasi ettei tästä tulisi yhtenä pötkönä useammaksi sivuksi pelkästään sinun kuva-albumisi.
En pysty siirtämään viestejä, mutta sinä pyysit sanomaan jos perhekuviasi alkaa tulemaan liikaa:)
Katselin Maaseudulta maailmalle ohjelmaa, jossa keskusteltiin 60-luvun tapahtumista. Silloinhan televisioita alkoi olla jo suomalaiskodeissakin. Meidän ensimmäinen televisiomme oli siippani saama palkinto urheilusuorituksesta. En vaan millään muista miten sen kanssa toimittiin. Näkyivätkö ohjelmat vain, kun töpseli lykättiin pistorasiaan? Mitään antennivirityksiä ei tule mieleeni. Muistaako kukaan?
Meillä ensimmäisen telkun antennina toimi “lapamatojohto”. Siinä oli kaksi lankaa rinnakkain muovin sisällä. Luultavasti olivat kuparia. Se kiersi katon rajassa huoneen ympäri. Tai ainakin suunnilleen ympäri. Siitä on yli 50 vuotta aikaa. En enää muista kuvan laatua mutta kyllä sitä katseltiin innokkaastiu.
1950 luvulla meillä oli sellaiset Punaisella kiiltävällä kankaallapäälystetyt täkit. Niissä oli puuvillavanua sisällä. pesin niitä kesällä mökillä ulkona pytyssä. Huuhtoa sai moneen kertaan kuivuminen kesti kauan, alaosasta aina puristettiin sitä vettä pois, mutta ne raikastui kummasti. varakkaammilla ihmisillä oli flokkipatjat, jotka haisi tunkaiselle. Taviksilla oli olkipatjat. ne oli oikeastaan hygieeniset Kesällä ja jouluna vaihdettiin puhtaat oljet ja pääliset pestiin. keitettiin saunapadassa lipeä vedessä Klupuilla/ varstoilla ihana patjoja varten puitiin ruis olkia, koska puimakoneen läpimenneet oli liian muhjuisia.Höyhentyynyjen höyhenet desinfioitiin kuivassa rautapadassa kuumassa pöyhien. Kyllä siinä kaikki pölypunkit sai kyytiä.Tietysti harmaita vilttejä oli myös. täkkien päällä ei saanut istua eikä maata, koska silloin ne littaantuivat ja kuohkeus katosi. Ne oli arvokkaita.
Tuolla sitä-sun-tätä-ketjussa on juteltu painopeitoista ja siihen liittyen myös siitä millaisia peittoja oli ennen vanhaan. Siirsin sieltä keskustelusta tuon edellä olevan mummin viestin tähän muistelee-ketjuun kun sen pystyi irrottamaan siitä kokonaisuudesta sieltä, ja se sisällöltään sopii tänne tosi hyvin.
Tuollainen mummin tummanpunainen lumpputäkki on vielä hengissä ja pikkuväen ilona, viidennen sukupolven käytössä. Pestykin on, raskasta puuhaa.
Meillä oli 60-luvulla pieni matkatelevisio. Koska kotonani ei ollut silloin ehkä vuosina 66-67 vielä sähköä, telkkari toimi akulla. Akku käytiin latauttamassa paikallisella huoltoasemalla.
Kun akun varaus alkoi olla vähissä, televisiossa kuva-ala alkoi kaventua ja kaventua, kunnes lopulta keskellä ruutua oli vain muutaman sentin näkymä jäljellä. Sitten isä kävi huoltsikalla, akku ladattin ja laitettiin taas piuhat kiinni ja alkoi ohjelmat näkymään ruudun kokoisena.
Kanavia vaihdettiin telkkarin reunassa olevalla vääntönapilla. Kanavia oli tasan kaksi.
Kaikki katsottiin, mitä töllöstä tuli. Hyvät ja huonot ohjelmat. Tupla tai kuitti. Kuten haluatte. Länkkäreitä. Uutisia. Ja kansalaisille varoitus heikoille jäille menemisestä (mies paksussa pompassa rukkaset kourassa taapersi jäälle ja molskahti jään läpi veteen)
Onko kellään kokemusta tavasta, jolla ilman mankelointia tulee samanlainen lopputulos. Lapsuuskotona oli ennen mankelia yksinkertainen laite nimeltä kaulauspulikka. Oli puinen puoreä kappale ja litteä, kahvallinen osa, jonka alapuoli oli kuvioitu sivusta katsoen piparkakkumaiseksi. ( en keksinyt parempaa määritelmää). Vedetty lakana tai taiteltu tyynyliina kierrettiin tiukasti pyöreän kappaleen ympäri ja sillä litteällä rullattiin sitä painaen pöytää vasten.
Töissä asiakkaan lakanoita käsitellään yksin, apurina käytän raskasta, vanhaa mankelia. En uskalla mankeloida, kun en tiedä, toimiiko se kunnolla. Sen verran uskallan käyttää, että lakana jää kiinni, sitten vedän. On helpompi taitella.
+x[quote][/quote]Onko kellään kokemusta tavasta, jolla ilman mankelointia tulee samanlainen lopputulos. Lapsuuskotona oli ennen mankelia yksinkertainen laite nimeltä kaulauspulikka. Oli puinen puoreä kappale ja litteä, kahvallinen osa, jonka alapuoli oli kuvioitu sivusta katsoen piparkakkumaiseksi. ( en keksinyt parempaa määritelmää). Vedetty lakana tai taiteltu tyynyliina kierrettiin tiukasti pyöreän kappaleen ympäri ja sillä litteällä rullattiin sitä painaen pöytää vasten.
Töissä asiakkaan lakanoita käsitellään yksin, apurina käytän raskasta, vanhaa mankelia. En uskalla mankeloida, kun en tiedä, toimiiko se kunnolla. Sen verran uskallan käyttää, että lakana jää kiinni, sitten vedän. On helpompi taitella.
Meidän kotona oli noi kaulauspulikat ja olen kaulannu ja monesti.
On ne mulla vieläkin muinaismuistona mutta en käytä enää.
Lakanat vedän aina pyykkikoneesta otettuna ennen kuivumaan laittamista jos sattuu olemaan joku toiseen päähän.
+x[quote][/quote]Onko kellään kokemusta tavasta, jolla ilman mankelointia tulee samanlainen lopputulos. Lapsuuskotona oli ennen mankelia yksinkertainen laite nimeltä kaulauspulikka. Oli puinen puoreä kappale ja litteä, kahvallinen osa, jonka alapuoli oli kuvioitu sivusta katsoen piparkakkumaiseksi. ( en keksinyt parempaa määritelmää). Vedetty lakana tai taiteltu tyynyliina kierrettiin tiukasti pyöreän kappaleen ympäri ja sillä litteällä rullattiin sitä painaen pöytää vasten.
Töissä asiakkaan lakanoita käsitellään yksin, apurina käytän raskasta, vanhaa mankelia. En uskalla mankeloida, kun en tiedä, toimiiko se kunnolla. Sen verran uskallan käyttää, että lakana jää kiinni, sitten vedän. On helpompi taitella.
Mummulla oli kaulauskapulat. Näppärästi sillä kävi homma mutta itse en ole kokeillut.
Pienen pienenä tyttönä kävin äidin kanssa mankeloimassa tällaisella mankelilla.
Oli aika pelottava laite, kävi aikamoinen ryske. Tuo mankeli oli pyykkituvan alakerrassa.
+x[quote][/quote]Pienen pienenä tyttönä kävin äidin kanssa mankeloimassa tällaisella mankelilla.
Oli aika pelottava laite, kävi aikamoinen ryske. Tuo mankeli oli pyykkituvan alakerrassa.
Tehtaan pesutuvassa käytiin pyykillä, käsin hangattiin vaatteita pyykkilautaa vasten. Rystyset olivat aika kipeät pesun jälkeen. Valkopyykki keitettiin padassa ja vaatteet huuhdottiin pesualtaissa moneen kertaan. Pestyt vaatteet lingottiin ja märät vaatteet laitettiin pyykkikoriin. Kotona vaatteet ripustettiin narulle kuivumaan, jos oli kesä. Talvella vaatteet vietiin talon vintille kuivumaan, jossa ne ensin jäätyivät ja sitten muutamassa päivässä kuivuivat.
Pyykkivuorot oli jaettu kylän eri alueiden kesken, jottei kaikki olisi rynnänneet pyykille samaan aikaan. Meidän alueen vuoro oli keskiviikkoisin. Pyykille otettiin mukaan voileivät ja termospulloon kahvia. Kyllä eväät maistuivat. Joskus pyykkipäivää edeltävänä iltana pyykit vietiin likoamaan, jotta lika irtoaisi helpommin. Tämä tarkoitti sitten sitä, että pyykkituvalle piti mennäkin jo seitsemältä aamulla, jotta pyykkialtaat vapautuisivat seuraaville käyttäjille.
Äiti osti sitten osamaksulla sähköllä käyvän pulsaattoripesukoneen, jolloin pyykkilaudan käyttö jäi vähemmälle. Kone kärrättiin pyykkituvalle. Kone pesi, mutta huuhtelu ja linkous jäi vielä erikseen tehtäväksi.
Voi niitä aikoja, haikeata muistella. Ison tehtaan piipun suojassa oli hyvä elää.
Tuollainen oli yhdessä taloyhtiössä jossa 10 vuotta asuin. Tuli tosi sileää jälkeä