Kurppa, kiva kuulla! Refluksi ei ole vakava vaiva (yleensä), mutta ärsyttävä on.
Eipä sittä lääkäri soitakkaan tänään. Tuli viesti että on siirtynyt perjantaille.
Hiljainen refluksi
Hiljainen refluksi 2
Kiitos tönönvahdille. Ihan uusi juttu minulle ja erittäin hyödyllinen tieto 
Viime perjantaina aamupäivällä soitti lääkäri ja määräsi taas uusia lääkkeitä entisten lisäksi.
Hain heti ne. Kolmena päivänä piti ottaa 2 taplettia kerralla ja nyt neljä päivää väliä ja sittä taas saman toisto.
6.4 on taas lääkäri. Sittä katotaan taas jatkoa jos ei ole lääkkeet auttanut.
Eivät tehoa heti mutta toiveissa on että alkais jotain hyötyä olemaan.
Ja taas eiku odotellaan vaan.
Sitäkin kaihileikkuuta odottelen. Kun edes sais ajan tietää.
Ei oikein voi mitään kylvöksiä suunnitella ja kellariin taitaa jäädä mitä oon talveksi sinne vieny.
Tuon leikkuun jälkeen ei vissiin pitäs nostella mitään raskaampaa. Sanovat niin joilta on kaihi leikattu. Sen näkee sittä kun on ajankohtaista.
Verenpaineet puonnut vähän viime maininnasta
127/76 oli eilen illalla.
Ja ilman nappeja, taitaa tuo ns rasitusliikunta auttavan.
Liike on lääke
Tuo on totta, jos vain pystyy liikkumaan.
Luin hyvän artikkelin eilen (IL Terveys) siitä kuinka ahdistus voi näkyä kehossa.
Päätä särkee, olo tuntuu heikolta, oksettaa, henki ei tunnu kulkevan, vatsa on löysällä, voimat on poissa.
Hankalina aikoina ihmistä rassaa epävarmuus ja mieli on täynnä huolia.
Epävarmuus ei automaattisesti ole huono asia, vaan siitä aiheutuva murehtiminen. Se on eräänlaista sijaistoimintoa silloin kun ei ole keinoja edistää asioita konkreettisesti reaalielämän tasolla.
Murehtiminen alentaa mielialaa ja vaikuttaa myös kehossa. Murehtiminen aiheiutaa hiljalleen samanlaisia autonomisen hermoston oireita kuin äkillinen stressireaktio. Monilla murehtiminen ilmenee jatkuvana lihasjännityksenä.
Mulla on ollut nyt jo parin kuukauden ajan iso ahdistus ja stressi läheisten terveys- ja muiden käytännön asioiden järjestelyiden kanssa ja nyt siihen lisäksi tää maailmantilanne päälle. Oon tässä viikon ajan kuullostellut aikalailla huolissani itteäni ja pelännyt että niinköhän tulee kohta lähtö pumpun takia. Eilen sitten luin ton artikkelin ja totesin että sitähän se todennäköisesti on, kehon reagointia ahdistaviin asioihin joiden ratkeamiseen ei voi vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi.
Ehkä jollekin muullekin voi olla avuksi tuon artikkelin lukeminen ja asian ymmärtäminen.
Minä huomasin, että minulla ainakin auttaa, kun iltaisin en katso, enkä lue uutisia, vaan jotain kevyttä ja letkeää.
Sodan alkamisen jälkeen meni monta yötä hikoillessa, näin painajaisia ja pulssi jyskytti korvissa asti.
Nyt on jo olo rauhoittunut.
Huomaan itsekin, että suru, kauhistumis , ahdistus moodista siirryin selviytymis ja kiukku puolelle.
Itseni puolesta en ole pelännyt, mutta muiden ja läheisten kyllä.
Myös se auttoi kovasti , että minulla on toimintasuunnitelma.
Vaikka kuinka hassulta tuntuisikin teen survival packin viikonloppuna.
Meinaan oikein listata, mitä sinne laitan ja jos en koskaan tarvii, tavarat on muutenkin tarpeellisia.
Taskulamppuja, varavirtaa, autoon puhelinlaturit, rahaa, pattereita, lääkkeet, ensiapu ja haavan hoito, tulenteko tarvikkeet, puukko, kuivaa muonaa, vettä ja mehuja, avaruuspeite, vähän perusvaatetta, huopa , koirien terveyspassit, koirien ruokaa pienet määrät, aion myös ostaa 12voltin vedenkeittimen, jne jne
Ja jos tilanne heikkenee haen vielä jerrykannuun bensaa, muut auton varaöljyt, pesunesteet ym isäntä minulle aina huolehtiikin valmiiksi.
Jos veljeskansaa kohdellaan noin, niin millaista kyytiä me viholliset saisimme.:crying:
Jos pahat ihmiset harmittaa niin kannattaa itsensä kanssa samoin ajattelevan kanssa antaa “kyytiä” sille harmituksen aiheelle, se helpottaa. Olen nukkunut yöni hyvin viimeisen viikon aikanakin.
Pelkäämisestä ja ahdistumisesta ei ole mitään hyötyä. Minussa nämä viime viikon tapahtumat kyllä herättävätkin pääasiassa ankaraa suuttumusta. Vaikka ikää alkaa olla enkä ole enää mikään urheilullinen, olen ajatellut osallistua jollain tavalla vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön. Alkajaisiksi ilmoittauduin informaatiovaikuttamiselta suojautumisen kurssille, joka on verkkoluento parin päivän päästä. Lisäksi aion lahjoittaa rahaa vaikka Punaiselle Ristille. Kannattaa tehdä se mihin pystyy ja olla märehtimättä niitä asioita, joille ei mitään mahda.
Kyllä minä ainakin pelkään, koko maailman rauhan menetystä.
On siitä hyötyä tai ei, kannattaa se tai ei.
Minusta noin pohjaton julmuus on todella pelottava asia.
Olen lapsesta asti pelännyt kaikkia sotia , en vain nyt kun se tulee lähelle.
Tavallaan ihminenhän ei peloilleen mitään voi, se ei mene pois, kuten ei auta sekään, että masentuneelle sanotaan, että lakkaa masentumasta.
Kyllä ne vaan miehen työpaikan miehetkin on hädissään ja ihmeissään, varsinkin ne joilla on pieniä lapsia , jopa muutaman kk ikäisiä vauvoja.
Minä ainakin haluan varautua siihen, että pystyn omasta lähipiiristäni pelastamaan vanhukset, heillä on ikää lähemmäs 80, enkä jätä heitteille.
Anopille olen ainoa mahdollisuus auttajaksi, koska mieheni ei voi.
Lähden autolla liikkeelle. Varaudun pieniin pysähdyksiin. Trangiat ja muut mulla jo on tupakinsytyttimellä saa toimimaan laturit, keittimen ym.
Kannatta varata myös tulitikkuja varmuuden vuoksi ja muutama kynttilä syksyn pimeisiin ja lämpöisi vaatteita ensi talven pakkasiin ja ja… ruokaa!
Minne lähdetään…?
Ei voi tietää. Tilanteen mukaan on elettävä.
En jätä vanhempiani brutaalin teurastuksen uhriksi, jos sen voi välttää.
Ehkä missään ei ole turvassa, jos pahaksi menee ja koko maapallon väki menee pölynä ilmaan. Paitsi ne joilla on maan alla luxusbunkkerit.
Yksinäistä tulee olemaan niillä jotka yksin jäävät luxusbunkkeriinsa. Sitten voisi olla katumuksen aika mutta liian myöhään.