Reseptejä raparperista

Q, kiva kuulla, että rapskusose maistuu :slight_smile:

Raparperiketsuppi

1 litra paloiteltua raparperia
3 silputtua sipulia
2 ½ dl valkoviinietikkaa
2 ½ dl Fariinisokeria
2 ½ dl Talous- tai Luomuruokosokeria
500 g paseerattua tomaattia
2 tl suolaa
1 tl jauhettua kanelia
1 rkl jauhettua inkivääriä

Sekoita kaikki ainekset kattilassa. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen noin tunti tai kunnes seos on sakeutunut. Anna jäähtyä. Purkita ja säilytä jääkaapissa Klikkaa!

Kuulostaa hyvältä, pitää kokeilla, kunhan keksin miten tomaattia paseerataan. Kuoritaan ja prässätään sihdin läpi? Nyt on niin ihanaa suomalaista tomaattia myytävänä, että en varmana osta mitään ulkomaan purkkeja. Ja inkiväärin voi varmaan vaihtaa raastetuksi ja vähän lisätäkin?

Araminta, tekisin tuoreiden tomaattien kanssa niin että kalttaisin ne (=kuoriminen, kastaminen kiehuvaan veteen kuorii tomaatin melkein itsestään jo). Sitten siemenet ja se siemenhöttö pois, ja tomaattiliha soseeksi. Sitä sosetta sitten reseptissä sanottu määrä.

Tein äsken tuota ketsuppia, aika makeaa siitä tuli mutta ihan ketsupin makuista. On vielä kuumaa, just pullotin sen. Otin pikkuisen syrjään jääkaappiin, täytyy maistaa vielä kun on kunnolla jäähtynyt ja maku on tasaantunut kohdilleen.  Sekoitin valmiin soseen tasaiseksi sauvasekoittimella, sitä ei sanottu reseptissä mutta eihän ketsupissa sattumia kuulu olla .

Jos se kylmänä on hyvän makuista niin teen lisää kunhan omat tomaatit kypsyvät, ja laitan varmaan hiukan vähemmän sokeria.

Kiitos, Nuu, kerropa meillekin, miltä maistui. Kerran kauan sitten oon tehnyt ketsuppia, kun oli niin hyvä tomaattivuosi, että niitä sai puoli-ilmaiseksi. Reseptiä mulla ei ollut, katsoin ketsuppipullon kyljestä, mitä olivat siihen panneet ja muokkasin mieleisekseni. Hyvää tuli, mutta yhtään en enää muista, mitä siihen laitoin.

Se oli ihan hyvää, kylmänä ei tuntunut niin makeallekaan kuin lämpimänä. Maistoin ihan makkaran kanssa ja ei se kaupan ketsupeille hävinnyt. Sellainen tumman täyteläinen oli. Varmasti teen jatkossakin, mutta vasta kun omat tomaatit kypsyvät - silloin niitä riittää raaka-aineeksi vaikka mihin :slight_smile:

Hei!

Lähetin äskettäin vastauspalstallae kysymyksen “Luin joskus lehdestä, että raparperin kukkia käytettiin ruuaksi friteerattuna ja mausteeksi lettuihin. Ohje ei ole enää tallella ja lehteä en muista.



Onko ne oikeasti ruuaksi kelpaavia nykyohjeiden mukaan?”



Siellä kukaan ei ollut kuullut asiasta eikä heidän mielestään missään mainita kukkien myrkyllisyydestä. Pyydettiin kysymään tältä palstalta.



Josko teistä joku tietäisi vastauksen pulmaani, olisin mielissäni.



Raparperini kun ovat kukkivaista sorttia. Laiska emäntä niillä lienee, kun pääsevät joka vuosi röyhyttämään kukkiaan.

Google kertoo:

"Yleinen puutarhan hyötykasvi raparperi on tuoreena, runsaasti nautittuna myrkyllinen ja varsinkin lehden nauttiminen voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen. Myös tomaatin lehdet ja varsi ovat myrkyllisiä."

Raparperichutney on  grilliruokien ja muiden liha- ja broileriruokien lisäke. Valmistus on todella helppoa ja nopeaa. Valmista kerralla iso määrä ja vie vaikka tuliaisiksi ystäville. Itselläni ei ollut tähtianista joten keräsin kourallisen saksankirvelin tuoreita siemeniä suoraan puskasta, pilkoin ne ja heitin joukkoon.  Fariinisokerin määrää (ja samalla sokerin kokonaismäärää) pienensin myös hieman kun sitä ei ollut riittävästi. Hyvää tuli, eli säveltämisen varaa on suuntaan jos toiseen

Tein noin kolminkertaisen satsin reseptin aineksiin verrattuna. Jos huomenna jäähtyneenä maistuu hyvältä meinaan tehdä vähintään samansuuruisen satsin lisää, koska tuo äsken tekemäni riitti vain  noin neljään keskikokoiseen purkkiin.

Raparperichutney

400 g raparperia paloiteltuna
1 iso sipuli silppuna
1 rkl tuoretta inkivääriä
2 dl muscovado-, tai fariinisokeria
½ dl vadelmaviinietikkaa tai muuta viinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
1 tähtianis
1 kanelitanko
pieni pala punaista chilipaprikaa
2 ½ dl hillo-marmeladisokeria, tai tavallista sokeria ja  punaista melatinia (hillo ja marmeladi)

Mittaa kaikki ainekset samaan aikaan kasariin ja anna kiehua hiljalleen noin kymmenen minuuttia. Purkita.

 

Raparperichutney

Tällä reseptillä tein myös ja oli niin hyvää että jo toisen satsin tein. Suosittelen !

  • 600 g raparperia 
  • 2 tuoretta chiliä (oman maun mukaan mietoa tai vahvempaa, itse käytin mietoa)
  • 1 valkosipuli
  • 1 sipuli
  • 1 rkl tuoretta inkivääriä
  • 2 ½ dl sokeria
  • ½ tl valkopippuria (kokonaisia)
  • 1 tl suolaa
  • ½ dl viinietikkaa

Pilko raparperi. Silppua chili, sipulit ja inkivääri. Laita kaikki ainekset kattilaan ja hauduta miedolla lämmöllä vähintää puoli tuntia. Laita chutney suljettuun purkkiin ja anna maustua jääkaapissa.  Syö esim. grilliruuan kera tai mausta Chutneylla vaikka  Pulled Porkia tai kastikkeita.

 

Kuulostaa hyvältä Nuun raparperichutney. Ne valkopippuritko sitten jätetään siihen valmiiseen chutney’in? Pelkäisin rikkovani hampaani niissä kun ovat usein tosi kovia… Tosin hirveän pieni määrähän niitä tulee tuohon keitokseen, että ei varmaan sitten häiritse…ja kai se haudutus pehmittää niitä.

Voihan ne sieltä noukkia pois jos löytyvät :slight_smile: Itse jätin ne sinne.

Raparperiketsupin ohjeen otin talteen ja sitä aion kokeilla. Tomaattiketsuppia olen joskus tehnyt ihan kaupan paseeratusta tomaatista (kun ei mun tomaattien kasvatus ole koskaan tuottanut liiaksi satoa) ja sekin oli hyvää.

No nyt sitä raparperiketsuppia tein ja hyvää tuli, varmaan vielä parempaa kylmänä :). Kiitos Nuulle ohjeesta!

Mie laitan usein pippurit, neilikat yms säilönnässä teekelloon. Se on helppo noukkia pois valmiista tuotteesta ennen purkitusta.

Maistoin viime viikolla ensimäisen kerran raparperisimaa, nyt on kolmas satsi tulossa!

n 1 litra raparperipaloja, päälle kiehuvaa vettä n. 3 litraa. Annetaan hautua jonkin aikaa ja lisätään 1 kg sokeria ja sanko täyteen vettä. Noin kahden herneen kokoinen pala hiivaa. Vuorokauden kuluttua siivilöidään pulloon. Yhdessä erässä oli lisämausteena kardemummaa ja kanelia, toisessa inkivääriä.

 

Tuo Nuun raparperijuoma pitää kokeilla.  Joskus tuntui että turhaan minulla noin paljon on raparperia kasvamassa, mutta eipä sitä taidakaan olla liikaa.

 

Kannattaa muuten sitten pitää lukua, kuinka paljon raparperijuomia/kiisseleitä jne juo ja syö sen oksaalihapon vuoksi. Jos ei nimittäin juo maitoa päälle tai kalkitse juomia kuten raparperiviinille tehdään.

Aion siirtää raparperini ja valmistelin sitä muuttoon poistamalla siitä varsia. Otin ne talteen, mutta kannattaako niistä tehdä enään mitään?

Keittele vaikkapa hilloksi hillosokerin kera. On hyvää esim viilin ja turkkilaisen jukurtin kanssa.

Tein nuun ohjeen mukaista raparperijuomaa, hyvää on. Tuollaisesta PikkuPionin linkissä olevasta viiniliidusta en ole kuullutkaan. Saakohan sitä ihan marketeista.



Inkeri2, minä kyllä tein ihan loppukesän raparpereista, ei sitä taida tulla niin suuria määriä syötyä että hirveästi haittaisi.