Minä annan suppiksien kuivua aina seuraavaan päivään siivoamatta. Levitän ensin kerroksen sanomalehteä ja siihen talouspaperia ja sienet siihen kerrokseksi. Seuraavana päivänä ovat kuivahtaneet sen verran, että pikkuroskat tippuvat itsekseen.
Eilen pörräsi kuivuri aamusta iltaan. Uunissakin oli pari pelllistä kiertoilmassa, mutta ne taisivat mennä pilalle, kun niistä tuli ihan mustia eivätkä alkaneetkaan kuivua. Viimeistelin niiden kuivatuksen kuivurissa.
Minä vedän kaikki halki ja isommat neljään osaan. Mun kuivurissa ritilöissä verran tiheä verkko, että pysyvät kyllä siinä.
hmm…toi peukku sais olla vasta kakkosena…
hunaja-viinietikka suppilovahverot:
1/2 litraa ryöpättyjä suppilovahveroita/kanttarelleja/kangasrouskuja
1 keskikokoinen sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
liemi:
1 1/2 dl vettä
2 rkl öljyä
1 dl viinietikkaa
1 tl suolaa
3 rkl hunajaa
1 laakerinlehti
10 mustapippuria
10 rosépippuria
mittaa liemiainekset kattilaan ja keitä lientä hiljalleen n. 10 min.
lado ryöpätyt sienet, viipaloidut valkosipulin kynnet ja sipulirenkaat kerroksittain lasitölkkiin ja kaada päälle kuuma liemi! Anna sienten maustua viileässä vähintään n. 1 kuukausi ja tarjoile sitten riistan ja muiden liharuokien lisäkkeenä!!
ERITTÄIN suositeltavaa!
bluedreams, onko käsitystä kauanko nuo säilyvät? Kuullostaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta, onkin tänään kerättyjä suppiksia odottamass huomista käsittelyä
nehän umpioituvat kun laittaa kuuman marinointiliemen päälle… meillä ei ole kyllä ehtinyt kertaakaan pilaantua… loppua kyllä!
Suppilovahvero keitto
N. 1l tuoreita suppilovahveroita
vähän voita
1 sipuli
pieni valkosipulinkynsi
½ lihaliemikuutiota
n. 2dl vettä
vähän jauhettua mustaapippuria
n.50g koskenlaskija sulatejuustoa
Muutaman minuutin keittämisen jälkeen soseutin sauvasekoittimella.
Päälle: 2 siivua rapeaksi paistetua pekonia ja tuoretta persiliaa.
Paljonko laittaisit kuivattuja suppiksia, jos et enää ole tuoreita käyttämässä?
Meinaan mitata paljonko keräämistäni sienistä tulee kuivattuina.
Vaikka kuinka kuukkeloin oli ohjeet aika sekavia tuon kuivien suhteen. 2-3 dl kuivattuja oli useissa tai 1l tuoreita.
Parempi olisi varmaan punnita, kun kuivatuissa määrä varmaan vaihtelee eri kokoisissa sienissä.
Kuivattuja käytettäessä näytti olevan 2dl vettä liotukseen / 1dl kuivattuja sieniä.
Mulla on muistikuva, että 3 l suppiksia painaa kilon märkänä ja litra suppiksia painaa 8-10 g kuivana.
Punnitsin: 2 isoa hedelmäpussia suppiksia ~piripintaan kerätty (onko hedelmäpussi ~5 l?) painoi kuivana 164 g = silmämääräisesti ~1½ l.
Juustoinen suppikovahverokeitto (kuivatuista sienistä) 2 annosta
Karppiversio, ei jauhoja suurustamiseen
2 dl kuvattuja suppilovahveroita
2 dl vettä
1 kpl iso sipuli pieniksi kuutioituina
1 rkl kasvisfondia
1,5 dl kuohukermaa
3 cm siivu Koskenlaskijaa
1 dl aurajuustoa murustettuna
Suolaa, pippurisekoitusta, yrttejä oman maun mukaan(tuoretta ruohosipulia, persiljaa)
oliiviöljyä kuullottamiseen.
Tarjoile turkkilaisen jogurttisilmän kanssa
Laita sienet veteen likoamaan muutamaksi tunniksi.Purista liotetuista sienistä vesi ja kääntele pannulla sipulisilpun ja öljyn kanssa, kunnes sipulit kuullottuvat. Lisää pannulle 1 desi sienien liotusvettä, kerma, juustot nokareina ja fondi. Keitä kokoon ja surauta sauvalla sileäksi.
Tämä soppa oli koostumukseltaan sakeaa, maistui homppajuustolta melko voimakkaasti, mutta myös sieniltä. pelkällä Koskenlaskijalla oli ehkä tullut miedompi. Itse tykkäsin kovasti mausta.
Aion kokeilla pelkällä sulatejuustolla, jotta näen tuleeko koostumuksesta yhtä hyvä.
mie punnitsin 200g tuoreita kuiva paino oli 12g ja se 200g tuoretta ei ole ihan litraa ja se 12g kuivaa jauheena oli vajaa dl
Kiitos teille ohjeista, monet ohjeet puhuvat vain tuoreista sienistä eikä kuivattujen määrästä mitään. Ajattelin kokeilla tuota trekoolin keittoa ilman sitä homppasjuustoa.
Saahan keiton suurustaa jauhoillakin, tuohon määrään ehkä 1 rkl. Liotusvesi on sitten ihan mustaa, mutta hyvän makuinen pohja keitolle, sitä ei pidä kavahtaa. Kermaa kaunistaa värin kummasti;-)
Mie tykkään laittaa nyt sienikeittoon savuporojuustoa antaa hyvän säväyksen laitan koko koskenlaskija paketin tai sitten even kevätsipuliporojuustoa 200g noin 1.5 keittoon enkä laita mitään jauhoja kerman laitan myös
Tuota savuporojuustoa pitää kokeilla.
Kolmannekseen näyttää putoavan tilavuus suppiksia kuivattaessa. Eli 1l olisi n.3dl kuivattuja.
Valtsu, onko se sinun kehuma suppilovahverohillo tehty tällä reseptillä vai eroaako se jotenkin tästä:
- 3 kg suppilovahveroita
- 1 1/2 kg hillosokeria
- 6 kpl neilikkaa
- 2 rkl suolaa
- 1 dl etikkaa
- 2 dl vettä
Kaikki ainekset kattilaan ja sekoita. Keitä n. 20 minuuttia ja purkita kuumiin tölkkeihin
juu, on - sokerin määrä ensin hirvitti, mutta tulos on hyvä liharuuan kanssa ja paahtoleivällekin iltateen kanssa luulisin.
Kiitos, taidan huomenna keitellä tuota
Valtsu, pika-apua : Pitääkö nuo suppikset ensin ryöpätä? Mulla on 1,5 kilon satsi nyt käsiteltävänä ja tosi hikisesti nekään mahtuu 5 litran kattilaan vaikka pieninkin niitä jonkin verran. Tuo 3 kilon satsi sellaisenaan ilman pieneksi ryöppäystä vaatisi varmaan 10 litran kattilan…
Muoks. päädyin silppuamaan sienet pieneksi ja laittamaan suoraan kattilaan muiden aineksien kanssa. Nehän läsähtivät sitten siinä niin pieneen tilaan että 5 litran kattilassa on n. puolet tyhjää. Menisi siis koko 3 kg:n satsi kerralla. Laitoin myös reseptistä poiketen kanelitangon kiehumaan sinne mukaan.
Tällaisen sivuston löysin. Pitää kokeilla ainakin tuota suppisjuureskiusausta.
Tänään lisäsin lihamurekkeeseen ruskistettuja orakkaita. Oi miten oli hyvää!
Mie oon nyt pari kertaa tehtnyt sienistä aivan miellettömän hyviä marinoituja sieniä tällä ohjeella:
Kantarellimarinadi
1 l tuoreita kantarelleja
2 dl valkoviiniä
1 dl etikkaa
1 dl öljyä
1 laakerinlehti
10 mustapippuria
1/2 tl suolaa
rakuunaa
1 sipuli
Sekoita marinadiliemen ainekset ja anna kiehua hiljaisella tulella 5 min.
Lisää ohuiksi renkaiksi leikattu sipuli ja kiehauta uudelleen. Kuori vaahto pois. Kiehauta kantarellit erikseen, siivilöi ja lisää marinadiliemeen. Anna kiehahtaa ja kuori taas vaahto pinnalta. Keitä hiljaisella tulella vielä pari minuuttia. Kaada kantarellit liemineen puhtaaseen, kannelliseen lasitölkkiin. Marinadi säilyy jääkaapissa vuoden verran. Marinoidut kantarellit ovat hyvä lisuke graavilohelle, savusiialle ja savulohelle.
Oon tehnyt kanttarellien lisäksi tateista ja suppilovahveroista. Voin sanoo että hyvää tulee.