Tuo sivuittain oleva Galahad, jonka jätin on aivan upea. Tänä vuona siinä ei ole härmääkään. Johtuuko siitä, että se sai tarpeeksi vettä kesäkuussa vai heinäkuun helteistä? Onko teillä Galahad tehnyt paljon siementaimia? Minulla on viereinen penkki täynnä sinisiä slkuja. Lieneeköhän ne sitä maatiaista?
Mulla on magic fountains -siemeniä nyt, kylvänkö ne vaan suoraan maahan kasvupaikalleen? Vai miten toimin?
Kannattaisiko minun jättää osa siemenistä vielä kevääseen, vai menevätkö nopeasti huonoksi?
Tämä kevät oli tosi kylmä, vuorotellen lumi suli ja jäätyi. Se vei minultakin pikkutaimet, jotka olin syksyllä ostanut ja istuttanut. Harmitti.
Nyt yritän tätä siemenkylvöä. Edelleen mielellään kuulisin niitä vinkkejä siihen.
Kuulisin myös menestystarinoita “kylvöstä taimiin” ja ihan rautalangasta väännettynä.
Eli kaikki viisaat neuvot tänne.
Mulle on aika samantekevää, minkä värisiä tulee. Kunhan vaan lähtisivät kasvuun ja kukkisivat. Ostin siemenet tori.fistä eräältä rouvalta joka oli kerännyt niitä omistaan.
Tilasin nyt siemeniä, erivärisiä ja mm punaisia
Selittäkää te viisaammat kun jossain luin ohjeen että vaativat kylmäkäsittelyn. Samaan hengenvetoon neuvottiin kylvämään siemenet (nyt) syksyllä ja että itävät keväällä. Onko näin siis suoraan perennapenkkiin jollain nimikyltillä.
Toinen ohje oli kuin Asarina kirjoitti, alkutalvesta kylvetään ja pakkasten / hallojen mentyä istutetaan ulos.
Ritarinkannus näyttää olevan meillä yksi niitä harvoja perennoja jotka viihtyvät. Sen takia haluan niitä lisää mutta en ole ostanut taimia korkean hinnan takia. Päätin nyt sitten kokeilla miten onnistuisi jos kylvän ja kasvatan itse.
En ole ollenkaan hyvä ”kukkajutuissa”, syötävät onnistuu paremmin.
Kylmäkäsittelynvoi tehdä kylvänällä suoraan ulos tai laittamalla siemenet pieneen muovipussiin, jossa on kosteaa hiekkaa ja pussi sitten jääkaappiin. Jääkaapissa kylvöön asti.
Minä.laitoin laiskana ihmisenä siemenet syksyllä suoraan maahan.Ei ne tarvinneet,muuta kuin hyvän kasvumaan.Meillä se on tosi.hyvin lannoitettu,kun ennen meitä oli siinä.hyvin hoidettu peruna ja kasvimaa.Riesaksi asti on,mutta sininen väri ainoastaan
Joskus ostin siemenet muistaakseni Exodig- Gardenilta.
Minäkin ajattelin kokeilla tuota suorakylvöä ronskisti vaan.
Vihdoin sain kauan himoitsemiani ritarinkannuksia. Omien syyskylvöjen kasvuun lähtö on vielä epävarmaa, joten nähdessäni vankkoja juurakoita tori.fissä pilkkahintaan, ei asiaa tarvinnut kahdesti miettiä.
Onpa terhakoita taimia!
Terhakoita oli juu. Noin puolimetrisiä nyt ja huomasin, että eihän ne mitään ritarinkannuksia ole… vaan ukonhattuja! Voi peevelin peeveli
Oli todella. Mutta en syytä myyjää, taimet ovat hyvin saman näköisiä ja eipähän nuo nyt paljoa maksaneet.
Positiivista on se, että itse viime syksynä kylvetyt siemenet ovat itäneet ja lähteneet kasvuun, ja nyt minulla on omia taimia! Jos nyt vaikka vihdoin onnistuisi…
Keltainen ritarinkannus - delphinium semibarbatum
Onko kellään kokemuksia tästä lajista Suomessa? Talvenkestoltaan muita ritarinkannuksia heikompi ilmeisesti, mutta kannattaako kokeilla?
Tekemässä siementilausta ja tässä jahkailen että tekisi mieli tilata tätäkin, mutta onko turha vaiva:sweat_smile:
Terveisin Petri
Harmi ettei mulla ainakaan oo kokemusta tuosta. Vaikuttaa kyllä aika houkuttavalta, kannattaisko kokeilla joka tapauksessa
Luulin aikoinani tätä keltaiseksi ritarinkannukseksi kun on niin samanlainen lehti. Olikin jotain muuta, en enää muista mikä.
Toissa talven hankikylvöistä on nyt peräti kolme ritarinkannuksen taimea penkissä. On ollut vaivalloista. Ensin saamistani siemenistä ei tullut mitään, ja toiselta kierrokselta jäi saaliiksi nämä kolme pikku alkua. Ja tämä on mukamas helppo kasvattaa siemenestä!
Sain tänä kesänä ensimmäiset ritarinkannukset. Kylvin ne loppukesällä 2022 ja viime kesänä sain muutaman tosi pienen, kitualiaasti kasvavan pikkutaimen kasvamaan. Ihmettelin, miten tämä on helposti kylväytyvän kasvin maineessa, kun oma kylvös ei ensimmäisellä kierroksella tuottanut yhtään tainta, ja toisella kierroksella sain aikaiseksi vain kolme aikuiseksi kasvanutta yksilöä!
Siemenet olivat tori.fistä ja niiden pitäisi olla magic fountains -hybridejä. Tällaisia näistä tuli, kukat jäivät noin 30-40 cm korkuisiksi.
Nyt odotan innolla, kasvavatko nämä vielä isommiksi ja tuottavatko lisää kukkavarsia ensi kesänä. Ja sainhan minä taimivaihdossakin pari kappaletta, plus löysin halvalla puutarhaliikkeestä valkoisia Galahad-taimia. Ensi kesää odotellessa!
Ritarinkannukset, Delphinium
on leinikkikasvien heimoon kuuluva kasvisuku. Maailmanlaajuisesti sukuun kuuluvia lajeja on noin 350. Suvun lajeista on muodostettu koristekasvikäyttöön erilaisia risteymiä sekä lajiryhmiä, joista käytetään nimeä jaloritarinkannus (Delphinium Belladonna-, Elatum- ja Pacific-Ryhmät) tai ruusuritarinkannus (Delphinium Ruysii-Ryhmä). Ritarinkannukset ovat kaikilta osiltaan myrkyllisiä.
Ritarinkannukset menestyvät auringossa. Ne tarvitsevat kuohkean, syvämultaisen ja hyvin ravitun maan
Isoritarinkannus (Delphinium elatum ) ja jaloritarinkannukset ovat noin 2 metriä korkeita. Kukinnot ovat sinisiä, valkoisia tai roosanvärisiä.
Isoritarinkannus (Delphinium elatum)
Lähde: Wikipedia