Rucola (sinappikaali), Eruca sativa

Just valittelin salaattini huonoutta, ja tänään kylvän RUCOLAA toiselle kasvimaalleni.Sen on pakko kasvaa.Normaalisti se on itänyt hirmu nopsaa, joten se ehtii ihan varmasti.

Mulla varmaan meni eka rucolasatsi kirppojen suuhun. Kaikki muut on nimittäin nousseet paitsi rucola, parsakaali ja lanttu. Siemeniä on onneks vielä reilusti jäljellä koska tarkoitus olikin kylvää pitkin kesää aina uutta. Olis vaan ollu kiva kun ekatkin olis onnistunu. Enammän kuitenkin harmittaa parsakaali ja lanttu :( Ei oo siemeniä eikä ne varmaan enää kunnolla ehtiskään.

Tökkäsin puoliksi syödyn kaupan rucola-ruukullisen kasvimaalle ja hyvin rupesi kasvattamaan uusia lehtiä. Saman tosin tein viinisuolaheinälle ja paksusti voi hänkin, tai sanoisinko punakasti.

lauantaina kylvösession päätteeksi purkkiin rapistellut rucolat ovat itäneet. nostin ruukun parvekkeen pöydälle. siellä on nyt lämpimämpi kuin keittiössäni:-)

Hei!

Ostin lauantaina Prismasta minikasvihuonepaketin johon kuuluu tuon kasvihuoneen lisäksi kylvömulta, turvepotit(?) ja muutama siemenpussi. Rucola ja basilika itävät jo ja kysyisinkin, että missä vaiheessa tuo rucola täytyy ottaa pois potista ja vaihtaa isompaan ruukkuun? Oletteko vaan "kuorineet" tuon itämispotin pois vai kuinka? Millaiseen multaan, käykö normaali kukkamulta?

Hölmö kylvin sen vielä liian tiheään, kaksi pottia ovat täynnänsä pieniä rucolan ituja…

ennenkuin kerkeät ööö sanoa rucola on jo syöntikokoista ja kukkii. koulisin / siirtäisin heti kun siihen pääsee käsiksi .... laiskurina itselläni kasvaa nyt tamarillon juurella suuressa ruukussa ja harvennan sitä lautaselleni saksilla tupsuja leikaten. voi olla muukin tapa, mutta minä syön pois. 3-4 viikkoa korkeintaan lämpimässä kestää?

taimet ovat nyt ehkä parin sentin mittaisia, en taida päästä vielä käsiksi niihin. Tosin sitä vauhtia itävät että huomenna tuplaten pitempiä. Pitänee hommata saviruukku ja liotella se valmiiksi ja tökätä kasvusto siihen.

On se jännää, tuo kasvun ihme :slight_smile:

hyvä idea, rulocat ovat aika pehmeäversoisia joten kouliminen ei ehkä onnistuisikaan. mikä tahansa mullalla täytetty loota, jonka pälle voisit nostaa kokonaisena hyvinkin riittää. raket sallad toinen nimike kertoo tuosta raketin nopeasta kasvuvauhdista. eipä ne paljon yli 10 cm isompia lehtiä kaupan salaattipakkauksessakaan ole - ja pilaantuvat leikattuna nopeasti. -syö, syö ja syö nopeesti.

Juu,näin täytyy toimia.

Siirsin äsken täältä villirucolaa koskevat viestit omaan ketjuunsa. Jatkossa huomioikaa että villirucola (isohietasinappi) ja rucola (sinappikaali) ovat eri asioita joilla on omat keskusteluketjunsa

viime kevään tilanteen näyn kirjanneen tuohon edelle. - tänäkeväänä en vielä ole kylvänyt. - ei yhtä aromikkaaksi tule kuin ulkona, vaikka lämpimillä purkin aina parvekkeelle nostinkin. kasvattamisen väärti kuitenkin.

 

Olen jostain syystä löytänyt rucolan vasta nyt. On se niin ihana salaatissa. (onkohan tämä se rucola, kun näkyy olevan kaksi rucolaketjua?). En viitsinyt kylvää, ostin valmiita rucolasalaattipurkkeja kaupasta kolme (1.60 e/kpk). Kaipa ne voi vaan vaihtaa tilavimpiin ruukkuihin ja kasvatella ikkunalaudalla?

Oikeasti olen ihan tonttu näissä hyötykasviasioissa.

tämä on se rucola, jonka siementä saa joka puodista. yksivuotinen. - vasta viime keväänä onnistuin hovihankkijapuutarhakaupastani löytämään monivuotista Villirucola. Isohietasinappi, Diplotaxis muralis. kinosten alla odottelee nyt... kerron sitten tuolla ketjulla, mitä sieltä paljastuu.

Kasvariin olen kolmena kesänä kylvänyt tomaattien juurelle. Aivan ihanaa tavallisen lehtisalaatin seassa. Ulkona kirpat? riesana. Kasvarissa saavat olla rauhassa.

Rucolapenkkiäni kukituttaa hymy


Minä olen Rucola-salaattia kylvänyt toukokuun alussa. Olemme sitä syöneet jonkun verran ja tykätty. Nyt se työntää varsia ja on satojen kaalikoiden kiusaamana rumistunut.



Tästä otsikosta vasta älysin kylväneeni sinappikaalia. Ihmettelin vallan, miksi kaalikoi sitä niin kiusaa :smiley:



Kylvän uuden satsin kasvihuoneelle, jos pussissa on vielä jotain.

Mä kasvattelin eka kertaa ja pari viikonloppua sitten perkasin kaikki pois…-ei tykätty!

Kasvihuoneessa se pärjää hyvin. En voisi olla kesää ilman rucolaa. Loistava maun antaja muiden salaattilaatujen seassa.

Kuinka voi olla tykkäämättä? Antaa niin mahtavan hyvän maun kun laittaa voileivänkin päälle! Olisinpa ollut paikalla kärkkymässä perkuujätettä…nam!

Minua inhottaa rucolassa joskus sen haju, mutta pieninä annoksina se menee kyllä alas. Sitä pitäisi kai kylvää useasti kesässä, jotta se ei ehtisi kukkia.