Ei voi olla totta, sokeria sieniin!!
Sen tiiän, että ruokiin josson tomskua pannaan ripaus sokeria mut ikinä en kuullu, että sieniin
Hyi, sokeria sieniin!
Jos sieniä tykkää syödä niin siihen kuuluu ihan perus suola (meri tai punainen )
Mutta, jos sieniin lykkää sokeria, niin eihän sienen makua enää maista ollenkaan. Kyllähän tuo on taas aivan liian utopista. → Jos haluaa sieniin sokeria, niin osta mieluummin donitsi.
Miksi ihmeessä hyvät maut halutaan pilata sokerilla?
Jos sieniä on paljon, kannattaa tehdä, kokeilla myös hilloketta. Se on hyvää. Etikka ottaa pahimman sokerisuuden pois.
Mie en kanssa tykkään noista hillokeista ainakaan sieniä en säilö. Ei siinä sieni maistu sokerissa ja etikassa yleensä missään etikka säilykkeissä ei maistu kun etikka ja jotku mausteet ja yleensä on makeeta yök sitä sokeria tupataan hirveitä määriä joka paikkaan ja sitten moni sano ettei syö sokeria harva kaivaa perin pohjaisesti mitä kaikea mitä suuhunsa ajaa varsinkaan näitä piilo juttuja
Jos säilöö punajuuria etikkaliemeen, niin onko siihen pakko laittaa sokeria?
terveisin; tumpelo keittiössä
Makuasioita, mutta miun ohjeessa sitä on aika paljon. Kaksi kertaa etikan määrä.
Mihinkäs se sienen maku siinä pikkelsissä muka katoaa? Meillä ei ole tänä(kään) syksynä vielä yhtään suppilovahveroa kuivattu tai pakastettu, kylläkin kerätyt pari sankollista on kaikki keitetty Sopasen ohjeen mukaan pikkelsiksi. Kyseisen evään kohdalla ei tarvitse miettiä minkä kanssa sitä syö, meillä sitä syödään ihan paljaaltaan purkista. Varsinkin lapset, minä tykkään sentään laittaa yleensä ruisleipää sinne alle.
Ahaa, eli se sokeri on siellä vain maun takia. Tackar och pockar.
Olipas tuossa hillokkeessa sokeria, en kyllä uskaltaisi kokeilla, ellen jollain saisi ensin maistaa ja hyväksi havaita. Kyllä mun etikkasienireseptissäkin silti desi sokeria on, vähemmän kuin yleensä pikkelseisssä.
Tein tässä jokupäivä chiliketsuppia tai jotain sen tapaista. Chilit oli kyllä mietoja, niitä ja tomaatteja tuli puolet ja puolet, n 500g molempia, pari sipulia ja joku pieni kesäskurpitsa lisäksi, suolaa ja valkosipulia ja etikkaa. Itse en tietysti pystynyt sitä soppaa maistamaan, joten isäntää konsultoin vähän väliä ja aina vaan komennettiin laittamaan lisää sokeria. Soosiin tuli lopulta melkein 2 dl sokeria, sehän ei kokoon keitettynä kovin suuri satsi ollut, pari sillipurkillista. Pojankin mielestäkin tuli hyvää, vaikka hän olisi kyllä kaivannut muuta kuin tällaista sweetchiliversiota. Laitoin mössön siivilästä läpi ja tuli niin kaunista tasaisen kirkkaan punaista kastiketta, että kyllä mun varmaan pitää sitä itsekin maistaa.
Keräsin eilen loput paprikat pois. Miten noita raakoja voisi säilötä.
Hyviä ohjeita odottelen.
Alkuperäinen kirjoittaja: Maire´
Minä kantelin tässä jo aikaisemmin paprikapurkit sisälle ja tuossa keittiöntyöpöydällä ikkunan edessä ovat kypsyneet. Siitä vaan noukin aina kypsät syötäväksi. Sellainen minun säilöntä on paprikoille. Nyt ei ole enää kovinkan paljoa raakana.
Paprikoitahan varmaan kannattaa syödä niin paljon kuin kerkeää ennen kuin pilaantuvat. Aika pitkäänhän ne jääkaapissa säilyy, jos ovat jo poimittu. Säilöttäessä kuitenkin menettävät paljon. Joskus kun paprikoita on ollut enemmän kuin on ehditty syödä niin, olen vaan viipaloinut ja pakastanut. Pakastettuja paprikoita olen sitten käyttänyt lämpimiin ruokiin, kun taas muuten paprikat on syöty raakoina.
Ison kasan vihreitä ja nahistumassa olevia paprikoita silppusin kesäkurpitsa etikka säilykkeeseen. Siinä eivät mene hukkaan ja tuovat säilykkeeseen väriä ja makua. Pakasteessahan ne menevät lötkyiksi.
Tuon salaatin tein ohjeella: 2kg kesäkurpitsaa (suikaleina, raasteena).
1kg sipuli suikaleina.
1 nippu tilliä.
1kg sokeria, tai maun mukaan.
6dl etikkaa.
paprikoita suikaleina tai paloina.
Kiitos rea, tuota kokeilen.
Alkuperäinen kirjoittaja: Maire´
Tällaiselta näyttää valmis salaatti ja maistuu taivaiselta!!
Tosi herkulliselta näyttää. Nuo minun paprikani ovat enimmäkseen vihreitä, koska punaiset on syöty heti kyspsyttyään. Olivat tosi hyviä ja makeita.
Kokeilen kuitenkin ohjeesi mukaisesti näitä raakileitakin.
Alkuperäinen kirjoittaja: Maire´
Kiehautiko tuon etikka-sokeriliemen?
Alkuperäinen kirjoittaja: Maire´
Kiehautin. Tuolla joukossa minullakin on vihreät raat. Tai oikeammin kiehautin sipulit siinä mukana aikaisemmin ja sitten lisäsin kaikki joukkoon ja annoin kiehua vielä vähän aikaa. Ohjeen olen saanut sisareltani ja taitaa olla alkujaan kokki veljeltämme.