Meillä särkynyt sydän ränsistyy jo aika aikaisin. Näkösuojaksi ole laittanut keppejä (vaahterasta leikattuja piiskoja) ja yksivuotisia käynnöksiä kasvamaan niihin. Hyvin on toiminut.
Meidän särkynyt sydän on kokenut aika kovia, mutta on muutamana viime vuonna kasvanut melko isoksi. Ensin pelastin sen talon sokkelin vierestä ulkopinnan remontian alta keskellä kukintaa. Törkkäsin sen silloin kasvamaan yhteen hiukan epämääräiseen kukkapenkkiin. Siinä voi aika huonosti ja kun joitakin vuosia myöhemmin laitoin sen penkin kokonaan uusiksi, löysin sieltä n. 15cm pitkän juuren pätkän. Jostain syystä en heittänyt sitä kompostiin (en yhtään muistanut koko särkynyttä sydäntä)vaan laitoin uudistettuun penkkiin. Parissa vuodessa särkynyt sydän innostui niin, että ei enää mahtunut siihen ja taas oli siirrettävä. Nykyisellä paikallaan aloittelee nyt kolmatta vuotta ja alkuja on taas aika reilusti.
Minä istutin särkyneen sydämen tuohon seinustan läheisyyteen, hyvin on kasvanut eikä tällä korkeudella ränsisty vaan säilyy hyvänä syksyyn. Valkoisen istutin viime kesänä, toivottavasti kukkii nyt.
Meillä on ollut pihassa 70-luvun lopulta saakka, hyvin kasvaa, mutta ajattelin vaihtaa paikkaa sille, koska ei näytä leviävän juuri ollenkaan.
Luulen, että muut kasvustot vievät energiaa ja meille on rantautunut rikkakasvi, joka leviää aivan tajutonta vauhtia ja vie tilan kaikilta kukilta nopeasti.
6-vuotias tyttö sanoi minulle sunnuntaina:kuule mumma tämä on maailman kaunein kukka.
Olen hänen kanssaan samaa mieltä!
Se on todella kaunis!
Särkynyt sydän oikein rönsyää tänä vuonna ja jo nyt täydessä kukassa.
Särkyneen sydämen lehdistöä sadepäivänä. 
Ihanan raikas kuva tänne helteen keskelle ![]()
Mun särkynytsydän ei ymmärrä lopettaa kukkimista ![]()
täälä kans syän lykkää uusia kukkia
Sama juttu ja molemmat värit. Tänä kesänä monet muutkin kukat ovat kukkineet tosi pitkään.
Minusta tuntuu että ne on vain alkaneet kukkia myöhään ![]()
Viime vuonna minullakin särkynyt sydän kukki toisen kerran, nyt se vasta lopettelee ensimmäistä kukintaansa…
Totta, toukokuu oli myöhäinen. Mutta meillä on kesäkuu ollut täällä mäellä suotuisa, paraatipenkki kiri vauhdikkaasta kiinni kesän ja on kukkinut ihanasta koko kesäkuun. Viime vuonna mulla ei ole samaisesta penkistä kesäkuulta kuin yksi kuva, ei ollut mitään kuvattavaa kuin sitä vihreää lehtimassaa.
Onko kukaan verrannut onko valkealla ja punaisella särkyneelläsydämellä “täyskasvuisena” kokoeroa? Meinaan siirtää punaisen kun se on nykyisessä paikassaan liian iso (ja liian hanakka laajenemaan) ja laittaisin tilalle valkean, jos hän jäisi pienemmäksi.
Vähän pienemmäksi jää kuin punainen.
Kiitos Kurppa, tätä vastausta toivoinkin:-)
Sydän itkee särkynyttä sydäntä, saas nähdä miten käy, kuuma ja kuiva kesä taisi tehdä tuhojaan ja ei yhtään vihreää missään edes loppu kesällä, kasvit olivat suuria ja monta vuotta vanhoja.
Eikös särkyneen sydämen tyyliin kuulukin kuihtua pois kukinnan jälkeen ja seuraavana keväänä taas nousta virkeänä piiiitkästä talvilevosta. Leikkasin omiani ohjeen mukaan kukinnan jälkeen saadakseni ne uuteen syyskukintaan.
Mulla ei oo kuihtunut, nyt vaan on lehdet syksyn keltaiset
Kukki toisen kerran niukasti ilman mitään toimenpiteitä.