Mulla oli muutaman vuoden siili pihassa, ja ruokin sitä vain loppukesällä ja syksyllä juuri sen talvirasvan keräämiseksi. Minusta meillä oli etanoita ja toukkia ihan kyllältä kesäravinnoksi ja joutivat siilinruoaksi. Lehtikompostin tarkistin syksyllä, että pääsee talviunille, se on minusta selviytymisen kannalta tärkeämpää kuin kesäruokinta. Pari vuotta sitten ei enää ilmaantunut, lieneekö löytänyt kodin, jossa ruokittiin koko kesä, vai oliko jäänyt auton alle, kun yksi siilinpoikanen ryömi pihaan kuolemaan.
Meille on ilmaantunut neljäs poikasista pihaan. Se on selvästi viettänyt enenmmän aikaa yksikseen tai muuten jossain ison korttelin suojissa. Vaikka se on hurjan arka säpsähtelijä, se kurnuttaa kun on nälkä. Huomasin että se on todella tumman ruskea ja vain piikkien päät vain ovat vaaleat, masukarvatkin ovat ihan tumman ruskeat niinkuin koko naamakin. Vaikka se ei ole kai tottunut olemaan ihmisen lähellä, se osasi tulla hakemaan apua kun sateet varmaan on kohmettanut sitä. Öisin on aika kylmä ja varmaan herätessä maha kurnii. Ai mitenkö huomasin sen? Istuin kahvilla perkolassa ja yhtäkkiä joku kiipesi kengälleni ja tökki älyttömän kylmällä kuonolla paljasta säärtä. Taidettiin pelästyä molemmat ihan yhtä paljon. Se kipitti jouluruusujen alle ja minä menin laittamaan kuppiin kissanruokaa jonka terästin leivän päällä olevalla kananmunankeltuaisella. En laittanut paljoa ruokaa ettei lokit tai harakat tule. Silti se söi vain puolet, ensin vauhti oli nopea mutta lopussa se selvästi rauhoittui ja mutusteli maiskutellen.
Rautakaupasta haettiin tänään aineet ruokintakopin tekemiseksi. Nyt ei enää tarvitse seurailla jääkö ruokaa yöksi, joku voi kuitenkin tulla vapaasti yöpalalle.
Aiemmin puhuttiin ettei siilejä saisi ruokkia. Kyllä niitä saa ja pitääkin kun on ollut kylmä ja sateinen kesä. Täältä lisää: http://www.siilikiikarissa.fi/ruokinta ja sieltä olen itsekin kysellyt neuvoja. En voi olla niin sydämetön etten auttaisi, on kyseessä ihminen tai eläin. Täällä ei ole valtavan pitkään aikaan nähty poikasia. Nyt on emolla ne 9 poikasta jota todennäköisesti imettää jokusen viikon vielä. Menee pitkään ennen kuin poikaset painaa sen vähintään puoli kiloa että selviäisivät talvesta.
Siili ei ole kuin koira joka syö niin kauan kuin kupissa on ruokaa vaikka maha olisi täysi.
Illalla joku poikasista pääsi testaamaan uutta tavernaa. Olin laittamassa kuppiin ruokaa ja sille katosta päälle kun kukkapuskasta tulla tepasteli joku pennuista syömään. Oudomman näköinen, arkuus katosi nälän kanssa. Tälle oli harakat jostain syystä nauraneet aiemmin illalla. Syynä saattoi olla myös tavernaan sijoitettu korkeampi astia jossa oli huumaavasti tuoksuva nakki ja jota harakat eivät päässeet hakemaan eikä siilikään sitä koittanut tutkia. Harakat lentelivät sinne tänne joten uskoimme tuon kestävän harakoiden varasteluyritykset. Se on tehty helpolla tavalla, muoviputkista kasattava marjapensasteline jonka sahasin kahdeksi kolmioksi ja peitin pienisilmäisellä (kana)verkolla. Verkko kiinnitettiin nippusiteillä ja vain alareunoihin oli jäädä terävät leikkuupinnat mutta kiinnitin niihin puukepit nippareilla ja laitoin aluksi teippiä että saan oikean muodon. Halusin myös että siili tunnistaa helposti reunat vaikka näkö onkin mitä sattuu. Tuo on 80 senttiä pitkä, kyljet on 40-senttiset. Mahtuu sinne syömään ja se on helppo nostaa syrjään kuppia pestessä.
Haluan lisätä tänne pienen lainatun osan tuolta siili-sivustolta kun oletan että kaikki ei sitä mene lukemaan. Monet luulee, ihan kuin minäkin aiemmin, että siilit rakastaa etanoiden syömistä. Tieto on ihan kamalan väärä. Tämän alla olevan lisäksi lisätietoa on täällä: http://www.siilikiikarissa.fi/siili-ja-etanat
Puutarhurit haluavat siilejä pihalleen, jotta ne pitäisivät etana- ja kotilokannan kurissa. Tieto on virheellinen. Tässä muutama tosiasia siileistä, etanoista ja kotiloista:
- Siilit syövät pääasiassa kovakuoriaisia ja toukkia, eivät kotiloita ja etanoita.
- Niiden luontaisesta ravinnosta vain 5 % koostuu etanoista ja kotiloista.
- Ne syövät etanoita ja kotiloita vain todella nälkäisinä, kun muuta ravintoa ei ole enää tarjolla.
- Siilit, jotka ovat joutuneet syömään vain etanoita ja kotiloita, eivät elä pitkään.
- Paras tapa auttaa siilejä on tarjota niille vaihtoehtoista lisäruokaa.
Etanat ja kotilot ovat ensisijainen keuhkomatojen tartuntalähde. Keuhkomadot ovat pääsyy siilien tautikuolemiin.
- Lisääntyvät keuhkomadot täyttävät siilin keuhkot ja se kuolee joko keuhkokuumeeseen tai sisäiseen keuhkoverenvuotoon.
Hyvä tietää tuo, mulle oli uutta.
Kastehelminen, olet valikoitunut siilien emoksi, onnittelut !
kun katson tuota tekemääsi ruokinta-aitausta, ihailen sinua.
Kyllä vain puutarhanhoito kätevöittää emännät vaikka ja mihin 
Kiitos Kilpukka 😄. Työ tekijäänsä neuvoo. Niitä 80-senttisiä putkia jäi vielä pari ja metritolkulla verkkoa. Joku oli vienyt hyviä paloja vesivaneriakin kierrätyspaikkaan. Tiedä mitä tässä vielä puuhailisi noille.
Se vaalea rohkea värjötteli päivällä perkolassa turkkiaan ravistellen. Olin viemässä syönnin jälkeen jämiä kompostoriin ja meidän reitit kohtasi. Pysähdyin muutaman metrin päähän ja luulin että se sulavasti siirtyisi jonnekin syrjemmäksi mutta ei. Se käveli haistelemaan villasukkiani, kiersi jalkojani kolme kertaa ympäri ja taapersi kaasugrillin alle kolistelemaan. Ihan kuin mieltään osoittava lapsi joka ei saa karkkia. Vein ruokaa molempiin tavernoihin ja sinnehän se meni syomään. Viiden minuutin päästä katsoin vessan ikkunasta että nyt se on siellä toisessa ja sanoin miehelle että olipas sillä nälkä. Tosiasiassa siellä olikin toinen siili. Kun se toinen söi siellä tynnyrien takana, putsasin ensimmäistä kuppia ja laitoin siihenkin uudet ruoat. Muutaman minuutin päästä kolmas märkä siili oli syömässä. Liekkö syynä kissanruokaan laitettu reilu jauhelihalisäys.
kastehelminen, arvelen että jauheliha on maistunut, koska siinä ei ole suolaa.
Muistathan sen jutun, kun ulkomailla turistipöljälle tarjotaan uutta ruokaa. Turisti epäröi, jolloin useimmiten rohkaistaan sanomalla: " It tastes like chicken"… ja sen jälkeen uskaltaa maistaa…
Oliskohan siilien maailmassa samasta ilmiöstä kyse 
Siirrettiin toinen taverna lähemmäksi kun oli kunnon sade iltapäivällä. Kävin pari tuntia sitten laittamassa iltaruokaa kuppeihin. Valkoinen muovijakkara on painona ja lintujen karkotusta varten. Luin että lokit ja harakat ei halua istua vallkoisella liukkaalla pinnalla. Juttelin perkolassa miehen kanssa ja huomattiin että tumma siili köpötteli siinä ympäri ja kaiketi mietti miten pääsisi kupille. Sitten se käveli vähän piiloon ja nosteli selkäpiikkejään ja ihmettelimme mikä nyt noin ärsyttää. Se kävi haistelemassa miehen kenkiä, kääntyi ja meni syömään. Siinä sitten hämmästelimme sen tummia piikkejä, pitkää kuonoa ja puhuimme että kyllä ne poikaset kasvaa vauhdilla. Kunnes tamppaustelineen alle köpötti kukkapenkin läpi toinen siili. Silloin huomasimme että ei ne ole ihan samaa pentuetta, tämä tumma onkin aikuinen ja tamppiksen alla on poikanen. Mietimme että emo ei ollut tuon värinen eli nyt täytyi keltaisella kupilla olla joko pentujen isän tai joku muu kulkija. Mumisin itsekseni että pois sieltä syömästä pentujen ruokaa. Näillä ei ollut näköyhteyttä mutta varmaan haistoivat toisensa. Onneksi olivat nälkäisiä ja keskittyivät ruokaansa.
Kävin äsken katsomassa että kaikki on kunnossa eikä missään näkynyt irtopiikkejä eikä kerällä olevaa pentua. Pennun kuppi oli syöty tyhjäksi mutta tuon ison vieraan tumman siilin jäljiltä kupinvierus on kuorrutettu ruokakokkareilla. Sillä ei todella ollut mitään pöytätapoja.
Tämä kesä poikkeaa kovasti aiemmista. Juttelin naapurin kanssa eilen että meidän molempien kukkapenkeissä risteilee siilien polkuja ja ne levenee joka viikko.
Ihana lukea näitä siilijuttuja. On varmasti kivaa seurata niiden puuhia.
Kotikotona oli siiliperhe vuonna kivi ja kuokka. Muistan kun silloinen snautseri vahingossa juoksi päin isoa mammasiiliä, ja itkunsekaiseksi ulinaksi päättyi. Koira varoi visusti siiliä sen jälkeen. Siilimammalle ei käynyt mitenkään.
Meillä kotona ei ole näkynyt koskaan siiliä, mutta ehkä hyvä niin, kun maantie kulkee ihan siinä vierellä. Tontin takaosa on suojaisempi ja siellä voisi ehkä siiliä olla. Syksyllä kerään risuja aina samaan paikkaan sekä haravoidut lehdet. Jos siellä on siiliä, ehkä löytävät talveksi nukkumapaikan.
Tänään päivällä kävin kastelemassa terassin kukkia kun huomasin että arin siilinpoikanen oli syömässä. Odottelin aikani että sai syötyä ja kun oli lähdössä, nappasin kuvan vaikka ne onkin aika vauhdikkaita kulkeissaan. Askel on ketterämpi ennen ruokaa mutta syönnin jälkeen ei sitten kiirettä olekaan.
Illalla mies kävi laittamassa ruoat kuppeihin, isompi poikanen tuli saman tien syömään jostain talon takaa. Kun se pääsi hyvään vauhtiin, venytteli toinen, se viimeisin ilmestynyt pikkuinen kukkapenkistä juuri tuosta kohtaa jossa kuvan siili on menossa. Tuli aika reippaasti koittaen mistä mahtuisi samalle kupille. Silloin ajattelin että tappeluhan siitä vielä tulee. Lopulta varovasti toisen ohittaen tuolla tunnelissa molemmat päätyivät siihen kupin reunaan, toinen toiselle puolen, toinen toiselle. Vähän tuhisivat välillä, sitten taas ottivat ruokapalasen ja kumartuivat syömään sen kupin vierellä - jota muuten ei kukaan ole tehnyt aiemmin - ja jatkoivat yhteistä ruokailua joka muuten kesti hyvinkin puoli tuntia. En ole koskaan ennen kuullut että siilit hyrisevät mutta niin ne vaan tekivät. Kuppi tuli nuoltua kaksistaan puhtaaksi ja niin ne lähtivät takaisin mistä tulivat, eri suuntiin. Oli sen verran hämärää etten halunnut ottaa kuvaa. Ajattelin että kamera mittaa pisteellä ja se voi säikäyttää.
Illalla tultiin mustikkametsästä ja menin viemään ruokaa kuppiin. Huomasin että naapurin puolelta rinteessä jossa on samassa kohdassa betoninen seinäke ja metrin korkeusero, kuului pesaista kahinaa, tuhinaa ja sähinää. Menin lähemmäs katsomaan ja siellä meidän tuttu terassikävijä koitti puskea pienempää siiliä alas siitä betonireunalta mutta taisivat säikähtää kun sanoin aika kovaan ääneen että voi ei. Siitä hävisivät jonnekin ja puhina loppui.
Pian tuttu pitkäkuonoinen tuli muina miehinä (?) terassia lähellä olevalle kupille syömään. Ajattelin että tänään ei taida onnistua yhteisillallinen ja lähdin tyhjentämään toiseen kuppiin toisen pienen ruokapurkin. Pitkäkuono haistoi sen ja oli kääntymässä tamppaustelineen alle olevalle kupille kun huomasin tamppiksen takana kukkapenkin reunassa seisovan ihan pienen siilinpikasen jolla on oikeassa kyljessä vaalea laikku. Se oli vähän kuin märkä likainen villalankakerä. Se oli sama jota tuo pitkäkuono isomman oikeudella oli sysimässä alas rinteeltä. Ajattelin ettei ole reilua että se isompi tulee vielä syömään pienemmän iltapalan ja vaikka luonnon kiertokulkuun ei saisikaan puuttua, otin muovijakkaran ja menin niiden väliin pyykinkuivaustelineen alle istumaan. Silloin molemmat menivät vähän tuhisten kupillensa ja vaikkei ole näköyhteyttä, olivat selät vastakkain. Sain siinä samalla lukea kännykästä uutisia kaikessa rauhassa. Kun oli syöty sen mitä maha veti, molemmat lähti omille teilleen ja minä keräsin ruokapurkit sisälle ja vein haarukan vesiämpäriin yöksi. Aiemmin käyttämäni teelusikan jätin aamupäivällä terassin kaiteelle josta ilmeisesti harakat on vieneet sen mennessään. Ainakin se on siitä kadonnut.
Mokomat harakat, kun niiden äänen kuulee sisälle, tietää että siili on lähellä ruokakuppia. Tänään pistin siihen lähelle kukkapenkkeihin ja purkkeihin pitkiä kukkakeppejä. Jospa harakat huomaisi ettei ihan joka paikkaan voi mennä istumaan ja nauramaan.
Menin viemään ruokaa kuppeihin. Avasin rasian valmiiksi mutta meinasin pestä kupit vielä ennen kuin laitan niihin mitään ja hain sisältä kuumavesikannun. Siinä lähimmän ruokapaikan vieressä olikin jo kaksi siiliä odottelemassa. Olivat varmaan haistelleet avatun iltapalarasian hajua ja tulleet pikapikaa paikalle. Eihän siinä voinut muuta kuin pikaisesti täyttää ensin takimmaisen tavernan kuppi ja sitten lähempää terassia. Jos olisin tehnyt toisinpäin olisi pitänyt kiertää koko talo että olisin päässyt sisälle ja etten olisi häirinnyt ruokailua. Pienin siili, jolla on se harmahtavan vaalea laikku oikeassa kyljessä, olikin jäänyt odottamaan terassin viereen isorikkojen päälle. Otin sen rukkasiin ja pyysin miestä ottamaan kuvan. Siinä pidellessä ajattelin että tuollainen hyvinkin 20-senttinen takiaispallo näyttää jo hyvän painoiselta mutta sehän oli kevyt kuin mikä. Vaakaan sen hennonut sisälle viedä ettei saa sydänkohtausta mutta noin käsivaralta sanoisin että alle 400 grammaa. Se isompi jolla on tumma kolmio painaa sitten varmaan ehkä 600 grammaa. Paljon saavat vielä syödä että selviävät talven yli. Katsokaa mitkä karvat! Selvästi kissanruoka ja keitetty kala on tehnyt hyvää.
Kun tulin sisälle, otin jääkaapista huomisen piirakan päälliset, mustikkarasian ja sanoin miehelle että siili painoi vähemmän kuin tämä. Punnitsin rasian, se painoi 375 grammaa.
Tuosta saa varmaan laskettua sormet ja varpaat. Silmät on kiinni, liekkö pelosta vai siksi että on vähän kuin pesässä.
Luin että siilin täytyy painaa vähintään 800 g jotta selviäisi talvihorroksesta. Toivotaan että pikkusiilikin ehtii kasvaa ja lihoa.
Onneksi aikaa on vielä. Koitetaan saada tuo pahnueen pieninkin kasvamaan talvikuntoon. Tämä on se sama jonka se isompi koitti pudottaa aiemin rajalla metrin alas. Jospa sitä on sysitty useamman kerran pois ruoka-apajilta. Onneksi ruokapurkkeja saa kaupasta ja kaapeista löytyy sekaan lisärasvaa ja proteiinia eli rypsiöljyä, kananmunia, jauhelihaa ja kalaa. Lisävinkit otetaan kiitollisina vastaan.
Monessa paikassa kerrotaan että siilit on sottaisia. Olen laittanut ruokintapaikat niin että niistä pääsee sujahtamaan kukkapenkkeihin joten ne etanankokoiset kikkareet menee suoraan sinne minne ne kuuluu. Mies on löytänyt pari kikkaretta pihalta ja itse en kertaakaan.
Tänään oli vähän väsyttävä päivä, pieniä lapsia kylässä ja tuli juostua, leikittuä, nosteltua vaippaikäistä vaikka ei olisi pitänyt. Siksi olikin mukavaa tehdä jo aamupäivällä iso purkillinen siilinruokaa, mukana kalaa, kananmunaa ja laktoositonta voita sulatettuna sekä kissan lohiherkkua, sillä kutsuu nopeasti paljon siilejä syömään. Sitten tein vanhoista kissanruokarasioista heiluvia pelotteita ruokapaikkojen lähelle kun huomasin että harakka juoksi tavernan läpi. Se ruokapaikka on kuitenkin vähän yli 80 senttiä pitkä ja noin 30 senttiä korkeimmalta kohdaltaan, molemmissa päissä on vielä joko iso kivi tai kukkapurkki niin ettei lintu sinne menisi mutta rohkeita ovat. Nyt siellä purkit heiluu tuulessa niin että epäilin jo siilinkin pelkäävän. Laitoin ruokaa kuppeihin ja jäin seuraamaan tuleeko kukaan. Tuli yksi, tuli toinen. Tuli kolmas ja kipitin lisäämään ruokaa. Tuli neljäs ja taas kiirehdin ruokapurkki kädessä. Joku oli oudompi, joku taas tutumpi. Välillä katseltiin kun rajan rinteessä joku kiipesi ylös kun kiersi yhtä syöjää ja putkahti sitten hetken päästä toisesta paikasta. Yksi on ihastunut grillin vieressä syömiseen ja sinne ilmaantui kiireessä pelkkä täysinäinen valmispikkurasia. Siinä siili oli koetuksella kun piti keksiä miten sen luokse pääsee, laitoin eilen siihen lähelle betonisen pikkujäniksen. Seinäkkeen ja pupun välistä ei meinannut mahtua ja alta ei päässyt. Hrillin alta ei päässyt kun siellä oli suojapeitepaketti. Kun se siellä lopulta mussutti, kuulin jostain puputusta. Lähdin hiljaa paljain jaloin etsimään äänen lähdettä ja huomasin että vadelmapensaiden lähellä oli rinteessä metrin välein heinissä kaksi siiliä. Toinen jäi sinne heiniin ja toinen mietti miten pääsee alas ja hetken päästä ihan selvästi heittäytyi pallona alas ja kipitti nurmikkoa myöten tavernaan. Ruokasekoitus alkoi vähetä mutta mietin ettei kuitenkaan tule enempää syöjiä. Olin väärässä. Niitä oli kaikkiaan 8 tai 9 syömässä, kaikki alle puolen tunnin sisällä. Ei kukaan kahta kertaa. Kovasti eri värisiä ja erilaisia masukarvoja, toisilla hurjan pitkät pentukarvat, toisilla vaalea naama, toisilla tumma. Joku oli pitkäkuonoinen ja joku huomiotaherättävän lyhytkuonoinen. Yhdellä se näppy kuonossa. Joku on pyöreä kuin pallo ja joku pitkärunkoinen. Jokaisella omat persoonansa, toiset rohkeita ja joku pistää pään heinikkoon kun pelästyy. Tässä vielä kuva yhdestä aiemmin piilossa pysyneestä lyhytkuonoisesta pikkuisesta, sillä on takapuolessa tumma piste. Joutui kuvattavaksi kun koitti ohittaa lujaa grillin vieressä syövää. Yhtä kaikki, jokaisella on kiiltävät pitkät karvat. Huomenna alkaa jauhelihaviikko, pakastimessa ei ole nyt keitettäviä silakoita ja silakanruotojen irroittelu oli pitkästyttävää.
Mä niin rakastan lukea tätä siilikertomusta!!
Tänään oli ilta jolloin tarvitsin haavanpuhdistusainetta ihan omaa tyhmyyttäni. Onneksi on rokoite voimassa mutta mies enempi pelotteli salmonellalla. Aloitetaan alusta. Tänään kasattiin tuliterä lehtikompostikehikko. Tehtiin vähän kapeampi jolloin toiset seinät oli pystyssä ja toiset poikittain jolloin saatiin kaksi seinää käännettyä vähän pitkien sivujen kulmien yli ja kaikki koottiin nippusiteillä eikä niillä epämääräisillä vietereillä. Sitten tehtiin toiseen päätyyn ja toiseen pitkään sivuun kulkuaukot. Pesty ruokakuppi nostettiin sinne sisälle jä täytettiin riista-muna voi-jauhelihamössölla jota tein kilon että kaikille halukkaille riittää. Alkuillasta kaksi kävi siellä syömässä mutta yksi ei jostain syystä löytänyt oikeaa oviaukkoa ja koitti tuuppia koko rakennelmaa. Hetken päästä tämä pieni vaalea hyvin villainen jolla ei ole sitä laikkua (jota kutsun jstain syystä supihatuksi) meni muristen tai pöristen kukkapenkkiin. Varmaan harmitti kun ei saanut ruokaa enkä lähtenyt täyttämään sitä toista tunnelia. Vajaa tunti sitten kuulin vessan ikkunan kautta kivien rapinaa ja lähdin pihalle istumaan liki pimeään, odottelin että jostain varmaan tulee joku kupille. Niin tulikin, se sama supihattu tuli, ei osannut vieläkään mennä sisään, kääntyi terassille päin jossa istuin, tuli ihan kohti, nuuhkaisi akkavarvasta märällä kuonollaan... ja puraisi. Siltä istumalta pomppasin ylös ja säntäsin sisään ja siili grillin alle. Sanoin siinä pomppiessa etten ole ruokaa ja että haen sisältä oman purkin ettei jää nälkää. Sisällä sanoin miehelle että ikinä ei ole siili vielä purrut, mutta toisaalta ei siihen jäänyt edes jälkeä ja varmaan pelästyttiin molemmat yhtä paljon. Avasin kissanruokapurkin ja vein sinne tuttuun paikkaan jossa samainen karvakasa on aiemminkin ruokaillut. Sitten tulin putsaamaan varpaan hyvin alkoholipitoisella aineella ja manasin että miksi en laittanut sukkia jalkaan.
Kuvassa on tämä uusi viritelmä jota hyödynnetään myöhemmin jos täällä joku pieni haluaa pyöriä ennen talviunia että saataisiin ruokittua tarpeeksi isoksi. Noita kehikoita on useampi ja niistä saa rakennettua aitauksen. Laitoin päälle vanhan ruokatunnelin katon mutta se on liian korkealla ja ravintola taitaa olla liian avara koska siilit ovat siellä vähän säikkyjä. Laitoin sinne pari tiiltä kyljelleen jotta olisi vähän näköesteitä myös harakoille. Noihin oviaukkoihin tulee pienet torvet jotta siili huomaa paremmin ne ja katolle etsin huomenna vahakankaan pimentäjäksi. Tässä on vielä vähän ylimääräistä tavaraa, paikka on jo siivottu.Tässä rohkea tummakolmioinen kääntyy testiruokailun jälkeen ulos. Sillä on leveämpi ja vähän rusehtava nenä.
Eilen iltaviiden aikaan olin taan menossa kuumavesikannun kanssa ulos kun huomasin että olin unohtanut varttia aiemmin iltaruokalaatikon terassin reunalle ja siellä oli kuusi siiliä partioimassa alapuolella. Vaihtoehdot oli vähissä, pikaisesti hiivin sinne sekaan ja siilit säntäsivät kuka minnekin, joku pöydän alle, joku grillin alle, yksi pöytäkuusen alle ja yksi ainakin kipitti tamppaustelineelle. Mietin että tuleekohan kukaan takaisin ja samalla kun laitoin ruokaa kuppeihin, puhaltelin sinne tänne missä arvelin niiden piilottelevan. Pian alkoi tapahtua. Tässä episodi yksi:Toinen söi ja toinen odotti, sitten puhistiin ja vuoro vaihtui jne. vaikka olivat tulleet toinen toisesta suunnasta ja toinen toisesta, kumpikaan ei halunnut lähteä pois. Nuo tiilet ovat osoittautuneet hyviksi väistelypaikoiksi vaikka niillä oli alkujaan tarkoitus estää harakoiden sisäänmeno. Samaan aikaan selkäni takana oli toinen pari. Kaksi pienempää tuuppivat toisiaan yhteisellä kupilla. Kuvasta ehkä näkee että vasemmanpuoleisessa on muutama niskapiikki pystyssä ja sitä nuo teki vuoronperää, toinen söi ja toinen nosteli puhisten piikkejään ja toisin päin. Pitkästä aikaa säivät samoilta kupeilta. Kolmas pari söi tamppaustelineen alla mutta sieltä en saanut kuvaa. Niillä oli niin kova tuupinta ja puhina että tuskin olisivat huomanneet minua.
Syönnin jälkeen liki kaikki lähtivät samaa polkua kukkapenkkiin. Myöhemmin kun oli vielä valoisaa, tein kuppien pesut ja olin viemässä ruokaa kun ainakin osittain tuttu porukka päivysti kukkapenkissä ja käytävällä. Isoin panikoi ja tuuppasi vaaleapilkkuista jolloin tämä kupsahti kyljelleen ja minä pelästyin että nyt se sai sydärin.
Jäin tuijottamaan sitä silmät tapillaan ja mietin voiko siiliä elvyttää, mutta se vain esitti kun toinen siili seisoi sen vieressä. Kun menin lähemmäs ja sain räpsästyä kuvan se meni ihan palloksi ja oli hetken siinä. Kun toinen meni lähemmäs ruokakuppia, tuokin aukaisi pallonsa ja meni syömään kiertäen kaikki mahdolliset nurkat.
Tänä iltana oli nälkäinen lauma odottamassa iltaruokaa. Mukana oli poikanen jota ei ole aiemmin näkynyt. Se onkin todella pieni, vain noin 10 senttiä pitkä. Epäilen ehtiikö reppana kasvaa edes syöttämällä 800-grammaiseksi. Koitetaan jos vaan tulee muitten jatkoksi syömään. Tuo yhteinsruokailu näyttää sujuvan aika hyvin, neljä kuppia saa riittää. Tänään oli kissanruokaa ja kananmunan keltuaisia, sulatettua voita ja keitettyjä muikkuja. On niillä kurmeeruokaa, ne syö paremmin kuin minä mutta se on tarkoituskin että talvella näkisivät kauniita unia.
Kastehelminen, oot mun idoli!